Viron viinaralli siirtyy Latviaan ?

lättiölle

Viro nostaakin viinaveroa enemmän kuin alunperin piti
Viron hallitus päätti torstaisessa kokouksessaan nostaa alkoholiveroa kaavaillun kymmenen prosentin sijaan 15 prosenttia. Myös tupakkaveroa tullaan nostamaan, sitä piti korottaa viisi prosenttia, mutta nyt korotusprosentti onkin kahdeksan prosenttia


Liviko ilmoitti tänään perjantaina harkitsevansa muuttavansa liiketoimintansa Latviaan koska veroaste nousee koko ajan. Virossa on kovaan ääneen vastustettu varsinkin polttoaineveroa ja näillä veronkorotusten korotuksilla yritetään vähentää polttoaineveron nostopainetta.

11

371

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LatviaanJaPian

      Korotuksen vaikutus on: 24 tölkin kaljakeissin hinta nousee noin 50 senttiä ja votkapullon hinta reilun euron verran. Korotus vaikuttaa siis vain alkoholiveroon ei tuotteen lopulliseen hintaan korottavasti 15 rosenttia. Voi harmituksen suuruutta, viinan hinta nousee ja suomalaiset jäävät kotiinsa ryppäämään.

    • ksusha

      Ihan oikein, polttoaineet ovatkin kovin kalliita paikallisille. Alkoholin käyttö ei ole mitenkään välttämätöntä. Huomattu on väkevien hinnankorotukset, tosin eipä vaikuta vuositasolla, pari pulloa menee vuodessa.
      Olut ja varsinkin lonkero on vielä todella edullista joten kassaan kilisee rahaa turisteilta ja paikallisten kulutus ehkä hitusen laskee ja kansanterveys paranee. Hyvä hyvä.

    • ksusha

      Niin, vielä. Latviassa kymmeniä kertoja käyneenä, enpä usko että suomituristi alkaa alkojaan sieltä roudaamaan. On senverran kaukana ja hankalampaa tuo keissien roudaaminen ....itsekin ostetaan tuomiset Tallinnasta vasta takaisin tullessa. Latvia on muuten tosi mukava ja välitön maa matkustella.

      • helpompaa.latviassa

        Autolla liikkuessa on aivan sama mistä viinansa hakee. Latvian rajalla olevan Alko1000:n tilavalla pihalla on omalla autolla kätevämpi käydä mitä Tallinnan ruuhkassa. Viinamäyriksessä tulee säästöä 10 euroa. Ei olisi kannattanut Viron nostella verojaan.


      • on vaan vähän pitkä hakumatka...kannattaa ajaa latvian puolelle ja nauttia siellä halvasta pilsusta


      • juoppo

        joo, mutta kuka ajaa takaisin?


    • maksunaikatulee

      Sääliksi käy näitä viinan hamstraajia--terveydellä leikkimistä.
      No jos elämässä ei ole muuta niin siitä vaan.
      Kukin taaplaa tyylillään.
      Minä saan marketin alkosta sen minkä satun joskus tarvitsemaan...

      • TeeTunnustusItsellesi

        Aihe tuntuu kuitenkin kiinnostavan kovasti, eikö olisi itsellekin helpompi tunnustaa olevansa kaappijuoppo.


    • Latviaan

      Vuosia Virossa ravanneena olen havainnut alkoholin selvästi kallistuneen aiempiin vuosiin verrattuna. Kyllä se veronkorotus näkyy nimenomaan lopullisessa hinnassa eikä pelkästään missään verossa, kuten joku aikaisemmin täällä väitti. Kauppias maksaa veron ja lisää sen myyntihintaansa, koska kauppias haluaa itselleen entisenlaisen katteen.

      • Ihmeellisetprosentit

        Toki, mutta jos suomi ja viro nostaa 10% alkoholiveroja, niin suomessa saman tuotteen hinta nousee silti 3-5x enemmän viroon nähden euroissa.


    • hyödyllisempi.reitti

      Toivottavasti Tallinnan lossit siirtyvät liikennöimään Riikaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      121
      1094
    2. 65
      1003
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      783
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      675
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      37
      655
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      614
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    9. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe