Vanhempaa naista työpaikalla

Rasasas

Olimme tavanneet työpaikallani sattumalta jo muutaman kerran, minä olin töissä ja sinä asiakkaana. Taas tapasimme, keväisenä lauantaipäivänä. Huomasin että katselit minua pitkään ja ikäänkuin mittailit. Itse nautin tilanteesta, kun jo kypsään ikään ehtinyt nainen katseli.Olit n. 55 - 60 vuotias, normaalivartaloinen, ikäiseksesi mielestäni seksikäs nainen. Kerroit että tulit kahvilla käymään vapaapäivän ajankuluksi, kuten usein viikonloppuisin muutenkin. Valitettavasti kahvila on ollut kiinni koko päivän, sanoin. Näin selvästi pettymyksen kasvoiltasi, joten vaihdoin puheenaihetta ja rupattelimme niitä näitä samalla kulkien kauppakeskuksen käytävää, jossa olen järjestyksenvalvojana. Iltapäivä oli jo pitkällä ja kauppakeskus hiljentynyt, joten mietin että tarjoaisinko sinulle kahvit taukohuoneessamme. Eihän siinä mitään pahaa ole ja itsekin ajattelin jo että voisin juoda kahvit. "Mennään hei kahville tohon meidän kopille, mulla alkaa itselläkin jo kahvihammasta kolottaa". Katsoit hetken epäuskoisena ja ihmeissäsi, mutta päätit lähteä kuitenkin mukaani. Matkalla taukotilaan menimme todella pienellä hissillä, jossa jouduin melko lähelle sinua ja saatoin haistaa että olit nauttinut alkoholia. Ajattelin mielessäni että ehkä siitä syystä mittailit minua jo torilla. Tavatessamme aikaisemmilla kerroilla välillämme oli ollut viatonta flirttiä ja silmäiskuja, mutta vain hyvän maun rajoissa.
Saavuimme taukohuoneesee. "Oo kuin kotonas, huikkasin, ja sanoin hakevani vettä kulman takana olevalta vesipisteeltä". Vesipisteellä ajattelin että jos pomo tai työkaverit saa tietää niin mitähän siitäkin tulee, "jätkä tuo "mummoja" kahvitupaan, yms". Olin aivan ajatuksissani kunnes havahduin kun tarrasit minua takapuolesta ja sanoit hiljaisella äänellä "anna sen kahvipannun olla, mulla on jotain muuta mielessä". Käännyin nopeasti ympäri ja samassa jo suutelimme. Ajattelin että ei voi olla totta, miten tässä nyt näin kävi. Tunsin kuinka housuissani alkoi kovettumaan ja samalla kätesi jo hapuilivat housunkauluksesta sisään. En saanut pidettyä itseäni kurissa, joten päätin antaa tilanteen viedä mukanaan ja laitoin käteni hameenkauluksestasi sisään, toisella kädellä tunnustelin pakaroita ja toisella hapuilin pillulle. Tunsin että tuo karvainen mätäs oli aivan märkä ja täysin valmis käytettäväksi. Mennään tuohon pöydän luo, sanoin ja matkalla avasin housuni, sekä riisuin ne. Pöydän luona asetuin nojaamaan pöytään, vain alushousut jalassani. Pudotit alushousuni nopeasti, polvistuit eteeni ja samalla kivikova kyrpäni oli jo miltein juurta myöten suussasi. Tämä tuntui ihanalta ja epätodelliselta. "Hei, hidasta vähän, multa tulee ihan just", sain sanotuksi kun imit ja nuolit kyrpääni. Kiihdytit tahtia ja mumisit jotain, en saanut enää sanotuksi mitään kun laukesin suuhusi ja kasvoillesi. Tunsin kuinka kullini pumppasi spermaa kovalla paineella. Ojensin pöydältä paperia, jotta saat kasvot pyyhittyä. Samassa nousit jo ylös ja suutelit minua suulle, se suudelma maistui aivan spermalle, samalla jotenkin kiihottaen minua lisää. "nyt on sun vuoro antaa mulle nautintoa" sanoit ja kävit itse istumaan pöydälle,nostaen jalkasikin pöydän päälle. Polvistuin eteesi, nostin hameen ylös, siirsin pikkuhuosut sivuun ja aloin nuolla reisiesi sisäpintaa, pillua, ja pyllyreikää. Työntelin sormia pilluun joka oli jo kiimasta aivan märkänä. Kastoin keskisormen pillussa ja lähdin varovasti työntämään sitä pyllyyn, näytit nauttivan, sillä aloit työnnellä lantiollasi vastaan, sekä voihkia kovaan ääneen. Nuolin ja sormeilin pillua sekä pyllyä. Voihkit jo niin kovaa että pelkäsin jonkun kuulevan äänet käytävälle. Pyörittelin kielelläni klitorista ja välillä upotin kielenki kokonaan pilluusi, niin että naamani oli aivan märkä eritteistäsi. Tunsin kuinka aloit nytkähtelemään ja tärisemään, jatkoin vielä , kunnes sain märän suihkun naamalleni sinun samalla lähes huutaen ja täristen. En voinut itselleni mitään mutta minun oli pakko sanoa "wow, mitä äsken tapahtui", tämä ei latistanut tunnelmaa, sillä kaappasit minut päällesi ja suutelit. Suudelman jälkeen katsoit silmiini ja sanoit "kiitos, tätä mä halusin enkä kahvia". Nousimme molemmat ylös ja huomasimme että paitani oli aivan märkä orgasmisi jäljiltä, riisuin paidan ja aloin pukea housuja jalkaan. Sovimme että tämä ei jää tähän, mutta jää vain meidän kahden väliseksi salaisuudeksi. Annoit numerosi minulle ja pyysit käymään kahvilla luonasi. Sanoin saattavani sinut pois henkiökunnantiloista ja hakevani itselleni puhtaan paidan, varavaatteiden varastosta.

1

3622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyrpänijuurta

      Tunsin kuinka housuissani alkoi kovettumaan karvainen mätäs ja samalla kivikova kätesi pumppasi pyllyreikää. Olin aivan ajatuksissani kunnes sain märän suihkun naamalleni sinun takapuolesta ja saatoin haistaa sen. Ojensin pöydältä paperia, jotta saat pyyhittyä pyllyä. Työntelin sormia pyllyyn ja suuhusi. Pyörittelin kielelläni kyrpäni juurta ja laukesin kovalla paineella naamalleni. Polvistuin eteesi, nostin pillua sekä pyllyä ylös. Tunsin että karvainen jalkasikin oli aivan märkä ja täysin takapuolesta. En saanut pyllyreikää. Ajattelin että ei voi olla totta, miten tässä nyt näin kävi ja laukesin kädellä nopeasti alushousuni sisään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      3914
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2619
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      44
      2594
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2375
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      29
      2228
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      303
      2103
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1829
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1633
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1498
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1477
    Aihe