Saunalahtea

Saunalahti taitaa olla seuraava, joka tippuu operaattori kentästä. Voittoa piti alkaa tekemään jo viime vuonna, mutta kilpailu söi katteet. Asikaspalvelussa ja laskutuksessa ongelmia. Nyt sitten vielä vanhat luotettavat operaattorit ovat jo saman hintaisia. Good Bye Saunalahti!
5523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varon aina sellaista, joka mainonnassaan yliampuu, ja siitä Saunalahti on loistava esimerkki.
Minulla on Dna:n Onni, ja sitä ennen oli tavallinen perusliittymä, sitä ennen Elisa, ja Sonerakin tuli joskus tutuksi.
Elisan kanssa kolme tuplalaskua, jotka hyvitettiin kyllä heti, kun soitin.
Mitään muuta ongelmaa ei ole ollut kenenkään operaattorin kanssa.
Tämä Onni on tosi edullinen ja ainakin minun varsinaisella elinalueellani, sillä on myös paras kuuluvuus.

Äänestä
  • Kyllähän se aspan ruuhka kertoo ihan muusta kuin tappioista.

    Saunalahti takoo uusia liittymiä jopa 500 liittymän päivätahdilla.

    Faktoja kehiin DNA PELLET!

    Äänestä

  • Eikös se ollut DNA joka mainosti, että kengätkin maksavat 700'000 euroa kappale?

    Ja siihen verrattuna tietenkin DNA:n puhelut ovat halpoja. Tosin todellisuudessa kengät eivät maksa 700'000 euroa...

    Äänestä

  • Pölleri kirjoitti:

    Eikös se ollut DNA joka mainosti, että kengätkin maksavat 700'000 euroa kappale?

    Ja siihen verrattuna tietenkin DNA:n puhelut ovat halpoja. Tosin todellisuudessa kengät eivät maksa 700'000 euroa...

    Ja sinä ressu uskoit, et kengät maksaa 700000e!
    Se kuule oli huumoria, ei ollut totta, niinkuin varmaan joku sinulle kertoikin.
    Saunalahdessa lähtee jokapäivä 250 ja tulee 250 se on se 500.

    Äänestä

  • anteeksi kun jymäyttivät sinua kirjoitti:

    Ja sinä ressu uskoit, et kengät maksaa 700000e!
    Se kuule oli huumoria, ei ollut totta, niinkuin varmaan joku sinulle kertoikin.
    Saunalahdessa lähtee jokapäivä 250 ja tulee 250 se on se 500.

    Ei ole kysymys siitä, että kukaan uskoisi tuota kenkien hintaa. Mainos osoittaa vain sen, että DNA:n hinnat eivät kestä rehellistä hintavertailua. Sen vuoksi on pitänyt keksiä leikisti kalliita tuotteita, joihin verrattuna jopa DNA:n puhelut ovat halpoja.

    En siis usko, että kengät maksavat noin paljon.
    En myöskään usko, että DNA on halpa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varokaa!!!!!!!!! kirjoitti:

Saunalahti taitaa olla seuraava, joka tippuu operaattori kentästä. Voittoa piti alkaa tekemään jo viime vuonna, mutta kilpailu söi katteet. Asikaspalvelussa ja laskutuksessa ongelmia. Nyt sitten vielä vanhat luotettavat operaattorit ovat jo saman hintaisia. Good Bye Saunalahti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu