Tuet virtaa

Vuodesta toiseen lakeuksilta ilomantsiin, yli kaks miljardii vuodessa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Te päätätte
Miksi???

Äänestä
  • Viiden vuoden kuluttua Kekkosen perintö on kulutettu loppuun, sit ei törsäpuroil tule tuhansii euroi meinaa Portukaali reissui varte.

    Äänestä

Vetelä- Suomesa virtaa hammastuet, eli oikomaraurat. Oikomishoitoja meinattiin vähentää. kun niitä pidettiin enämpi hammashoitoväen hömpötyksenä, mutta näin ei ookkaa Eteelä- Suomesa. Liian pehmiä ruoka ei anna purukalustolle töitä tarpeeksi, niinpä leukavärkki ei kehity tarpeeksi ja hampaat sojottaa kuka minnekkin päin. Viisauren hampaitten kans on valtavia onkelmia, ku eihän ne mahdu tuollaasehen söpöön pikku leukaan.

Äänestä
  • Kepulandian vääränaamojen olisi hyvä keskittyä tukien keräilyn sijaan kielitaidon ja hygienian kehittämiseen, ei olisi vienti niin riippuvainen etelästä ja muista teollistuneista asutuskeskuksista.

    Äänestä

Mitä viljelijä itse vie ulkomaille. Lihatalot vievät lihaa ja lihajalosteita. Meijerit maitotaloustuotteita. Agrimarket, K-maatalous, ja Avena sekä pienemmät yrittäjät viljaa. Leipomot leipomotuotteita. Munanpakkaamot kananmunia. Perunan ja juuresten pakkaamot tuotteitaán.
Onko muuten suomalaisen maitotaloustuotteiden, lihajalosteiden, leipien, kananmunien hygieniassa ollut merkittäviä puutteita.

Äänestä
  • Atriat, Valiot ja muut rotujärjestöt on törsien täysin kontrolloimia.

    Äänestä

  • marvingavyeahvsfpow kirjoitti:

    Atriat, Valiot ja muut rotujärjestöt on törsien täysin kontrolloimia.

    joo muut aatteleppa itte jos sinä johtaisit niitä nii sillo kävis ku anttilalle myyään 100 000eurol koko virma jotta päästäs veloista eroo
    kyl sun oppiisäs lippone velkaannutti jo suome tarpeeks paskaa asemaa se ku jako rahat kansalle joilla piti velkoja maksaa no ny o maksu aika

    Äänestä

No mitä kielitaidollisa tai hygienisia ongelmia kyseisillä yrityksillä on ollut.

Yhtiön johdossa ovat ammattijohtajat, viljelijät keskittyvät tuotantopuoleen.

Äänestä
  • Kuulemma Valion tuotteet haisee virtsalle.

    Äänestä

  • durancepoiklois kirjoitti:

    Kuulemma Valion tuotteet haisee virtsalle.

    eiköstä yks sanonu agros et valio arkijugurtti maistuu samalle ku haisee erikeeperille

    Äänestä

  • durancepoiklois kirjoitti:

    Kuulemma Valion tuotteet haisee virtsalle.

    Huhupuheet on valetta. Aina.

    Äänestä

Ahneita, ei saa edes Kreikan kohtalo muuttamaan tapoja Kepulandias.

Äänestä
  • äläs muuta sano kyllä o kumma ku kaikkia tukia tarttee maksella noille hesaa vaik suami o jo muutenki kusessa lippose jälkee sen saa mitä tilaa ny maksellaa lipposlandia aikoja ku hyvävelisysteempi toimi
    saatana ku tuet vaa pois ja jätetää korvaukset viä olee

    Äänestä

  • nyt kirvestä heiluttaa uskon voimalla lesta,
    piimäkyrpä vaan lihoo pulskalla elintasolla,
    lisää rahaa vaatii,
    kämppä pitää aurnkorannalta saada...

    Äänestä

No mitä kielitaidollisa tai hygienisia ongelmia kyseisillä yrityksillä on ollut.
Yhtiön johdossa ovat ammattijohtajat, viljelijät keskittyvät tuotantopuoleen.

Äänestä
  • yhtiön johdossa ammattijohtajat? viimeks valion johtaja oli joku metsäkartelli eemeli nää tuottajat taitaa olla jotain sissejä jotka yrittää elää metsä ehdoilla
    saa karusta elämästä jotain kiksejä
    jos noi firmat olis jotain muita kun viljelijäomisteisia ymmärtäisin miksei tuottajalle makseta mut kyllähä auswitsissä ne oli omat jotka talutti väen kaasukammioihin eli juutalaiset ja sai palkaks vähä parempaa ruokaa ja lakanoita
    taitaa valiolaiset haikailla noita aikoja ku kauppaa lasketaa hintaa jotta kauppiasyrittäjä pärjää paremmin mut? viljelijälle lasketaan hintaa ku ei o varaa maksaa enempää tuottajahintaa????????
    pakko kysyä et minkä alan ammattilaisia sit valiossa oikee on vai onko viljelijät jollain karaistumis sissileirillä kurjuutta opiskelemassa josta saa kiksejä
    vai onko teijä johtoportaassa jotain juutalaisia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niihkaunist kirjoitti:

Vuodesta toiseen lakeuksilta ilomantsiin, yli kaks miljardii vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu