Olen huomannu sen esim. chatin puolella kun juttelen ihmisten kaa niin alussa sujuu hyvin mut kerron jossakin vaiheessa olevani liikuntarajoitteinen niin osa kysyy mun vammasta mut osa lähtee heti pois kun luulevat etten pysty itse kirjoittaa.. Olisi ihanaa tutustua uusiin ihmisiin. :)
Haluaisin tutustua =)
5
287
Vastaukset
- xcatttari
Kaikkein pahin on se, kun kaikki mitä olet kertonut tulee itseä vastaan sit seuraavalla chat kerralla. Keskustelukumppani on bannannut sinut ja levittänyt puheet muiden tietoon.
Sinä aikana kun chattasin, niin on jäänyt vain yksin ihminen positiivisesti mieleen. Hän jopa hakautui keskustelemaan kanssani sen jälkeen kun olin kertonut asiat ja kertoi asioita entistäkin avoimemmin vaikka elämät oli niin kovin erilaiset. Se harmittaa, että sinne jäi kuitenkin monta muutakin hyvää "kaveria". Lopetinchatin jo useampi vuosi sitten, enkä kadu muuta kuin paria menettämääni kaveri.
Jos nyt saisin valita menisinkö chattiin, niin en menis. - liverules
Ihmisiin tutustuminen on kivaa, mutta en pidä chattailystä. Siellä ihmiset voivat esittää mitä vaan. Kasvotusten tutustuu parhaiten.
- enjaksaenäächattiä
Joskus nuorempana chattailin. Minusta chattailyn idea ei monellakaan ole kavereiden hankkiminen vaan ajan kuluttaminen silloin kun on tylsää. Kannattaa tehdä vastapuolelle selväksi, että haluat muutakin tutustumista kuin chattailyä.
- tairuska88
mulla ei kavereita ja ystäviä haluasin tusttua uusin ihmisin ja haluain vaita numeroita ikäsi ja nimesi ja kerro misä asua ja nais ystävä 25-26 vuotia ja halusin tustua paremiin sanoa mistä asua mistä päin <33
- hemppa88
0442799222
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591888Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917- 90912
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2737- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543