Isäni rakentama jakkara painui kiiltäviin olkiin hevostallin pimeässä horroksessa. Tuomani rämisevä öljylyhty paloi heinäkoukussa käden ojentaman takana, valaisten vain muutaman askeleen päässä kahahtelevia heiniä, unisia kavioita ja yön liikahduksia. Tuulen painamat seinät olivat hiljaa. Talven lumet katolta kadonneet. Satoi hiljalleen ajatuksettomia lehtiä. Jossain oli hiiriä
Jakkara upposi olkiin allani. Mieleni vajosi varsomisen kaikkiin yksityiskohtiin, viimeisiin merkkeihin hevosessa, kunnes varsominen alkaisi.
Minä katselin äitini lempiviltin alta pilkistäviä saappaankärkiäni ja tahdoin vetää kaiken pois jaloistani. Hieroa varpaitani ja lämmitellä niitä takan edessä, tuntea miten liekit tunkeutuisivat niihin kuin tuhannet kuumat neulat ritinöineen.
Tahdoin kaikenlaista. Jätin kaiken tekemättä ja käperryin vilttiini kuin äitiini.
Hyvälle tuoksuva viltti halasi minua syksyn viileydessä. Se oli ollut allani pihalla, ylläni päiväunilla, kiertänyt maailmaa matkalaukuissa ja lentoneissa ollen minun turvani tätä rapisevaa hiljaisuutta vastaan. Minun linnakkeeni.
Tamma hengitti samaa tahtia kuin minä. Kehoni tiesi että varsa syntyisi puolisentuntia ennen aamuviittä.
Tamman väsynyt, mutta rauhallinen keho kertoi minulle miten kaikki tapahtuisi. Tamman silmät - nuo puoliavoimet ja kauniit äidinsilmät - katsoivat minuun kuin olisimme yhtä ja samaa henkeä ja elämää. Minulla oli yhtä rauhallinen olo kuin tammalla, kun se vain seisoi aloillaan ja odotti että synnytys käynnistyisi.
Se riiputti hieman päätään ja sen silmät olivat kosteat, kimalsivat öljylyhdyn valossa katsoen jonnekin syvälle elämään ilman mitään pelkoa tai kauhua. Minun ajatukseni näkivät hänen silmissään elämän kuin jumalan silmissä elämä näkyy....kaukaisena tapahtumana johon hän ei puutu, hän on jo toisaalla, toisessa maailmassa luomassa uutta. Hän rakastaa luomaansa, mutta ei puutu siihen millään tavoin.
Etäisenä tuo kuvajainen häälyy tamman silmissä ja tunnen hänen ymmärtävän täydellisesti miten helposti minä tamman ajatukset koen.
Tähän siivoamaani piltuuseen laskeutuisi luomisen taivaasta kaukainen varsa tammalle, ja minulle. Syntyisi kaikista korkein tähti joka jäisi loistamaan vaikka minä katoaisinkin syksyn rapaiseviin tuuliin.
Tällä hetkellä on jotain valtavaa sisällään, jotain jonka melkein näen edessäni.
Käperryn kavahtaen huopaani kun vaistoan varjon ovella. En käännä päätäni, en katsettani varjon suuntaan - toivon vain että se menisi pois.
Varjo astelee valoon, kyykistyy viereeni ja puhuu minulle. En vastaa. En edes katso valoisaan varjoon. MInä katson eteeni ja toivon että hän poistuisi tallista. Hänen hajunsa on inhottava kokoelma kuvallisia lemahduksia yhteisistä vuosistamme maailman varrella.
Miten vieraalta ihmiseltä hän tuntuukaan nyt - nyt kun minä olen elämän luomisen pilttuussa yhdessä tammani kanssa, ja hän jossain toisaalla.
En voi katsoa häntä silmiin, sanoa mitään. Toivon vain että hän menisi pois ja veisi kuolemansa mukanaan.
Jakkara upposi olkiin allani. Mieleni vajosi varsomisen kaikkiin yksityiskohtiin, viimeisiin merkkeihin hevosessa, kunnes varsominen alkaisi.
Minä katselin äitini lempiviltin alta pilkistäviä saappaankärkiäni ja tahdoin vetää kaiken pois jaloistani. Hieroa varpaitani ja lämmitellä niitä takan edessä, tuntea miten liekit tunkeutuisivat niihin kuin tuhannet kuumat neulat ritinöineen.
Tahdoin kaikenlaista. Jätin kaiken tekemättä ja käperryin vilttiini kuin äitiini.
Hyvälle tuoksuva viltti halasi minua syksyn viileydessä. Se oli ollut allani pihalla, ylläni päiväunilla, kiertänyt maailmaa matkalaukuissa ja lentoneissa ollen minun turvani tätä rapisevaa hiljaisuutta vastaan. Minun linnakkeeni.
Tamma hengitti samaa tahtia kuin minä. Kehoni tiesi että varsa syntyisi puolisentuntia ennen aamuviittä.
Tamman väsynyt, mutta rauhallinen keho kertoi minulle miten kaikki tapahtuisi. Tamman silmät - nuo puoliavoimet ja kauniit äidinsilmät - katsoivat minuun kuin olisimme yhtä ja samaa henkeä ja elämää. Minulla oli yhtä rauhallinen olo kuin tammalla, kun se vain seisoi aloillaan ja odotti että synnytys käynnistyisi.
Se riiputti hieman päätään ja sen silmät olivat kosteat, kimalsivat öljylyhdyn valossa katsoen jonnekin syvälle elämään ilman mitään pelkoa tai kauhua. Minun ajatukseni näkivät hänen silmissään elämän kuin jumalan silmissä elämä näkyy....kaukaisena tapahtumana johon hän ei puutu, hän on jo toisaalla, toisessa maailmassa luomassa uutta. Hän rakastaa luomaansa, mutta ei puutu siihen millään tavoin.
Etäisenä tuo kuvajainen häälyy tamman silmissä ja tunnen hänen ymmärtävän täydellisesti miten helposti minä tamman ajatukset koen.
Tähän siivoamaani piltuuseen laskeutuisi luomisen taivaasta kaukainen varsa tammalle, ja minulle. Syntyisi kaikista korkein tähti joka jäisi loistamaan vaikka minä katoaisinkin syksyn rapaiseviin tuuliin.
Tällä hetkellä on jotain valtavaa sisällään, jotain jonka melkein näen edessäni.
Käperryn kavahtaen huopaani kun vaistoan varjon ovella. En käännä päätäni, en katsettani varjon suuntaan - toivon vain että se menisi pois.
Varjo astelee valoon, kyykistyy viereeni ja puhuu minulle. En vastaa. En edes katso valoisaan varjoon. MInä katson eteeni ja toivon että hän poistuisi tallista. Hänen hajunsa on inhottava kokoelma kuvallisia lemahduksia yhteisistä vuosistamme maailman varrella.
Miten vieraalta ihmiseltä hän tuntuukaan nyt - nyt kun minä olen elämän luomisen pilttuussa yhdessä tammani kanssa, ja hän jossain toisaalla.
En voi katsoa häntä silmiin, sanoa mitään. Toivon vain että hän menisi pois ja veisi kuolemansa mukanaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä Fucoo
Ihanasti kirjoitettu, kuin olisin siinä.Osaat hyvin sanoilla kuvailla tunnetta ja hetkeä.Erittäin hyvä.....Odottaa jatkoa
On noi jutut ihan hyviä! Mut pliis vastaa miks nimeet ne rammsteinin biisien mukaan?! Kun ne ei liity itse biiseihin mitenkään. suututtaa...