Kitisee ja natisee

Eikö akka Urpilainen tajua, että kommunistien ja sossujen aika on ohitse. SOSSUJEN ja kommareitten aika on mennyttä. Urpilainen on ärsyttävä tyyppi -
änkyttävä akka, Kuten on isänsä. Urpilaiska on todella ärsyttävä ja mitään sanomaton tyyppi.
Kas kun hän on nariseva ja tosi ärsyttävä kuten isänsä. Urpilaiska on nariseva ja nalkuttava akka, Urpilaiska ei tajua, että hänen ja ns puolue SDP aika on ohi. Sossuja ja kommareita ei Suomi enää tarvitse.
Johtava puolue tulee olemaan ja on jo Perussuomalaiset.
6077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Huono aloitus. Tosin sossuilla menee huonosti, kun automaation vuoksi tehtaat ovat melkein tyhjentyneet ammattityön tekijöistä. Mutta älkäämme unohtako Sos. Dem. liikkeen merkitystä erityisesti itsenäisyytemme aikana. Sossujen ja maltillisen porvariston ansiosta yhteiskuntamme vakautui ja huima elintason nousu oli mahdollista. Vertailkaapa vain kehitystä muihin nuoriin valtioihin. Elämä on niissä sekaisin ja suuret pakolaismäärät pyrkivät Eurooppaan.

Äänestä

Mikä kuka se olikaan joka taisteli tuulimyllyjä vastaan ariko se oli?

Äänestä
  • Ei vaan Urpilaiska.

    Äänestä

eiköhän sullakin riemu hyydy kun nämä sun ihannoimasi sss alkaa sanella leikkauksia sunkin kukkarolla ja luukulla,kyllä vastavoimaa aina on tarvittu ja tarvitaan jotta jarrutetaan tulon siirtoja rikkaille.

Äänestä
  • Meikäläisen kukkarolle ei kukaan pääse. Rahaa on ettei paskalle taivu. "Elämä on niin kuin sen järjestää, sano"...
    Köyhät kyykkyyn ja pissiäiset ja kakkiaiset - lopettakaa tupakointi ja ryyppääminen heti att genast, sofort, just ny ja ....

    Äänestä

  • Eiköhän se johdu siitä TOSImöhömahasta ettei taivu.

    Äänestä

  • TOCSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Meikäläisen kukkarolle ei kukaan pääse. Rahaa on ettei paskalle taivu. "Elämä on niin kuin sen järjestää, sano"...
    Köyhät kyykkyyn ja pissiäiset ja kakkiaiset - lopettakaa tupakointi ja ryyppääminen heti att genast, sofort, just ny ja ....

    Järjestä sitten elämäsi niin ettei tarvitse koko ajan katkerana sättiä toisia. Muuta elämää kun ei mölisäjällä ensin mainitun lisäksi näy olevan kuin kusiheijari ja tämä palsta.

    Äänestä

Saa nähdä ymmärtävätkö tyhmät persut edes seuraavan neljän vuoden aikana vaalitappiotaan. Nytkin puhutaan jostain jytkystä, kun ääniä menetettiin kymmeniätuhansia ja yksi eduskuntapaikkakin. Mutta annetaan persujen nauttia näinnäisestä menestyksestä hallituksessa. Se tekee varmasti Soinin johdolla hyvää kannatukselle istua välillä mustan Audinkin takapenkillä. Siellä ne unohtuvat hyvin äänestäjien odotukset populistisille kansanliikkeelle.

Äänestä
  • Persut on niin tyhmää ja laiskaa porukkaa että pahaa tekee. Heidät pitää hihamerkitä ja karkoittaa Siperiaan. Suomalaiset eivät heitä tarvitse.

    Äänestä

  • Persut voittivat toistamiseen. Se olikin jytkyn jälkeen TOSI POMMI...

    Äänestä

Siinä oon samaa mieltä että urpolaiset ovat aivan joutavaa porukkaa!muistakaa jotka mollaatte perussuomalaisia ketkä vei kreikkaan miljaardit jotka suomi otti nimiinsä lainaksi?ja kaikki tiedetään ETTEI KREIKKA tuu maksamaan mitään lyhennyksiä ikinä!kaikki jää suomalaisten veronmaksajien piikkiin!urpilainen pyllisti meille suomalaisille samalla kumarsi kreikkalaisille pankeille!!!!

Äänestä
  • Tyhmä persu hiljaa, ei Kreikkaan ole mitään rahoja viety vaan Saksalaisille ja Ranskalaisille pankkeille, jaa mutta eihän yksinkertainen persu sitä tajua.

    Äänestä

  • Ja kun miettii mitä ne persut on niin vasemmistolaisia, jotka haluaa olla oikeistolaisia päällepäin...

    Äänestä

  • Persulaiset kirjoitti:

    Tyhmä persu hiljaa, ei Kreikkaan ole mitään rahoja viety vaan Saksalaisille ja Ranskalaisille pankkeille, jaa mutta eihän yksinkertainen persu sitä tajua.

    en oo persu enkä mikään muukaan en luota kehenkään edustajaan no miks ne kamalan suuret hyväntekeväisyys miljardit sanottiin että ne on kreikalle tukipaketti?sano sinne ne meni eikä takas tuu!

    Äänestä

Rikkurit ja työtä pelkäävät vauhdissa, siitä se työväenaate saa vain nostetta.

Avustuksilla ja murusilla teidät on kahlittu äänestämään ja kannattamaan oikeiston epärealistista taloupolitiikkaa, jossa työntekijöiltä rosvotaan ne työntuloksen hedelmät joita kansalaiset tarvitsisivat hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Oikeistovallan aikana on työttömyys aina kohonnut ja hyvinvointi laskenut, sitä on yritetty paikata lainarahalla, mutta aina on kaluttu luu jäänyt kasalaisten käteen, kun siitä on syöty paistit ja fileet.

Kyllä se oli Kokoomus joka alkoi avustamaan aateveljiään välimeren rannoilla.

Oli tuolla asiaakin automaatio ja robotit vievät työpaikkoja, sen vuoksi piäisikin tuota toimintaa verottaa samalla lailla kuin työtekijänkin ansituloja ja voitosta sitten vielä pääomatuloveroja.

Minkähän verran nuo robotit maksavat työttömyyskassa maksuja joilla voidaan työttömille korvata menetettyjä työpaikkoja ja pitäisihän robottien maksaa myös sairausvakuutusmaksuja, eläkevakuutumaksuja ja muita sosiaalivakuutusmaksuja, vai tietääkö joku mistä muusta niitä centtejä tulee.

Äänestä
  • niin jos työnantaja maksut (työeläke,työttömyys vakuutus ynm.) otettaisiinkin prosentti osuuksina liikevaihdosta.
    Kannattaisi työllistää ennemmin kuin ostaa miljoonien koneita.

    Äänestä

Kyllä sosdemut ja kokoomuslaiset yhdessä ovat pilanneet tämän maan,eivät demarit yksin ja urpilainen sekä katainen joka sai suojatyö paikan brysselistä niin hehkuttaa nyt tietotaitoaan pukki kaalimaan vartijana! toisaalta säälin juttaa sillä jutta savustettiin ulos puolueesta ja hänestä jopa demarien johtoporras teki syntipukin ikävä ettei jutta ymmärrä vaihtaa puoluetta mutta niinhän sitä sanotaankin että "veri on vettä sakeampaa" eli ei jutta eroon pääse puolueesta koskapa juttan isäkin oli sdp n johtohahmoja aikansa:)

Äänestä
  • Kirjoitat täyttä asiaa, mutta älä sääli, sääli on sairautta...

    Äänestä

  • Oikeassa olet,mutta toisaalta tässä nykyisessä Suomessa on sosdemujen ja kokoomuslaisten aikakaudelta niin paljon pieleen menneitä asioita,joita nykyinen eduskunta joutuu korjaamaan,erikoista että kokoomusalaiset ja demut aiheuttivat Suomen valtiolle ihan itse velkakierteen ja nyt heinäluoma&sak on kusi housuissa narisemassa kun veroja korotetaan jostainhan ne rahat on nyt jokatapauksessa otettava,miksei niitä valtion hoitomiseen käytettäviä veroja voitais samantien periä niiltä suurituloisilta etelä-suomen rikailta yritysjohtajilta ja ulkomaisilta joilla teollisuutta suomessa? miksi kataisen piti munattuaan valtion talous lakkauttaa esin maanpuolustus sitten terveydenhuolto ja koulutus? ei mitään järkeä!! Mutta oikea suuntaus on vääjäämättä se,että suurituloisten verotusta pitää lisätä ja kreikkaan ei taree antaa yhtään senttiä enää mitään lainaa

    Äänestä

  • kunzz kirjoitti:

    Oikeassa olet,mutta toisaalta tässä nykyisessä Suomessa on sosdemujen ja kokoomuslaisten aikakaudelta niin paljon pieleen menneitä asioita,joita nykyinen eduskunta joutuu korjaamaan,erikoista että kokoomusalaiset ja demut aiheuttivat Suomen valtiolle ihan itse velkakierteen ja nyt heinäluoma&sak on kusi housuissa narisemassa kun veroja korotetaan jostainhan ne rahat on nyt jokatapauksessa otettava,miksei niitä valtion hoitomiseen käytettäviä veroja voitais samantien periä niiltä suurituloisilta etelä-suomen rikailta yritysjohtajilta ja ulkomaisilta joilla teollisuutta suomessa? miksi kataisen piti munattuaan valtion talous lakkauttaa esin maanpuolustus sitten terveydenhuolto ja koulutus? ei mitään järkeä!! Mutta oikea suuntaus on vääjäämättä se,että suurituloisten verotusta pitää lisätä ja kreikkaan ei taree antaa yhtään senttiä enää mitään lainaa

    Pitää muistaa, että vientitulot on ollut suomelle se tärkein rahahana. Eli ollaan aika paljon riippuvaisia globaalista taloustilanteesta. Esittämilläsi veronkorotuksilla ajettaisiin vain teollisuustuotanto muualle. Vientiin pitäisi siis panostaa.

    Äänestä

Voi pojat, ennen kuin neljä vuotta on kulunut, niin Urpilainenkin on muuttunut jopa siedettäväksi tällä palstalla. Nyt on tulossa kylmää kyytiä kaikille muille, paitsi rikkaille.

Äänestä

niih oikeastaan mites köyhiltä ottaa kun niiltä jo kaikki otettu? juttas girl&katainen huolehtivat kyllä siitä,että alv pompsahti 24% 18% sta prossasta,ja sehän tapahtui heti näiden kahden konkarin kreikka sekoilujen jälkeen eli kyllä ne maksatettiin pienituloislla ja köyhillä,sillä rikkailla on aina edunvalvojansa.Eli kyllä nyt rikaat olkaas huoletta on teidän vuoro onneksi olkoon!

Äänestä
  • Muistakaa köyhät huomioida myös harmaan talouden harjoittajat marmatuksessanne.

    Äänestä

  • harmaan talouden harjoittajat ovat useimmiten juuri niitä suurituloisia:) sillä köyhillä ei ole varaa harrastella harmaata taloutta on nimittäin riski jäädä kiinni

    Äänestä

  • lowwexx kirjoitti:

    harmaan talouden harjoittajat ovat useimmiten juuri niitä suurituloisia:) sillä köyhillä ei ole varaa harrastella harmaata taloutta on nimittäin riski jäädä kiinni

    On niillä suuret tulot usein ennen kiinni jäämistä ja köyhäthän ne myös aina kaupat vaatii ilman kuittia.

    Äänestä

  • RKP ja samalla ruotsinkieli on lakkautettava. Samoin kaikki kommunismia ihannoivat vasemmistopuolueet...

    Äänestä

  • Tosirealisti on oikeassa,rkp on pikimmeten lakakutettava sillä eiväthän rkp läiset ole saaneet vaeleissakaan voittoa,eli sama kuin vihreillä turhia vastarannan kiiskejä kumpikin puolue:) mielestäni kokoomuksessa pesii mielenkiintoinen henkilö,nimittäin siellä on eräs vekkuli juutalainen erikoista ne osaavatkin aina hakeutua johtaviin virkoin esim pysäköinnin valvontaan kokoomuksen johtoon on se kyllä jännää

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    RKP ja samalla ruotsinkieli on lakkautettava. Samoin kaikki kommunismia ihannoivat vasemmistopuolueet...

    Ja kaikki sinunkaltaiset saunan taakse ja.............!

    Äänestä

Kommunistien ja sossujen aika ei ole ohi! Nuo aatteet tulevat vielä takaisin viimeistään sitten kun maamme on taas uudelleen luokkayhteiskunta. Luokkayhteiskuntaan tässä ollaan menossa. Köyhät köyhtyy ja heidän määränsä kasvaa. Samalla rikkaat rikastuu. Keskiluokka kuolee. Itsekin olin keskiluokkaa. Jäin viiskymppisenä työttömäksi ja vaikka kuinka olen töitä hakenut niin mitään en saa. Korkeintaan vihjataan että olet liian vanha tai ylikoulutettu. Vuokranmaksun jälkeen minulle jää 500 euroa käteen. Siitä maksetaan ruuat, vakuutukset, lääkkeet, vaatteet, muutkin laskut. Auton möin pois, ei ole varaa pitää. akkakin lähti vittuun. Työttömiä, pienituloisia eläkeläisiä maassamme riittää. Kuka heidän asioita ajaa? Ei kukaan muu kuin vasemmisto! PERKELE!

Äänestä

No nythän on hyvä, lääkekorvauksia leikataan, eläkeindeksit poistetaan, kelakorvauksia leikataan, omavastuita korotetaan. Mutta saahan rikkaat ökyauton ostajat jopa 40 000€ verohelpotuksen, mutta käytetyillä autoilla ajavat maksavat sen kohonneina käyttömaksuina. Stubb on kyllä varmasti hyvä valtiovarain ministeri, kun Soinista ei ollut miestä siihen?

Äänestä

No nytkö on hyvin, kun Stubb hoitaa Jutan entistä hommaa, kyllä köyhät kiittää nyt!

Äänestä
  • Solisaliratteja, kommareita eikä ruotsinkieltä tarvita. Onko selvä...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Solisaliratteja, kommareita eikä ruotsinkieltä tarvita. Onko selvä...

    Tuli selväksi. Hyvä Ressu. Olet parhaita kavereita.

    Äänestä

  • RessunKaveriYxpila kirjoitti:

    Tuli selväksi. Hyvä Ressu. Olet parhaita kavereita.

    Paskahännälle ei järveä kaivetaan ja piste!

    Äänestä

  • yruekxk kirjoitti:

    Paskahännälle ei järveä kaivetaan ja piste!

    Kokkojärvi kaivetaan kaikille 46 000:lle Kokkolalaiselle ja etenkin heidän kymmenille - sadoille tuhansille jälkeläisilleen. Unohtamatta satoja tuhansia turisteja muutaman kymmenen vuoden kuluessa. Tuleva sukupolvi tulee kiittämään allekirjoittanutta suurtyöstään Kokkolan kehittämiseksi ja etenkin uudistuneen Kokkojoen perustamisesta...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Kokkojärvi kaivetaan kaikille 46 000:lle Kokkolalaiselle ja etenkin heidän kymmenille - sadoille tuhansille jälkeläisilleen. Unohtamatta satoja tuhansia turisteja muutaman kymmenen vuoden kuluessa. Tuleva sukupolvi tulee kiittämään allekirjoittanutta suurtyöstään Kokkolan kehittämiseksi ja etenkin uudistuneen Kokkojoen perustamisesta...

    Voit olla varma että kun sinut kuopataan niin kaikki huokaa helpotuksesta ja ilotsevat koska sinä, Kokkolan kiusanhenki on poissa!

    Äänestä

  • HalkokarinÄäliölle kirjoitti:

    Voit olla varma että kun sinut kuopataan niin kaikki huokaa helpotuksesta ja ilotsevat koska sinä, Kokkolan kiusanhenki on poissa!

    Kiitos samoin, mutta oikeudessa tavataan. Kaikki sinun herjasi ovat siististi kopioituna kansiossani sekunnin tarkkuudella, jotta jatka vain. Identiteettisi on jo poliisin tiedossa, ja lakimieheni hoitaa loput. Perästä kuuluu...

    Äänestä

Urpilaisella sentään oli selkärankaa ottaa vastuullinen ja vaikea paikka valtiovarainministerinä, jos hänkin olisi ajatellut vain harrastustaan niin hän olisi voinut ottaa opetusministerin helpon salkun. Soinille ei kelvannut vastuu koska silloin olisi joutunut töihin, hän valitsi harrastuksensa. Hän harrastaa ulkopolitiikkaa, sehän on helppoa, kun Niinistö sanoo mitä tehdään. Raukkamainen puoluejohtaja sanon minä.

Äänestä
  • Soini valitsi oikein, joten Stubbille jäi tehtävä, josta hän taas pitää...

    Äänestä

  • Nyt aloitti kitinän Jyri Häkämies. Kohteena on Jari Lindström. Häkämiestä vain vituttaa, kun häntä ei valittu ministeriksi...

    Äänestä

  • Juuri näin, Soini on näyttänyt mitä on miehiään: vastuuta pakoileva suunsoittaja ja oman edun tavoittelija.

    Äänestä

Mukava nähdä millaisen kannan Soini ettaa Lindströmin lausunnosta, luultavasti sanoo että tämä Lindströmin henkilökohtainen kanta ja asia on loppuun käsitelty.
Sipilä ei kommentoi tänään, koska lestadiolaiset ovat nyt seuroissaan ja huomenna hän kertoo mitä mieltä Esko Aho on asiasta. Tietysti Sipilä antaa Ahon lausunnon omissa nimissään, onhan hän nimellisesti pääministeri.

Äänestä
  • Lauri Ihalainen kehui Lindströmin esitystä.

    Äänestä

  • Ministereille on tehty opaskirja, pitääpä tilata ja tutustua sisältöön perinpohjin. Jospa siitä olisi vähän hyötyä itse kullekin säädylle...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Ministereille on tehty opaskirja, pitääpä tilata ja tutustua sisältöön perinpohjin. Jospa siitä olisi vähän hyötyä itse kullekin säädylle...

    Laitapa halkokarin ääniharava linkki mistä tuon tilaat?

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Ministereille on tehty opaskirja, pitääpä tilata ja tutustua sisältöön perinpohjin. Jospa siitä olisi vähän hyötyä itse kullekin säädylle...

    Sinun älylle sopii paremmin lasten värityskirjat.

    Äänestä

  • HalkokarinÄäliölle kirjoitti:

    Sinun älylle sopii paremmin lasten värityskirjat.

    Tulepa katsomaan "värittämäni - maalaamani taulut. Niissä on todellinen värien kirjo...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Tulepa katsomaan "värittämäni - maalaamani taulut. Niissä on todellinen värien kirjo...

    Sen voin uskoa kun tuollainen psykopaatti "maalaa".

    Äänestä

  • HalkokarinÄäliölle kirjoitti:

    Sen voin uskoa kun tuollainen psykopaatti "maalaa".

    Pidin ensimmäisen taidenäyttelyn jo lukioaikana. Eikä ollut ihmekään, että todistuksessa kohdassa kuvaamataito loistaa "napakymppi", liikunnasta ja biologiasta puhumattakaan...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Pidin ensimmäisen taidenäyttelyn jo lukioaikana. Eikä ollut ihmekään, että todistuksessa kohdassa kuvaamataito loistaa "napakymppi", liikunnasta ja biologiasta puhumattakaan...

    Kaikkea se mielenvikaisuus pistää näköjään kirjoittamaan, hakeudu imbesilli hoitoon!

    Äänestä

  • HalkokarinÄäliölle kirjoitti:

    Kaikkea se mielenvikaisuus pistää näköjään kirjoittamaan, hakeudu imbesilli hoitoon!

    KittiKatti se vain kitisee ja nalkuttaa...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    KittiKatti se vain kitisee ja nalkuttaa...

    KittiKatti kitisee ja natisee kuin vanha puulattia. Pahemmin kuin JU...

    Äänestä

  • Nyt se on todistettu kun kuunteli päivän uutisia. Puolue nimeltään SDP on mennyttä historiaa. Ovat joutuneet myymään omaisuuttaan miljoonien edestä ja Demari- lehti - Sontasiioni ilmestyy jatkossa vain kerran viikossa. Olisi parempi, että lopettaisivat koko paskan julkaisemisen tyystin.
    Ja uskokaa tai älkää. Sossujen alamäki sen kuin jatkuu ja jatkuu, kunnes se on kuihtunut viimeiseen mieheen ja naiseen. Ja siihen ei mene montaa vuotta...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Nyt se on todistettu kun kuunteli päivän uutisia. Puolue nimeltään SDP on mennyttä historiaa. Ovat joutuneet myymään omaisuuttaan miljoonien edestä ja Demari- lehti - Sontasiioni ilmestyy jatkossa vain kerran viikossa. Olisi parempi, että lopettaisivat koko paskan julkaisemisen tyystin.
    Ja uskokaa tai älkää. Sossujen alamäki sen kuin jatkuu ja jatkuu, kunnes se on kuihtunut viimeiseen mieheen ja naiseen. Ja siihen ei mene montaa vuotta...

    Mutta persut ovat silloin muisto vaan vrt SMP.

    Äänestä

Persut ne ovat vasta kumma puolue, se on sekoitus kokoomusta ja vasemmistoliittoa, mutta siinä on mukana sekoitus maalaisliittoa. Sehän on kuitenkin tosi, että ääripäät vasemmalla ja oikealla tulevat hyvin lähelle toisiaan ja SMP:n juuret ovat maalaisliitossa.

Äänestä

Nooh... Odotellanpa muutama vuosi, niin eiköhän persujenkin aika ole ohi. Ovat hylänneet äänestäjänsä, TOSIsuomalaiset. Kansa muistaa....

Äänestä
  • Perussuomalaiset tulee vain vahvistumaan vuosi vuodelta - ISO JYTKY - TOSI POMMI - VALTAVA JYSÄYS -...

    Äänestä

  • Perussuomalaiset on yhä vahvistuva puolue. Sossujen, kommareitten ja vassujen aika on auttamattomasti ohitse. Perussuomalaiset nuoret on vahva tulevaisuuden tiennäyttäjä maamme politiikassa. Lipposet, Urpilaiskat, Turhinmäet ym takiaiset voivat lopettaa uhoamisensa...

    Äänestä

  • TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

    Perussuomalaiset on yhä vahvistuva puolue. Sossujen, kommareitten ja vassujen aika on auttamattomasti ohitse. Perussuomalaiset nuoret on vahva tulevaisuuden tiennäyttäjä maamme politiikassa. Lipposet, Urpilaiskat, Turhinmäet ym takiaiset voivat lopettaa uhoamisensa...

    Siltä näyttää. Oon unohtanu sossut ja oon nykysin persujen kannattaja.

    Äänestä

  • RessunKaveriYxpila kirjoitti:

    Siltä näyttää. Oon unohtanu sossut ja oon nykysin persujen kannattaja.

    Ovatko kitisevät ja narisevat oppositiolaiset asettuneet kesälomatauolle, kun valitus on loppunut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

Eikö akka Urpilainen tajua, että kommunistien ja sossujen aika on ohitse. SOSSUJEN ja kommareitten aika on mennyttä. Urpilainen on ärsyttävä tyyppi -
änkyttävä akka, Kuten on isänsä. Urpilaiska on todella ärsyttävä ja mitään sanomaton tyyppi.
Kas kun hän on nariseva ja tosi ärsyttävä kuten isänsä. Urpilaiska on nariseva ja nalkuttava akka, Urpilaiska ei tajua, että hänen ja ns puolue SDP aika on ohi. Sossuja ja kommareita ei Suomi enää tarvitse.
Johtava puolue tulee olemaan ja on jo Perussuomalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu