Voitaisiino avata linnuille oma palsta, ärsyttää
kun ne visertää läällä koko ajan. Niiden viserrykset ei mielestäni kuulu tällä palstalle?
kun ne visertää läällä koko ajan. Niiden viserrykset ei mielestäni kuulu tällä palstalle?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Linnut ovat näitä vakkareita, jotka haluavat sulkea meijät muut ulkopuolelle luomalla oman lajin. Se heille suotakoon. Parempi ,että saavat visertää omalla oksallansa, niin tietää olla sekaantumatta. Jos vielä lukee otsikossa, nin ei tartte etes avata.
Ehdottomasti noin. Kannatan.
Jos sallit, jatkan hautomista nyt.
linnut vie tästä puusta kuin yhden ylimmän oksan kerrallaan on jokaisen oma asia haluaako kurkistaa
alemmille oksille.
Annetaan lintujen visertää, pidän linnuista,
kaikenlaisista ja tuolla ulkona näyttää olevan
taas muutama brunssilla.
Poiketkaahan minunkin laudallani linnut!
Tämähän on kohta kuin 60 palsta, kerätään tipluja ja lasketaan luettuja ja häädetään toisia.
Hyppää yli, minusta oli hauska ketju. Muuten mihinkä palstalle kuuluvat ja perustelut perään.
OLen innolla odottanut uusien lintujen juttuja ja
nauraa tirskunut kuin joku lintu(?) näille jutuille.
Tämä on parasta huumoria -ainakin meikäläiselle,
lisää siivekkäitä lentelemään ja munimaan.
Meillä tuoksuu kotoisesti pulla,tein historiaa ja
leivoin 36 vuoden jälkeen tietynlaisen pitkon.
Olen leiponut samanlaisen viimeksi v.-68 ja vielä
osasin!!
Tänään olen kyllä muutenkin leikkinyt kotiäitiä vaikka en ole äitinä saanut ollakaan.
Olen hemmotellut miestä ja hän on aivan ihmeissään
ja paisuu vaan tuolla sohvalla.
Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
Ei kaikille jutun juurille tarvita omaa palstaa. Tule sinäkin visertelemään kanssamme!
taisi tulla exPertin puseroon kun ymmärrys ei riitä pulinoihin . Mutta tule reippaasti vain mukaan sulle voisi sopia vaikka haukka lintumaailman nimeksi ,kun olet niin nopea lentäjä,vai miten?
Moi,
Vaikka olenkin piikikäs niin pidän linnuista ;-). Eivät ole tohtineet mulle pahaa tehdä kun osaan nostaa piikit pystyyn :-)
Juttuni tarkoitus; Kaikille on tilaan, nais- mieslinnuille ja jopa mulle siilille (vaikka yrittävät maidolla ruokkia kun eivät tiedä, että siilit ovat sille allergisia ;-)
joulukalenterista ...
Mikä meistä häviää, kun kasvamme aikuisiksi, ja miksi ?
Miksi kadotamme sen hymyn, johon ennen aina vastattiin?
Miksi elämä tekee meidät kovaksi, ja ehkä välinpitämättömäksikin?
Miksi suljemme silmämme kaikelta, mikä ei kosketa juuri meitä?
Miksi, vaikka katseessamme on kaipuu toisen ihmisen luo?