Miehen painolasti

Mies kirjoitti:

Seurattuani kirjoituksia vähän aikaa niin päätin kirjoittaa itse omasta kokemuskesta:
Olen jo keski-ikää oleva mies ja lapsuus meni kotona isän ja äidin jatkuvien mustasukkaisuusriitojen ja viinoittelun merkeissä. Isä lähti niinkuin moni muu 70:luvulla Moskovaan rakennustöihin ja palasi sieltä kotiin ainoastaan kuukausien päästä, pari vuotta siinä meni ja lopullisesti kotiuduttua alkoi lisääntyvä riitely ja eriytyminen eri huoneisiin. Kun olin alkanut koulua äiti koitti itsemurhaa kotona veitsen kanssa ja näkymät kotona sen mukaiset kun tulin koulusta, siitä alkoi taas viinan ja pillereiden ylenpalttinen kulutus ja faija taas loisti poissaolollaan työmatkoilla jatkuvasti. Vasta teini-ikäisenä saimme tietää että ne ei luottaneet toisiinsa lainkaan sen jälkeen, syyttivät vuorotellen uskottomuudesta. Ja lopuksi äiti kertoi että hänet oli käytetty seksuaalisesti hyväkseen lapsena ja hänen vanhemmat tiesi asiasta mutteivät tehneet asialle mitään, se selitti osaltaan miksi mikään asia ei saanut rauhaa perheessä.
Se oli silloin liian myöhään kun itse olin jo vääräällä raiteella kohti syrjäytymistä: 13 vuotiaana jo jatkuva ryypiskely, varastin alkoholia tai tein itse, myöhemmin mutsi alkoi ostaa kun olin saanut myrkytyksen omista keitoksista... lisäksi murtoja, tappeluita, kouluarvosanat huonot jne asiat.
Eli valmis tapaus.
Onneksi tuli ammattikoulu joka antoi virikkeen päästä vähän pois kotoa ja sen jälkeen työpaikka ja armeija joka johti siihen että lähdin kauas töihin. Ja paranihan elämä huomattavasti, toisaalta jäi asiat painamaan lapsuudesta ja ne ei lähde ilman apua ja sitä ei kukaan edes tarjonnut siihen aikaan. Elämä jatkui raskaalla elämäntyylillä siihen asti kun löysin naisen joka halua ehdottomasti tutustua minuun pidemmälle kun yksi yö, elämä vakiintui enemmän ja parani avioitumisen myötä sekä ensimmäisen lapsen kanssa. Ei silloin ehtinyt edes muistaa lapsuutta...
Yhtenä pikkujoulu-illallisella niin sain elämäni järkytyksen kun yksi naisista (pomon tytär) kertoi humalapäissään että hän on incestin uhri ja se oli jatkunut teini-ikään asti, tekijänä oli isä.
Minulta ei tarvitse kysyä edes mitä ajattelen, muistin liiankin hyvin minkälainen minun lapsuus oli! Minun aikani siinä työpaikassa lopahti siihen paikkaan.
Tilanteesta on nyt parikymmentä vuotta ja käyn nykyisin terapiassa lapsuustapahtumien selvittämiseksi, elämä ei loista mutta onneksi on vaimo ja lapset tallessa edelleen, vaimokin ymmärtää asian ytimen kun kerroin mistä on kysymys (vaimo luuli taasen että olin avioeroaikeissa...) Selvitellessä asioita hän taas kertoi mulle omistavansa itse seksuaalisen hyväksikäytön muistot! Ja siitä vasta sain lisää painolastia kerrottavaa terapeutille.
Toisaalta sellaiset asiat olisi hyvä kertoa huomattavasti aikaisemmin suhteessa, se selitti osaltaan vaimon käyttäytymisjuttuja seksin suhteen.
Joten nyt meillä alkaa yhteinen taival terapeutilla, toivoen että se antaa meille mahdollisuuden tulla sinuksi ongelmien kanssa ja jatkaa yhteistä elämää hautaan saakka.

Parisuhteessa on vaikeaa elää ellei molemmilla on kohtuullisen avoin tapa kertoa ja keskustella asioista. En ollut silloin sinut muistojen kanssa ja se on kostautunut nyt vanhetessa kun syvä masennus on tullut peliin. Loppui moni asia samalla, ystävätkin meni menojaan.
Moni tunnistaa varmasti ajatusmaailmani, mitä syvemmälle tällaiset muistot piilottaa niin sen rajummin ne pimentää maailman kun kahleet pettävät.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä