Kevät puhkaisee vaahteran lehdet

Otsikko kertoo olennaisen, niin kulunein metaforin kuin ikinä voisi kuvitellakaan, valitettavasti. Mutta se tiivistää täydellisesti sen, mitä on tapahtunut helmikuun lopusta asti: kaunokirjallisen innoituksen täydellinen paluu yli 20 kuukauden tauolta, uusin voimin, uusin näkökulmin.

Kaivoin vanhan, jo tasan kymmenen vuotta sitten aloitetun ja kesään 2013 jatkuneen Vaahterakreivin esille, ja hitain, varovaisin liikkein tartuin kynään. Tämä alkukankeus ja kompastelu päättyi noin kuukausi sitten, kun pääsin kiinni jokapäiväiseen kirjoittamisvireeseen.

Ja hyvää vauhtia kohti päämäärää ollaan; aiempi vanha pohjakäsikirjoitus valmiiksi laadittuine teemoineen, juonineen, henkilöineen käsitti noin 300 liuskaa. Mutta nyt, katsoessani käsikirjoitusta uusin silmin, olen huomannut että uusin silmin editoituna valmis romaani ylittäisi varmasti 400:n. Teos jakautuisi näillä näkymin seitsemään eri osioon, joista ensimmäinen, tällä hetkellä loppumetreillään 65-liuskainen, on valmistumassa. Tarkoitus olisi viimein saada tämä työ valmiiksi lopullisesti tämän vuoden sisällä, sen juhlavuonna.

Olen myös onnekseni saanut havaita muutoksen asiassa, joka nakersi varmuuttani ennen pitkää taukoa: olen löytänyt lukijoita, jotka sanovat rehellisesti pitävänsä tekstistäni.

Se jos mikä on suurin palkinto tälle kaikelle.