Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Merellä kerran

Olimme laivan baarissa vaimoni kanssa istuskelemassa ja juttelimme niitä näitä. Olimme sopineet, että tänään leikkisimme hieman ja Vaimoni saisi ottaa jonkun kumppanikseen hyttiin yötämme viettämään. Sovimme myös, että olemme työkavereita jottei kenenkään halut tyrehdy, kun kuulee meidän olevan pari.
Sanoin myös, että voin pysyä myös sivussa, jos tilanne niin vaatii.

Illan kuluessa vaimoni oli hakenut muutamia tanssimaan ja muutamat olivat hakeneet häntä, mutta mitään ’sopivaa’ hän ei ollut vielä löytänyt.
Lähdin hakemaan tiskiltä lisää juotavaa ja takaisin pöytään tullessa huomasin, että vaimoni oli taas tanssimassa. Selailin silmilläni tanssilattiaa ja löysinkin vaimoni tanssimassa erään miehen kanssa.
Musiikki loppui ja he jäivät odottamaan seuraavan alkamista. Samalla he juttelivat jostain ja välillä vilkuilivat pöytään jossa jo istuskelin.
Seuraavan tanssin jälkeen he suuntasivat luokseni ja ajattelin, että mies käy vain saattamassa vaimoni pöytään, mutta pöytään tullessa hän ojensi kätensä tervehtiäkseen:

- Moi, mä olen Jani ja jos sopii, niin istuisin seuraanne?
- Kaikin mokomin, vastasin ja perään esittelin itseni.
- Te kuulemma olette työkavereita? Uteli Jani heti.
- Juu, niin olemme ja päätimme lähteä hieman tuulettumaan risteilylle.
- Mikäs tuollaisen kanssa on töitä tehdä, sanoi Jani ja ositti vaimoani.
- Näin on ja jos ei työt maistu, niin voi aina lepuutella silmiään hänen vartalollaan, sanoin ja iskin silmää.

Juttelimme kaikki kolme jonkin aikaa niitä näitä ja tietysti asiat pikkuhiljaa kääntyivät seksiaiheisiksi.

- Tässähän alkaa ihan tekemään mieli, sanoin ohimennen ja vilkuilin tanssilattialle ikään kuin sopivaa seuraa hakien.
- Kyllä, nyt olis tarve sellaiselle patukalle, joka täyttäisi mut kokonaan, sanoi vaimoni.
- Sitä taitaa siis olla liikkeellä. Mulla olisi tarjolla aika isoa, jos sattuisi jostain syystä kiinnostamaan, sanoi Jani.

Minun ja vaimoni katseet hieman törmäsivät ja soin pienen hymyn vaimolleni.

- Kyllähän ne puheissa aina isoja ovat, mutta sitten ne kummasti ovat kutistuneet, kun housut on otettu pois, sanoi vaimoni.
- Mentäiskö tarkistamaan tilanne, jollette muuten usko, Jani vakuutteli.
- Lähde meidän hyttiin, niin katsotaan millainen se sun aika iso sitten olisi, sanoi vaimoni.
- Kyllä se mulle sopii, sopiiko se sulle, kysyi Jani minulta.

Nyökkäsin ja niin vaimoni nousi ja lähti kulkemaan salin poikki kohti hyttiä ja me seurasimme perässä.

- Oletteko te olleet sillai? Kysyi Jani minulta.
- Oltiin me kerran pikkujoulujuhlissa hieman riehakkaalla päällä ja päädyimme sänkyyn, mutta muuten olemme hyviä ystäviä.
- Niin eikös hänellä ole mies kotona tai ainakin niin hän äsken kertoili, Jani sanoi.
- Taitaa olla ja yksi lapsikin, vastasin ja tunsin hieman poskipäitäni kuumottavan.

Saavuimme hytin ovelle jossa jo vaimoni odotteli meitä. Menimme hyttiin sisälle ja suuntauduin omalle puolelleni ja avasin meille juotavaa.
Vaimoni ja Jani istuutuivat toiselle petille vierekkäin ja aloimme taas keskustelemaan jonninjoutavia asioita kunnes vaimoni muistutti:

- Niin Jani. Mä käyn vessassa hiukan vaihtamassa kevyempää päälleni, niin alahan sä suoriutumaan siihen miehuutesi paljastamiseen.
- No tuota, kai se on pakko pitää sanansa, vastasi Jani ja jatkoi minulle, Ei kai sua haittaa?
- Ei mua haitta ja ajattelinkin kohta alkaa nukkumaan, joten aivan rauhassa, vastasin ja siirryin sängylle makaamaan.

Hörpin olut tölkkiäni tyhjäksi ja seurasin sivusilmällä Janin touhuamisia. Hän riisuutui melkein alasti, mutta jätti vielä alushousut jalkaansa. Kieltämättä etumus näytti varsin kookkaalta ja ajattelin, että nyt saa vaimoni oikein kunnon melaa.
Vaimoni tuli vessasta päällään vain hiukan polvien yläpuolelle ulottuva yömekko. Tiesin ettei tämän alla ollutkaan sitten enää mitään .

- Mä taidan kanssa käydä vessassa, sanoi Jani.

Jani meni vessaan ja vaimoni oli sanomassa minulle jotain, mutta laitoin sormen suulleni ja hän ymmärsi. Hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin.
Hän istuutui sängylleen jäi odottamaan Janin tulemista. Hän avasi jalkojaan ja näin, että olettamus oli oikea eli hänellä ei ollut pikkareita ollenkaan ja pillu vaikutti melko valmiilta saamaan jotain lämmintä ja kovaa sisäänsä.
Minua alkoi panettamaan entistä enemmän, mutta hillitsin mieleni.
Jani tuli vessasta ja pysähtyi vaimoni eteen.

- Höh, sullahan on vielä housut jalassa, sanoi vaimoni Janille.
- Kyllä ne saa ottaa poiskin, tuumasi Jani.

Vaimoni tarttui ensin varovasti etumuksessa olevaan pullistumaan ja sitten otti otteen saumasta ja alkoi hitaasti vetämään niitä kohti lattiaa.
Janin puoliveltto kalu ponnahti housuista vaimoni naaman eteen.
Jani auttoi saamaan housut kokonaan pois päältä ja potkaisi ne sivummalle.

- Kyllä se vaikuttaa tosi isolta. Kasvaako se vielä tosta, kun se nousee pystyyn, kysyi vaimoni.
- Sun tarvii ottaa siitä selvää, sanoi Jani

Vaimoni otti Janin kalun käteensä hieman silittäen sitä ja lopulta ottaen sen suuhunsa. Katselin erittäin mielenkiinnolla tapahtumaa, mutta en puuttunut asiaan millään tavalla.
Janin kalu kasvoi kasvamistaan ja aloin jo hieman huolestumaan, että rikkooko se vaimoni paikkoja, jos hän on liian raju.
Vaimoni otti kalun suustaan ja sanoi:

- Taidat olla puheittesi mittainen mies, mutta kai tämä tarvisi sovitella erääseen kuumaan paikkaan.
- Kyllähän tuollainen mielessä kävi, sanoi Jani.
- Mutta tämä on niin iso, että sun pitää olla varovainen ja toiseksi sun tarvii hieman lisää valmistella mun paikkoja kielelläsi, sanoi vaimoni.

Jani nyökkäsi ja asettui lattialle kontalleen ja hieman työnsi vaimoani taaksepäin. Vaimoni nojautui sängyllä taaksepäin ja avasi jalkojaan, että Jani pääsi kielineen pillua nuolemaan.
Tässä vaiheessa riisuin ja menin peitonalle ja sanoin:

- Älkää antako mun häiritä ja se on Hyvää yötä!

Molemmat vastasivat, mutta jatkoivat touhujaan samantien. Vaimoni hengitys oli todella kiihtynyt, kun Jani nuoli hänen jalkoväliään ja korviini kantautui välillä vaimoni kosteudesta kuuluva litinä.

Hiukan ennen kuin vaimoni olisi lauennut, hän sanoi Janille:

- Jokohan kokeiltaisiin sitä sinne sisään? Mutta varovasti, jookos.
- Olen tottun
- Tottunut olemaan sen kassa varovainen, vaikka onhan se vaikeaa aina välillä, vastasi Jani.

Jani suoristi hieman selkäänsä ja vaimoni pysyi aloillaan.
Raotin hieman silmiäni ja näin vaimoni tosi märän pillun ja hänen jalkojen välissä sojottavan Janin kullin. Kulli ole tosi iso ja en yhtään ihmetellyt vaimoni puheita.
Jani siirtyi lähemmäksi vaimoani ja siirsi kullinsa pillunhuulien kautta sojottamaan vaimoni alavatsalle.
Vaimoni vei kätensä Janin kullille ja silitteli sitä sanoen:

- Täähän on saman kokoinen kun mandariini. Ota sitten hitaasti.

Vaimon alkoi työntämään sitä pois vatsaltaan kohti jalkoväliä. Jani hieman perääntyi ja veti kullinsa takaisin pillun suulle. Hän upotti pari sormeaan vaimoni limaiseen pilluun ja voiteli sillä kullin nuppiaan, Tämän tehtyä hän laitto kullin nuppinsa huulien väliin ja antoi huulien mukautua terskan muotoihin. Vaimoni voihkaisi ja huomasi kuinka hän olisi halunnut sen sisäänsä heti ja nyt.
Jani työnsi hieman kulliaan vaimoani vasten ja pillunhuulet kiristyivät terskan ympärille.

- Sattuuko? Kysyi Jani.
- Ei satu, jatka vaan, vastasi vaimoni huohottaen.

Jani työnsi hieman lisää kulliaan vaimoni sisään ja sitten veti sen melkein pois pillusta. Kulli oli aivan kiiltävä ja saman tien se alkoi hitaasti jatkamaan matkaansa kohti vaimoni pillunpohjukoita. Vaimoni ei kestänyt enää kidutusta vaan otti Jania pakaroista kiinni ja veti kullin sisäänsä.

- Laita vielä pikkuisen syvemmälle, sanoi vaimoni.
- Nyt! Älä työnnä syvemmälle, muuten sattuu, jatkoi Vaimoni.
- Olet ihanan märkä ja tiukka, sanoi Jani.

Jani alkoi hitaasti työntelemään ja varoi työntämästä pidemmälle, kuin vaimoni oli sanonut.
Litinä voihkiminen oli huumaavaa ja olisin saanut itseni laukeamaan tosi herkästi, mutta tyydyin vain pitämään hieman hyvää huolta kivikovasta kullistani.

Jani vetäytyi vaimoni sisältä ja nousi seisomaan. Vaimoni pillu oli todella avonaisen näköinen ja olisin halunnut mennä sitä hieman lipomaan, mutta en halunnut häiritä.

- Käänny niin tulen suhun takaapäin, sanoi Jani.

Vaimoni kääntyi ja kumartui sängylle ja Jani siirtyi hänen taakseen. Kulli oli jo niin liukas, että se suljahti vaimoni pilluun helposti ja molemmat huokasivat.
Jani otti otteen vaimoni kauniista pakaroista ja puristi niitä samalla kun työnteli kaluaan vaimoni sisällä.
Jani kiihdytti hieman tahtiaan, mutta varoi kuitenkin satuttamasta vaimoani, joka alkoi jo ääntelemään siihen tahtiin, että oli saavuttamassa huippunsa ja niin tekikin. Hän huusi miltei suoraa huutoa nautinnosta ja heti perää Jani mylvähti laukeamisen merkiksi.
Muutaman työnnön jälkeen Jani suuntasi vessaan ja vaimoni jäi makuulleen sängyllensä. Hän vilkaisi minuun, mutta olin nukkuvinani, niin hän painoi päänsä tyynylle ja jäi odottamaan Janin saapumista vessasta...
24826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä kai sitä nyt merellä!

Äänestä
  • Mutta onneksi ei Turuuuus.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vilaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu