Kääkh.. Juuri nyt tuntuu siltä että maailma kaatuu päälle. Kaverit pääsevät ylioppilaiksi tänä keväänä, muutamalla on myös ajokortti jo, mitä mulla ei sattumalta oo. Pikkasen potuttaa. Siinä sitten yrittää selittää itselleen, että vuoden päästä pääsee paremmin yliopistoon.
Nyt pitäis vaan yrittää tsempata koulun kanssa. Mutta no can do. Harrastukset ja pojat menevät koulun edelle. Tunnen että joka viikko ihastun johonkin uuteen ihmiseen ja elän toivossa että tämä joku huomaisi mut. Aivan kauhea pettymys, kun saa lopulta tietää että joko tämä on kihloissa tai sitten huomattavasti vanhempi.
En pysty rakastumaan vakavasti.. Ei sitä vielä tiedä, mitä vuoden päästä edessä on. Viimeisin ihastukseni on samaa ikäluokkaa kuin mä mutta kirjoittaa nyt ja varmasti muuttaa johonkin ulkopaikkakunnalle mahdollisimman pian.
Kaverit puhuvat vain kuinka päästä sisään yliopistoihin/lääkikseen. Masentaa siinä vieressä.
Ehkä tää surunvalittelu ei kuulu tälle palstalle, mutta huomasin maanantaina että elämä voi olla ihan mukavaakin. Tajusin, että muutaman vuoden takainen ihastukseni alkaa taas antaa tuntemisen merkkejä. Siinä on vain yksi mutta. Ikäeroa tuntuu olevan liikaa - tällä hetkellä. 3 vuotta. Olemme samassa harrastuksessa ja joudun aina silloin tällöin tuuraamaan valmentajaamme. Siinä vaiheessa pitää aina yrittää saada suupaltti hiljenemään ja yleensä tämä suupaltti on tämä ihastukseni.
Jos vähänkään auon päätäni henkilökohtaisen puolella, aukomisesta saa vaikutelman että välitän kyseisestä henkilöstä vielä ja yrittäisin suojella häntä.
Se on totta, mutta en haluaisi saattaa itseäni naurunalaiseksi. Meillä synkkaa hieman läpänheiton muodossa, mutta siihen se jääkin. Ehkä toivoisin hieman enemmän , mutta jotta en saattaisi itseäni naurunalaiseksi ja jouduttaisi ennenaikaista muuttoa pois täältä niin en viitsi toivoa mitään.
Ehkä taisin latoa hiukan raskasmielistä tekstiä tänne palstalle, mutta johonkin se oli pakko purkaa. Kiitos että jaksoit tavata tän loppuun asti ja tutustuit yksinkertaiseen elämääni.
Kaikkea hyvää teille jatkossa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllä pärjään, on sitä pahemmistakin selvitty. Sattui vain olemaan vähän huono päivä. Liikaa vastoinkäymisiä.
3 vuotta ei oo ikäero eikä mikään. jos yhtään rohkaisee tietää, niin mun kultani on mua 5 vuotta vanhempi ja hyvin menee. tottakai se riippuu ihmisistä, ei siitä minkä ikäisiä ne biologisesti sattuu olemaan. mun rakas jaksaa odottaa rauhassa eikä edes yritä suostutella mua mihinkään mikä vois vähänkin ehkä olla mun tahdon vastaista. eihän se nyt tätä lue mut silti: juha, oot kaikkein ihanin!
sorry. tuo ei kuulunu tänne. mutta häntä pystyyn ja silleen. :)