toiselle, että rakastaa, jos ei kuitenkaan rakasta?
Miksi sitten niin usein sanotaan?
Lainaan tähän kauniin biisin sanoja:
" Niin sä lähdet, joku oottaa melkein oven takana,
yössä tähdet hohtaa valkeina kuin puhdas lakana,
Mun sydän vuotaa verta, huoneen täyttää hiljaisuus.
Tää ei oo ensikerta, mutta aina yhtää uus.
Älä puhu rakkaudesta, jos et totta tarkoita,
älä onnen enkeleitä luotas karkoita,
Sulle pahaa toivo en, mutta vihaan valhetta,
älä puhu rakkaudesta, jos et totta tarkoita.., "
Kuinka jotkut laulut koskettavatkin, tuntuu, että ne olisi osoitettu juuri itselle. Jokaisella on varmasti muistoja, jotka nousevat pintaan joka kerta kuullessamme määrätyn biisin...,
Kuinkahan monelle esim: Yön biisitkin ovat "niitä", joita haluaa vaan säilyttää muistoissaan. Ja joka kerta sydänsurujen myötä saamme arkistoihimme muutaman laulun lisää.. niin niin...
Miksi sitten niin usein sanotaan?
Lainaan tähän kauniin biisin sanoja:
" Niin sä lähdet, joku oottaa melkein oven takana,
yössä tähdet hohtaa valkeina kuin puhdas lakana,
Mun sydän vuotaa verta, huoneen täyttää hiljaisuus.
Tää ei oo ensikerta, mutta aina yhtää uus.
Älä puhu rakkaudesta, jos et totta tarkoita,
älä onnen enkeleitä luotas karkoita,
Sulle pahaa toivo en, mutta vihaan valhetta,
älä puhu rakkaudesta, jos et totta tarkoita.., "
Kuinka jotkut laulut koskettavatkin, tuntuu, että ne olisi osoitettu juuri itselle. Jokaisella on varmasti muistoja, jotka nousevat pintaan joka kerta kuullessamme määrätyn biisin...,
Kuinkahan monelle esim: Yön biisitkin ovat "niitä", joita haluaa vaan säilyttää muistoissaan. Ja joka kerta sydänsurujen myötä saamme arkistoihimme muutaman laulun lisää.. niin niin...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joku voi sanoa toiselle rakastavansa
tehdäkseen toisen onnelliseksi,
jos tietää, että toinen haluaa
kuulla ne sanat,
vaikka ei rakastaisikaan.
Eikös sekin ole tavallaan rakkautta?
Rakkautta on niin monenlaista. Kulunut toteamus, mutta niin totta.
Musta on tosi surullista jos toiselle sanotaan rakkauden suuria sanoja vain sen takia että toinen haluaa niitä kuulla.
Mitä sitten tapahtuu kun ei jaksakkaan toisen mieliksi niin sanoa ja toinen on ottanut kaiken tosissaan?
Miten niiden sanojen merkitys muuttuu jos niitä käytetään mitään tarkoittamatta?
Hapsu kirjoitti: "Kuinka jotkut laulut koskettavatkin, tuntuu, että ne olisi osoitettu juuri itselle. Jokaisella on varmasti muistoja, jotka nousevat pintaan joka kerta kuullessamme määrätyn biisin...,"
Valhettahan se on sekin, jos kuvittelee, että laulun sanat on tarkoitettu itselle. Minäkin haen joskus lohtua musiikista ja kauniista sanoituksista. Mitä väliä sillä on, sanooko noita valheellisia sanoja oikea ihminen vai tuleeko se joltakin Yön levyltä?
No, jos totuutta haluaa, niin sehän voi olla se, ettei kukaan rakasta eikä välitä. Hmmm.....
Valheessa on joskus parempi elää, edes hetki, tosin pudotus todellisuuteen voi olla liian julma. Ihminen voi mennä rikki, kuten siinä Yön laulussa kerrotaan: Särkynyt enkeli, miten ne sanat meni, en muista.
Minusta Yön parhaat biisit ovat "Niin paljon me teihin luotettiin" ja "Tiia-Maria".
Yön biisien sanoituksia löytyy tuolta:
http://www.stlyrics.com/songs/y/y5410/srkynytenkeli224368.html
..on kyllä todellakin ihana..
Olinkin jo lähes unohtanut kyseisen biisin..
Sitä vain niin toivoisi että kun sanotaan rakastavansa, että sitä tarkoitetaan.
Mutta maailma on julma, ihmiset vielä julmempia...
Silti täytyy vain uskoa että rakkautta on meille kaikille..jossain..
kyllä oli selkäpiitä karmivaa textiä että totuus liian julmaa, parempi edes hetki valheessa. Toi oli kuin psykopaatin suusta, olisko kirjoittaja nuori ja kokematon vaiko vain julma ja kylmä ihminen joka ei oikeasti välitä kuin itsestään?
Jos valhe tai uni voi tehdä onnelliseksi, onko sillä mitään väliä, jos se ei ole totta? Tuollaisen jutun olen joskus kuullut.
Totuushan voi olla se, ettei kukaan oikeasti rakasta. En yhtään ihmettele, miksi joku ei kestä sitä tosiasiaa, vaan uskoo mieluummin suloisiin valheisiin.
Mitä on aito rakkaus?
Onko se rakkautta, jos sanoo toiselle rakkauden sanoja, jos toinen niitä haluaa kuulla, vaikka ei itse tuntisi rakastavansa? Se on kuitenkin aika yleistä, Rakkaudesta on tullut tapa.
Entä jos sanoo rakastavansa, kun on vasta tavattu ja ollaan onnen huumassa, mutta ei kunnolla edes tunneta toista? Voiko sekään olla oikeata rakkautta, johon voisi luottaa, joka kestää? Sellaiseksi rakkauden kuitenkin moni käsittää.
Onko rakkautta sanoa rakastavansa, kun niin tuntee, mutta kun ei enää tunne, niin sitten tiet eroavat? Tämä voi tapahtua vuoden sisällä tapaamisesta.
Jos mietit, että olenko psykopaatti, niin vastaus on, että en ole. En ole nuori, enkä julma enkä kylmä ihminen myöskään. Välitän itsestäni, se on totta.
Siksipä minäkin mietin, kenelle sanon ja mitä ja mitä itsekään otan totena. Tämän on minulle elämä opettanut rakkaudesta. Se on ollut kova läksy. En ole kokematon enää. Viattomuuteni on karissut matkan varrella jonnekin.
Minäkin tiedän jotakin rakkaudesta, eiköhän jokainen tiedä.
sana, ja voi sanoa esim että rakastan puuroa ilman että se kuulostaa oudolle. Totuus ei ole se ettei kukaan oikeasti rakasta mutta se on sitten jokaisessa erikseen millaista se rakkaus on. Mä olen huomannut että aidointa on se kun kaikki alkaa siitä tosiasiasta että on täysin rehellinen itselleen.
Ja kyllähän se kuulostaa helpolle mutta kuinka monessa suhteessa on paljon mutta sanoja sanottavana jopa itselleen, "Rakastan kyllä häntä mutta saisi se olla ...jne"
Kuten jokainen omalla kohdallaan on expertti rakkaudessa ja niinhän sen kuuluu mennä.
Aito rakkaus on eri asia kuin rakastuminen, eli kyllä huumassa saa sanoa rakastavansa ja jos sitä sanaa käyttää vielä kun huuma on mennyt ja vaihtunut arkeen , sitten lasketaan mutta sanat ja katsotaan onko rakkaudesta tullut vain tapa.
Ja jos sen sanoisin vielä että jos on skeptinen rakkauden suhteen ei sitä ikinä saakkaan. Rakkaus on sen verran iso juttu että se vaatii sultakin rohkeutta ottaa riski ja ja sitä riskiä on turha ottaa jos et lähde itse siihen avoimin sydämin.
Takkiin tulee monesti mutta ilman että on valmis ottamaan vastaan ei sitä saavuta.
JA luottamus on sellainen asia että vaikka kaikki menneisyyden möröt hyppisivät ympärillä ja sanoisivat kuinka ennekin on käynyt niin ja näin että miksi tämä olisi erilaista, täytyy vain osata potkia vastaan ja luottaa ja uskoa.
Koska viisas sanonta kuuluu että niin kaukan kun on uskoa on toivoa.
Ja moni ei uskalla, suojelevat itseään mahdolliselta sattumiselta, ei sydänsuruhuin kuole, yksinäisyys on paljon kauheampaa.
Avaimet löytää aito rakkaus on rehellisyys itseään kohtaan, usko, ja rohkeus.
Pelot tekevät pieniä muureja ajatuksiimme ja niitä särkiessä menee moni asia ohi.
mutta ei kannata.. ei saa turhaan herättää toisen toiveita, siitä ei seuraa mitään hyvää!
Ne sanat eivät ole helppoja, sanotaan vain harvoille ihmisille tavallisessa elämässä. Eivät suostu tulemaan ulos noin vain, ei, jos tunne puuttuu. Niin luulisin, ainakin, jos on kyse meistä "maallikkorakastajista" (erotuksena ammatikseen tai harrastuksekseen huijaavista).
Muistan hyvin, miten ensimmäisessä suhteessani kiersin ja välttelin juuri noita ja vain noita sanoja. En ollut varma, täysin. Muita hellyttäviä ilmaisuja kyllä pursui, kun sanoja minulta kärtettiin. Kunnes olin valmis, kesyyntymiseen menee jonniin verran aikaa. Alitajuisesti ikäänkuin torjuu "vierasta", johon kuitenkin tuntee vetoa.
Laulut todella liittyvät joihinkin tärkeisiin tapahtumiin, tapaamisiin, eroihin, kuolemiin. Varsinkin kahteen viime mainittuun, raskas tunne välähtää vieläkin, kun sitä musiikkia yllättäen kuulee. Yhtä vanhaa c-kasettia en ole halunnut soittaa sen koommin, joskus ehkä, luultavasti se ei enää tuntuisi paljon miltään. Ei vain vieläkään tee mieli.
Jos elämässä tulee vastaan useampia ihmisiä, joille vannoo ikuista rakkautta, menettääkö tuo sana merkityksensä, tai voiko itse rakkaus himmentyä jotenkin, jos se kohdistuu jatkuvasti eri ihmisiin, ei yhteen ja samaan?
Minä ajattelen näin, että vaikka rakastaisikin useampaa ihmistä, yhtä aikaa, peräkkäin, eri aikoina, niin en olisi uskottava omissakaan silmissäni, jos sanoisin kaikille samaa, että rakastan...
Rakkaus on ikuista, vain kohde vaihtuu. Onhan siinäkin sanonta.
Minusta rakkaus ei ole vain sanoja, se on myös tekoja.
Luulen, että jos jatkuvasti rakastuilee, niin eiköhän sanojen merkitys ala himmetä omassa mielessä. Alkaa olla enemmänkin luonteva tapa.
Mutta siihen uskon, että ihminen voi rakastua syvästi useamman kerran elämässään, ja silloin sanat vastaavat tekoja ja päinvastoin. Samanaikaiset eroottiset rakkaudet ovat minulle sen verran outo juttu, etten osaa sanoa niistä mitään.
Se nyt ainakin on selvää, että ihminen voi rakastaa samaan aikaan useita muita, mutta ne rakkaudet ovat silloin usein luonteeltaan erilaisia. Esim. nainen voi intohimoisesti rakastaa toista naista samaan aikaan, kun rakastaa hellän tuttavallisesti ja lempeästi nykyistään, ja kärsii ristiriitaisista tunteista. Samalla hän rakastaa lapsiaan tavattomasti, isoäitiään jne. Tunteet ovat vain erilaisia. Mutta että pursuisi rakastavaa intohimoa useampaa kohtaan, no, ehkä sitäkin on.
On myös koko elämän kestävää rakkautta, sellaisia pareja on.
Se mitä kirjoitit erilaisista rakkauksista, on aika lähellä minun ajatusmaailmaani ja myös elämäntilannettani.
Minä olen huono tunnustamaan rakkauttani ainakaan sanoin ja muutenkin olen näissä asioissa aika varovainen. Olen myös huono suuttumaan ja pistämään välejä poikki. Minulle on aika vierasta, että voisin jonkun tilanteen seurauksena täydellisesti "kääntää kelkkani" ja lakata täydellisesti rakastamasta, pitämästä, arvostamasta ihmistä joka on aiemmin ollut minulle tärkeä. En voi, vaikka haluaisin.
Tiedän, että koko elämän kestävää rakkauttakin on. Ainakin joutsenilla.
Ihmettelen, miksi kauniita sanoja ei sanota. Kuluvatko ne sitten, loppuvat. Onko niitä sitten vain rajallinen määrä. Jos rakastaa, niin eikö se ole kaunista sanoa toiselle. Et sinä pienene siinä, tai katoa.
viisas on joskus sanonut, että usein ihmiset "hokevat liikaa" sitä, että "minä rakastan sinua". Silloin koko lauseelta lähtee merkitys.
Ei tuota lausetta sanota kelle tahansa ja missä tilanteessa vaan, se sanotaan sille tietylle ihmiselle. Ja silloin, kun sanotaan, katsotaan syvälle silmiin ja todella tarkoitetaan sitä.
...mielelläni, ettei rakkaus ole katoava voimavara. Toiset voivat jakaa sitä enemmän, kenties joka suhteessaan. Tavallaan se on hieno ominaisuus - uskon niin tai haluan uskoa ja tunnustan, etten omaa sitä taitoa itse.
Ehkä olen kehittymätön rakkaudessa, sen tuntemisessa, kiintymisessä...,
Ehkä toiset meistä eivät halua "tuhlata" rakkauttaan - syvimpiä tunteitaan elleivät ole täysin varmoja sisimmässään vastapuolesta. Moni meistä vain odottaa ja odottaa uskoen siihen, että joskus voin sanoa rakastavani, koska silloin tunnen sisimmässäni niin.
Se kuulostaa aika hyvältä ja sen on pakko olla niin!
Pahinta siinä on se, että kuvittelet löytäneesi, tiedät tunteneesi ja kuitenkaan mikään, yhtään mikään ei ollutkaan mitään - pelkkää valhetta, kuvitelmaa, sokeaa uskoa olemattomaan.
Ja kohta löydät itsesi lähtökuopasta, yrität saada itsesi uskomaan, että tunsit jotain ja voit tuntea uudestaan.
Mutta kuka sen sanoo, että itseensä kannattaa luottaa? Johan sitä jo onnistui pettämään itsensä pahemman kerran...
Toista kertaa ei viitsisi antaa anteeksi edes itselleen.