Piakkoin siitä kaksi vuotta, kun ensi kerran netin maailmaan tutustuin. Lueskelin muutaman tarinan ja itsekin kirjoittamista kokeilin.
Pari kuukautta tästä kävin chatissa. Alkuun siinä ei tuntunut olevan järjen hiventäkään, mutta hiljalleen opin siitäkin pitämään.
Rehellisesti voin sanoa, ettei minulla ole ainuttakaan ikävää kokemusta chattaamisistani. Olen jutellut useiden ihmisten kanssa ja pääsääntöisesti se on ollut mitä miellyttävintä ajankulua, ehkä enemmänkin...
Kertaakaan en ole kohdannut kieroilevia, kaksinaamaisia tai pahuudella kyllästettyjä henkilöitä. Tai jos olen, ovat pitäneet kieroutensa todella hyvin piilossa.
Mistä siis tälläkin palstalla oikein melskataan? Poikkeeako tämä maailma jotenkin erityisesti liven kanssakäymisistä? Virtuaalimaailmako läpeensä pahaa, yhtä suurta salaliittoteoriaa ja kaikki lähtöisin itse Saatanasta? Outoa, etteivät nuo kalpeat kalman kasvot ole minulle kertaakaan henkilökohtaisesti näyttäytyneet.
Naivisti ajaudun päätelmään, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Just nii!
JenniJoutava
Vai onko niin että sitä itse tulee oltua kuitenkin loppupelissä vähän täällä virtuaalissa että ei niitä kerkeä edes havainnoimaan näitä petollisia ja kieroilevia ihmisiä.
Ja toisaalta uskon siihen että tietyn tyyppiset (älä kysy millaisia he ovat, sillä en tiedä) ihmiset vetää puoleensa näitä kieroilevia pahoja ja muutenkin ikäviä ihmisiä. :)
Livessä toisaalta taas sellaisen nk. ikävän ihmisen huomaa ensimmäisen viiden-kymmenen minuutin aikana jos kommunikoi hänen kanssaan ja peli on selvä sen jälkeen. :)
Totuus on juuri tuossa sinun viimeisessä lauseessasi.
Hyvää viikonloppua Max-life :)
Petollisia ihmisiä liikkuu joka paikassa. Eräillä on raha mielessä ja eräillä liha mielessä. Minä olen tavannut eniten lihaa himoitsevia, mutta ani harvoin olen heidän himojaan täyttänyt.
~~
Onko pakko huutaa niin lujaa
että Metsäkin vastaa ...
Hiljempaakin olisin kuullut :D
Kuiskaten kuulee parhaiten äänensävyn :D
~~
joiden kanssa jos heittäydyt seurustelemaan ja luulet olevasi "se-ainut" niin yllätys-yllätys niitä ainuita saattaakin olla monia ja tekniikan sallimissa puitteissa jopa simultaanisti kolme kerralla (pitänee kiirettä...hah.hah).
Aika heikosti tuohon kuvioon sopii esittämäsi sananlasku, toinen puolitosissaan ja toiset 100% kusetus mielessä.
Että mitenkö sukupuolijakauma? Löytynee molemmista aivan riittävästi.