Kevään paras kotimainen dekkari?

dekkanisti

Palstalla on hiljaista joten keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Pian on kesä kauneimmillaan ja kesälomat alkavat.
Kesällä tunnetusti luetaan dekkareita. Tähän kevään parhaat dekkarit vaikka luettelo. Pieni perustelu myös.

7

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suvilaht

      1. Seppo Jokinen, Kuolevaksi julistettu: Ehdottomasti kevään kovin kotimainen. Harvoin tulee kyynelehdittyä dekkaria lukiessa, mutta tunnustan, että nyt kävi niin.
      2. Arttu Tuominen, Muistilabyrintti: Hämmästyttävän kypsä esikoiskirja, jonka henkilöhahmot pitävät otteessaan.
      3. Tiina Raevaara, Yö ei saa tulla: Onko tämä nyt sitten dekkari, thrilleri vai kauhukirja? Joka tapauksessa älyttömän hyvä lukunautinto.

      Varmaan on muitakin, mutta kevään dekkareista nämä ovat jääneet parhaiten mieleen.

      • hupsistahoi

        Arttu tuomisen Muistilabyrintti on mielenkiintoinen tapaus.
        Mielestäni siinä oli jäänyt kustannustoimittaminen (vai mitä se on?) kesken, mutta hyviä blogiarvosteluja on tullut jo kolme.
        Ensimmäisessä kirjailijakaveri povasi johtolankapalkintoa. Toisen ylistävän arvion oli kirjoittanut kustannuspäällikön lähisukulainen. Kolmas arvio oli joltakin tutulta, jonka asian hän rehellisesti mainitsi kirjoituksessa.


    • Dekkarnisti

      Kevät on aika lyhyt otanta-aika. Ehkä voisi listata mieluummin parhtaita suomalaisia dekkaristeja. Tietysti perustelun kera. Tai parhaita yksittäisiä suomalaisia dekkareita, ja edelleenkin hyvien perustelujen kera.

      • Dekkarnisti

        Sorry, tietysi pitää aloittaa uusi ketju tätä varten. Muuten ei pysy homma fokuksessa.


    • näitälisää

      Täysin mieletön juttu!
      Miestä menee -menstystä tulee (saarijärvi aulis)
      Siinä ovat kaikki plätinäfilmin ainekset ja vauhtia riittää viimeisene paperiin saakka

    • hupsistahoi

      Oletteko muuten bongannut paljon dekkareita, joita mainostetaan kavereiden ja tuttujen avulla?

      • Luekaverinidekkari

        Toi Aukki teki varmaan sen ihan ite :). Koskaan en ollut ennen moisesta Auliksesta kuullutkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3333
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1369
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      63
      817
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      697
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      666
    Aihe