Minä luulen

veikkoh

Minä luulen, että ensi vuonna on
Suomessa sota. Venäjä suuttuu,
kun suurlähettiläitä nimitellään
huoratalon pitäjiksi. Eikä takuulla
Eu tule auttamaan.

6

403

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sergej

      Mene muualle luulemaan ja luule sitten siellä.
      Tai sitten älä enää luule...

    • Olihan siinä taas mielipide.

    • m1p

      mutta sillä voisi olla "puhdistava" ominaisuus kansamme riveissä.
      Solidaarisuus, rakentava sosiaalisuus ja ihmisläheisyys tulisivat taas kunniaan ja amerikkalainen kerskakulutus unelma muoviteknomaisuudellaan tulisi väistyväksi olomuodoksi.
      Minä itse, oman navan tuijottamisesta kehkeytyisi yhteisöllisyys.

    • mil tary

      päästään huutamaan "Kolla kestää". Johan tota vikinää ja huutelua on kestetty. Omillamme kestetään ja viedään mitä huvittaa. Ei Venäjällä ole enää ketään, joka voisi oikeasti vastustaa.

      • Jos

        Älkää herättäkö uinuvaa karhua, siitä voi tulla itkua ja parkua.


    • mummu

      esipuperteetti-ikäisen kakaran tasolla.
      Pelkäävät ressukat, että maine tahraantuu... senhän ne ovat jo hoitaneet onnistuneesti ilman pienen naapurimaan humoristista lausetta.

      Pikkusieluinen kansa!

      tai siellä on kytenyt muutaman kymmenen vuotta katkeruus ja tappio.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3688
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1153
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1152
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      79
      987
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      896
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      757
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      737
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      718
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      696
    Aihe