Huomioikaa, että kun Loistoristeilyt markkinoi matkojaan, se ilmoittaa lennot Helsinki - Venetsia - Helsinki. Tyhmempi voisi luulla lentoja suoriksi lennoiksi, mutta varautukaa siihen, että lupauksista huolimatta lentonne voivat sisältää koneen vaihdon Pariisissa, Amsterdamissa, Roomassa tms. Laivalle matkustavat ihmiset buukataan kuka mihinkin - mihin halvimmalla saadaan. Mikäli on luvattu suomalisen oppaan olevan mukana matkalla, hän ei suinkaan ole koko ryhmän käytettävissä esimerkiksi paluupäivän tsekkauksissa jne., koska lähtöajat ovat milloin sattuu.
Matkaohjelmassa mainitaan ensimmäisen ja viimeisen päivän kohteeksi Trieste, viehättävä italialainen kaupunki, jossa tosiasiassa ei ole aikaa edes käydä maissa. Kuljetukset lentokentiltä ( Trieste tai Venetsia ) on suoraan laivaan ja laivasta kentille.
Siis, jos kuvittelee osallistuvansa ryhmämatkalle turvallisesti muun ryhmän mukana, saa varautua pettymykseen.
Oli todella surullista kuunnella kahden iäkkään, kielitaidottoman matkustajan seikkailuista koneenvaihtoineen vierailla kentillä. Loistoristeilyistä karisi hohto heidän kohdallaan jo menomatkalla. Kaksi matkapäivää kului lentokentillä henki hapatuksissa. Heidänkin matkansa oli iäkkäille ihmisille markkinoidun lehden lukijamatka, joten he luulivat matkaa turvalliseksi kuuluessaan kohderyhmään.
Toisaalta, jos mainonnassa mainittaisiin koneen vaihto, puolet matkoista jäisi myymättä. Ja pettymyksiä syntymättä.
Loistoristeilyt - todellisuus
23
16020
Vastaukset
- yölento
Costa Loistoristeilyltä minäkin juuri tulin ja voin omasta puolestani allekirjoittaa edellisen kirjoittajan kokemukset. Kyllä lennot olivat ihan lottoarvontaa. En minäkään olisi lähtenyt, jos tieto lennoista olisi ollut ennen varausmaksun maksamista. En suosittele kenellekään.
- Pohjanmaalta
Costa Mediterranea -risteily? Kokemukseni on samanlainen! Toiste en mene.
- johka
Olen ollut Loistoristeilijän Karibian risteilyllä ja kaikki oli kunnossa. Lento isolla koneella Saksasta Miamiin. Kaikki juomat ja ruuat kuuluivat hintaan. Talvella 2014 oli meiodän matkamme.
- HalååååÄäliöt
Sitä saa mistä maksaa...suomalainen odottaa luxusta muutamalla satasella.
Herätkää ääliöt ja opetelkaa kieliä. Kuinka joku voi sanoa v. 2015 olevansa kielitaidoton. Uskomatonta.Samalla voitte lopettaa itsenne säälimisen.- voevoi
HalåååÄäliö vain itsellesi: Kyllä löytyy Suomenmaasta vielä paljon ihmisiä, joilla ei ole kielitaitoa. Noin 60 v. ikäluokkaa nuorimmat.
Henkilöt, jotka kävivät vain kansakoulun, ennen kuin siirryttiin peruskouluun, ovat monet näitä kielitaidottomia. Peruskouluun siirryttiin 1970-luvulla. Kansakoulussa "ala-asteella" (luokat 1 - 6) ei kieliä opetettu.
Vasta ns. kansalaiskoulussa (luokat 7 - 9) opetettiin joillakin linjoilla englannin alkeita. Jos ei opiskelua siitä jatkanut, niin ei sillä englanninkielellä pärjää missään.
Jos on työ ollut sellaista, että kielitaitoa ei ole tarvinnut, niin ei ole sielläkään nuo alkeisopit kohentuneet.
Niin, että kielitaidottomia löytyy. Ja n. 60 v. ja moni siitä vanhempikin haluaa varmasti matkustaa. Ilman sitä kielitaitoakin. - Judssa
Olen ollut useammallakin "loistoristeilylla" enka ole pettynyt kertaakaan. Ensimmainen ehto on hoitaa itse matkat lahto ja paluusatamiin. Parasta varata ainakin yksi ja mieluummin kaksi yota ennen ja jalkeen ristelyn.
Itsellani on onneksi koti vain 10 kilometrin paassa lahto ja paluusatamasta useimmille risteilyilleni. Muihin olen lentanyt pari paivaa aikaisemmin tain mennyt junalla, joka sinanasa on ihan oma ristelynsa. - Kielitaidoton
Ota huomioon se että joillakin on kielellinen erityisvaikeus niin kuin mulla niin niitä kieliä ei niin vaan opetella vaikka kuinka yrittäisi harjoitella ja opetella niin ei onnistu. Ja voin kertoa että se ei ole kivaa.
- EiHypetettävissä
Ja vaikka olisi vähän nuorempikin, ei englannin lisäksi tärkeisiin kieliin ole reaalista mahdollisuutta satsata. Ei peruskoululaisella eikä hänen kotikunnallaankaan. Vielä kun on pakko opiskella tuota kielivähemmistön kotikieltä, ruotsia.
Moomin svenskaksi Ruotsissa kutsuttua.
- Kummeli0
Jos oikein hyvä tuuri käy, parhaimmassa tapauksessa voi siis kaupan päälle saada maailmanympärilennon jo ennen risteilyä?
- Cruisaaja
Kyllä se todellisuus iskee vaikka kaiken olisikin järjestänyt etukäteen. Karibian risteilyllä menomatkalla Amerikan sisäinen lento Nykistä Miamiin oli 4 tuntia myöhässä. Hki-Nyk Finnairilla meni ajallaan. Vaan American Airlines töppäsi pahemman kerran. Lentoperämies oli kuulemma hukassa ja haettiin tuuraajaa kissojen koirien kanssa. Sitten kun perämies löytyi tuli kapteenin tunnit täyteen ja uutta kapteenia etsittiin....jne. Meinasi aika loppua kesken kun vasta aamuyöllä klo 04 oltiin hotellilla Forth Lauderdalessa nukkumassa ja klo 12:00 piti kiiruhtaa laivalle. Tuonne kannattaisi mennä väh. 2 yötä ennen risteilyä jotta ehtii säädyllisesti laivalle.
Muuten risteily meni hyvin ja laivalla (Allure of THe Seas) vietetty aika oli suurenmoista. Kerrassaan hieno reissu. Karibiaa sinänsä en pitäisi kummoisena paikkana. Pysähdyspaikkojen saaret olivat pieniä ja nähtävyydet olivat rajallisia. Toista oli v. 2009 Välimeren risteilyllä jossa kierrettiin reitti Barcelona-Malta-Napoli-Rooma-Pisa-Nizza/Monaco-Barcelona. Näkemistä riitti joka satamassa. - 29-v
Ryhmä- vai soolomatka? Olemme tehneet yhden risteilyn Karibialle, en muista varustamoa, yhden risteilyn kiertäen Kanarian 4 saarta, Marokon päivän ja Madeiran jossa lisäviikko sekä Välimeren itä- ja länsipäät. Nämä "soolomatkoina. Viimemainitut Thomson varustamon pienehköillä aluksilla. 1200 - 1600 matkustajaa.
Lennoissa ei ollut valittamista. Karbialle mennessä oli tunnin välilaskut Bangoressa.
Laivat olivat sopivan kokoisia ja viihtyisiä.
Viime lauantaina kotiuduimme ensimmäiseltä opastetulta ryhmämatkalta. Tämäkin Thomson Dreamillä.
Kristiina Cruise oli matkan välittäjänä 40:n hengen ryhmälle. Opastus oli Seutulasta alkaen perille Mallorcalle. Opas oli tavoitettavissa koko ajan. Hän piti laivalla päivittäin infotilaisuudet.
Emme osallistuneet retkille koska olimme käyneet kohteissa, paitsi Elballa, kahdesti.
Emme ole ryhmäihmisiä. Aina pitää odottaa jotain nyhveröä. Porukka liikkuu hitaimman ja myöhäisimmän mukaan. Ajan tappamista vaikka se koski meitä vain maihin ja laivalle siirryttäessä ja maissa bussin odotuksissa sekä Mallorcalla viimeisen päivän koko ryhmän kierroksella.
Monikin varmaa pitää järjestelystä mutta meille se ei sovi. Oli viimeinen porukkaristeily. Muissakin pakettimatkoissa olemme, lentoja ja kenttäkuljetuksia laskematta, liikkuneet vaimon kanssa kahdestaan.
Ps. Dreamillä oli meitä tyydyttävä ruokahuolto ja kalliit juomat. Yhtä iltaa lukuun ottamatta oli iltaohjelma meidän kulttuuritasollemme sopiva. - Mediterranea
Olen ollut kolmella Loistoristeilyn myymällä välimerenristeilyllä. Kaikki on toiminut toedella hyvin. Opas on ollut paikalla ja huolehtinut sairauteeni liittyvät ongelmat kun omat sanat ei ole riittänyt. Kentillä on ollut odottelua mutta ei se minua ole haitannut. Asioita voi ottaa hymyssä suin vastaan niitä hankaliakin niin ne ei tunnu niin suurilta. Ymmärrän jos 60 v . ei ole tyytyväinen reissusta mutten itsekkään ole iältäni kauana tuosta.
- Costalla
Loistoristeilyt on ihan ok firma. Mutta ei nykyään mikään matkatoimisto kädestä pitäen huolehdi matkustajista. Kannattaa ottaa joku kielitaitoinen mukaan, sillä muuten kyllä on jatkuvasti pulassa. Risteilyt sinänsä ovat mahtava juttu. Viihtyminen ja satamiin tutustuminen on vain itsestä kiinni. Vaikka olimme Intian suunnalla, tutustuimme taksilla tai riksalla paikkoihin. Kuljettajat olivat ammattilaisia ja yksityiskyyti oli monta kertaa halvempi kuin bussilla tehtävä matka. Opastus tuli samaan hintaan. Varmasti lähdetään uudelleen!
- onnellinen_risteilijä
Itse olen olut Loistoristeilyn matkoilla jo useita kertoja. Ei ole mitään valittamista.
Alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ota ensin selvää asioista ennen kuin kirjoittelet virheellisesti. Esim Olen itse lähdössä Itäisen Välimeren risteilylle, laiva lähtee Venetsiasta. Lennot ovat Helsingistä suora yhteys Venetsiin. Ei mitään vaihtoja!!Jaaa...tulimme viikko sitten saman järjestäjän matkalta Venetsiasta, välilasku Munchenissä tullen mennen, että se siitä, takaisin emme kyllä olisi ilman opasta osanneet kentän maanalaisia myöten .....ja ei tarvinnut mitään köyhäillä, matka 1800 eur/hklö....edes huoneiston pöydällä odottava vesipullo ei kuulunut all incklusiviin...erehdyimme sen juomaan ja se meni laskuun, johon ei takuulla tullut muuta, mutta kun sanoimme oppaalle, että miksi siinä ei lukenut, että pullo on maksullinen..?? opas tuumasi, että onhan siinä - englanniksi !!! ja pulloon ei saanut tankata uimahallin ravintolassa vettä, vaikka opas niin neuvoi....siis 1800 eur matkalla olisi pitänyt ostaa - vesi !! Muuten sait jonottaa joka paikkaan, kun 2700 ihmistä poistui laivalta ja tuli takaisin, meni aina tunti mennessä ja toinen tullessa, lyhyestä ajasta, joka olisi pitänyt käyttää kohteeseen tutustumiseen......en ymmärrä kyllä mikä idea on, pyörähtää satamassa 3-4 tuntia, isoissa kaupungeissa, jona aikana ei ehdi mitään....mutta kuulemma amerikkalaiset tykkää tällaisesta risteilemisestä...emme lähde enää koskaan, mitä järkeä on maksaa laivan neljän seinän sisällä pyörimisestä 8 päivää, ruokaa ei aikuiset tarvitse sellaisia määriä, kuin on tarjolla ja sisältyy hintaan, eli on maksettu vaikka ei tarvitsekkaan ja juomapuolta ei mieheni käyttänyt ollenkaan ja en itsekkään viitsinyt baaritiskillä yksin istua, mutta muutama sata oli maksettu niistäkin...Oppaat nuoria tyttöjä, jotka juoksivat reippaasti paikasta toiseen, ottamatta huomioon suurinta osaa väkeä, joka koostui kuka mitenkin heikkojalkaisista eläkeläisistä. Ei ollut tämä reissu mikään nuorison bilereissu. Kyllä siellä sadan suomalaisen joukossa oli puhetta, että 10 vuotta vielä menee, että kieliongelmia on, sen jälkeen ne poistuu automaattisesti, mutta matkanjärjestäjän pitäisi ottaa se huomioon. Ei haittaisi vaikka suomalaisetkin oppaat osallistuisivat välillä yllättäviin kuulutuksiin, ettei tarvitsi lähteä juoksemalla ottamaan asioista selvää..... Yleensäkin jos matkaa tilatessa olisin löytänyt nämä sivut, emme olisi lähteneet. Jatkossa menemme normaalille omatoimimatkalle.
- GostaneoRiviera
Minäkin olen saanut hyvää palvelua Loistoristeilyn järjestämältä, Läntisen Välimeren 13pv. risteilyltä. Suomenkielinen opas mukana. Lennot suoria. Kaikki hoitui loistavast. Suosittelen. Laivalla palvelu 100%, ruoka hyvää...
- Kyllä_Soile_järjestää
On myös matkatoimistoja jotka räätälöivät risteilymatkoja. Heillä on asiantuntemusta. Saimme hyvää apua mm ESTA-hakemuksen tekemiseen Yhdysvaltoihin. Ei tarvitse matkaajan joka asiaa varmistaa ja tilata. Karibian risteilylläkin otimme yhden hotelliyön ennen risteilyä matkatoimiston suosituksesta. Tosin kaksikin yötä olisi ollut tarpeen. Hinta saattaa olla vähän korkeampi kuin muuten. Mutta se kannattaa.
- ideoitakehiin
Jos haluaa viettää kohteessa pidemmän aikaa niin pitää tehdä esim. näin että on viikon risteilyn jälkeen Triestessä, jotta ehtii tutustua vielä siihenkin kohteeseen ja sitten menee toiselle lennolla takaisin. Eikö se ole vain järjestelykysymys
- Anonyymi
Paska firma!
- Anonyymi
Totta! Eivät voi muka palauttaa varausmaksua, vaikka koronatilanne vain pahenee!
Ei ikinä enää varauksia tuon firman kautta!!!
- Anonyymi
Costan risteilylle tulijat muistakaa tulostaa kaikki paperit Costan risteilylle tulevista palveluista, sillä Costan laivalla voidaan samoja palveluja tarjota täysin eri ehdoilla. Silloinkin voit jäädä tappiolle, vaikka sinulla olisikin paperit ostetuista palveluista. Toisin sanoen et voi täysin varma mitä tuli ostettua ja millä ehdoilla.
Huomasin tämän palstan vasta nyt, seitsemän vuotta liian myöhään.
Voi toki olla, että asiat sittemmin ovat muuttuneet.
Matkustimme Dubaista - Singaporeen RCCL:n laivalla.
Kysymyksessä oli aluksen siirtomatka Englannista Australiaan.
Matkalla oli paljon niitä, jotka olivat olleet matkassa jo kolme viikkoa ennen
kuin itse asuimme laivaan Emirtaateissa.
Maissa käytiin useasti, mutta aikaa maissa oli aivan liian vähän, hyvä kuin pari tuntia, ennen kuin bussi jo oli lähdössä laivalle.
Laivat eivät kiinnity mihinkään terminaaleihin, joista voisi itse käydä maissa, vaan ne ovat joitain kaukaisia laiturinnokkia teollisuusalueella.
Matka vastasi odotuksia lähes kaikissa asioissa, mutta koimme mielestämme väärää markkinointia siinä, että matkaa myytiin niin, että palvelurahat olivat jo maksettu.
Palvelumaksut, jotka olivat pakollisia sisältivät ainoastaan matkalaukkujen kantamisen laiturilta hyttiin ja määränpäässä laiturille.
Meillä oli mukava henkilökohtainen hyttipalvelija, mutta kun hän kuuli, ettei meillä ollut merkitäviä määriä käteisrahaa dollareina , palvelu heikkeni matkan loppua kohti.
Käytännössä joka paikassa odotettiin tippiä.
Henkilökunta on 180 pv kerrallaan laivalla ja saadulla tienestillä on sitten tultava toimeen seuraavaan pestiin, if any? saakka.
Lähes orjahommaa.
Juomapaketti olisi pitänyt ostaa ensimmäisenä päivänä, myöhemmin sitä ei enää ollut myynnissä.
Ohjelma oli kieltämättä laadukasta, artisteja lennätettiin laivalle ilmeisesti maasta käsin.
Jokainen huomioitiin, oli pelastusharjoitukset ja kaikki, jossa oma paikka kannella näytettiin, muita suomalaisia oli kolme muuta pariskuntaa.
Ruokaa oli paljon yli oman tarpeen, mutta emme innostuneet urakalla syömään, vaikka ruuasta siis oli maksettu.
Silloin ajattelimme, että "Once in the Life Time", mutta nyt kun olisi kultahäät, ajattelimme, että jos kerran vielä!- Anonyymi
Onko kenelläkään kokemuksia Loistoristeilijän Norjan vuonot matkasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808