aikuiset lapset

Vanhempani erosivat, kun olin 19. Asuin tällöin jo pois kotoa. Isälläni oli uusi kumppani ollut jo jonkin aikaa, he muuttivatkin heti yhteiseen asuntoon ja menivät naimisiin.

Aluksi minun ja siskoni oli vaikea hyväksyä isän uutta vaimoa. Se johtui kyllä puhtaasti siitä, että isäni oli ollut meidän perheessä todellinen kusipää ja hän (uuden vaimonsa kanssa) hoiti eron äidistäni äärimmäisen tökerösti. Olimme siskoni kanssa äidin puolella, koska meistä oli käsittämätöntä, kuinka isämme kohteli omien lastensa äitiä.

Kun ero oli selvä tajusimme, että tuskaprosessin jälkeen äitimme elämästä tulee kymmenen kertaa onnellisempaa ilman isää, ja että isäkin on paljon onnellisempi uudessa liitossaan. Asiaa vaikeutti edelleen se, että useita vuosia koimme siskoni kanssa, ettemme olleet toivottuja vieraita isän ja hänen uuden vaimon kotiin. Aistimme uuden vaimon mustasukkaisuuden meitä kohtaan.

Koko ajan olemme silti käyneet kylässä isän kotona (aina kun olemme paikkakunnalla, minun ja siskoni kodit ovat aika kaukana lapsuudenkodista) ja nykyisin meidät otetaan sinne mukavasti vastaan. Tulemme molemmat toimeen isän vaimon kanssa. Mitään kovin läheisiä välejä meillä ei ole, mutta ei mitään inhosuhdettakaan. Äitini on aina ollut äärimmäisen korrekti, eikä ikinä puhu pahaa isästä tai tämän vaimosta. Hän myös on halunnut että sailytämme omat välimme isään.

Meidän tapauksessamme suhteisiin on vaikuttanut isämme rooli lapsuudessa, oma kuntoutuminen elämään ja aikuisten väliset suhteet. Aikuisetkin lapset kantavat huolta vanhempiensa jaksamisesta, heillä vain on ehkä enemmän ymmärrystä miksi asiat tapahtuvat. Tämän vuoksi ehkä tärkeintä on olla rehellinen ja korrekti uusia ja vanhoja kumppaneita kohtaan. Uuden kumppanin asemaa auttaa myös se, jos hän yrittää tutustua aikuisiin lapsiin ja yrittää ymmärtää, että sillä uudella kumppanilla on ollut elämä ennenkin, eikä välejä lapsiin voi katkaista. Lasten taas on mahdoton unohtaa sitä historiaa, mikä heillä on vanhemman kanssa jo takana.

Uuden kumppanin on mielestäni tärkeää myös kunnioittaa sitä taakse jäänyttä vaimoa/ miestä. Emme siskoni kanssa olisi olleet kovinkaan suopeita, jos isän uusi vaimo olisi sanonut yhdenkään poikkipuolisen sanan äidistämme.

Aiheeni ei sivua vars. alkuper.otsikkoa muuten kuin tuon "aikuiset lapset" teeman osalta.
Miehelläni on ex-avioliitosta 2 lasta. Yli 20 vuotiaita kumpikin.
Poika on suhtautunut vanhempiensa eroon fiksusti, tai ei ainakaan ole mieltänsä näyttänyt meille eikä ilmeisesti äidilleen. Jopa on sellainen fiilis että "on meidän puolella", kun äitinsä on meuhkannut.
Mutta tytär, joka vielä satunnaisesti opiskelujen yms.kokeilujen jälkeen muuttaa aina lapsuudenkotiin on äitinsä terapeuttina. Eli jos mieheni sanoo ent. vaimolleen "tiukasti", ja puolustaa tätä nyk. avioliittoamme, niin välittömästi tämä ex-rouva valittaa asiasta tyttärelleen, joka sitten "kostaa" isälleen esim. olemalla vastaamatta puhelimeen/sähköpostiin jne. Ja sitten koko soppa kaatuu meidän=mieheni ja minun niskaan, että "emme yritäkään välittää tästä tyttärestä", emme edes halua pitää välejä kunnossa jne.
Ja niinhän asia ei ole. Tytär puolustaa äitiään, tietämättä mitä kys. äiti on meille tehnyt, mitä touhunnut. Mutta olemme lojaaleja, ainakin toistaiseksi, emmekä "hauku" tyttärelle tämän äitiä.
Tuntuu vaan, että teki mitä tahansa aina astuu jonkun varpaille ja muut tuntuvat tietävän paremmin kuinka meidän tulisi toimia ja kuinka kohdella aikuista tytärtä....joka ei älyä irtautua henkisesti äitinsä otteesta.