Pitää ihan kysyä että miten näitä nykyajan lapsosia kasvatetaan?! Iselläni TOSI huonot kokemukset näistä uusperhehommeleista. Itselläni ei ole lapsia ja alkaa tuntua ehkä hyvältä niin, kun seuraa sivusta nykymeininkiä! Oma tarinani: Miesystävällä oli 15v-poika, joka oli koululintsari. Koulun kautta jo puututtu asiaan, lastensuojeluilmoitukset tehty sitä kautta, kuraattori puuttunut asiaan jne. Silti poika vaan lintsasi! Oli niin "ovela" että tuli äitinsä luota kotiin isän luokse lintsaamaan aamuisin. Isä suvaitsi tämän poika oli "kipeä". Ei kukaan ole joka viikko "kipeä" 2-3päivää viikossa!? Mitään kotihommia tämän sällin ei tarvinnut tehdä, kunhan kouluun olisi mennyt! Teen itse etätöitä ja jopa tarjouduin että vien sällin kouluun autolla. Ei onnistunut, ei suostunut lähtemään. Selitys: "sä et oo mun mutsi".
Tulee vaan mieleen että näin niitä "sekopäisiä" lintsareita/pissiksiä kasvatetaan. Annetaan yömyöhät pelailla älypuhelimilla kun pitäisi nukkua/tehdä läksyjä/lukea kokeisiin! Itse omassa teiniajassa tienattiin omat taskurahat, käytiin koulua (ei ollut mikään neuvottelukysymys mennäänkö vai ei), harrastettiin ja kuunneltiin Duran Durania itse omilla kesätyörahoilla ansaituilla tuloilla. Mihin tämä maailma on mennyt?
Tulee vaan mieleen että näin niitä "sekopäisiä" lintsareita/pissiksiä kasvatetaan. Annetaan yömyöhät pelailla älypuhelimilla kun pitäisi nukkua/tehdä läksyjä/lukea kokeisiin! Itse omassa teiniajassa tienattiin omat taskurahat, käytiin koulua (ei ollut mikään neuvottelukysymys mennäänkö vai ei), harrastettiin ja kuunneltiin Duran Durania itse omilla kesätyörahoilla ansaituilla tuloilla. Mihin tämä maailma on mennyt?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse lintsasin lukiossa paljon. Sain huutoa rehtorilta, kuraattorilta, vanhemmilta. Sain syyllistystä, minua haukuttiin laiskaksi ja tyhmäksi (olin kuitenkin valmistunut peruskoulusta koko koulun parhaana oppilaana). Kukaan ei missään vaiheessa vaivautunut kysymään, MISSÄ mättäsi, MIKSI lintsasin.
En olisi osannut vastata. Vasta aikuisena tajusin, mistä oli kysymys. Burn-out, täysin lamaannuttava ylirasittuminen. Kotona vaatimukset olivat tähtitieteelliset. Olin aina ollut hyvä koulussa, joten vaadittiin täydellisyyttä, johon en pystynyt. En kuitenkaan halunnut suoriutua huonostikaan, joten valitsin sen, etten sitten tee mitään. Olen perfektionisti ja teen asiat joko täydellisesti tai en ollenkaan. En ole ikinä osannut "tehdä kevyesti" tai "jotain sinnepäin".
Lukioaikana olisi auttanut paljon, jos joku olisi syyllistämisen ja haukkumisen sijaan tarjoutunut auttamaan koulujutuissa. Olisin ehkä kaivannut vahtimistakin ja sitä, että joku olisi kädestä pitäen ohjannut vaikeimman yli. Vasta aikuisiällä olen löytänyt opiskelunilon uudestaan ja oppinut ottamaan kevyemmin ja ymmärtänyt tehdä sitä, mitä haluan siten kuin haluan, ja sitä kautta menestynyt. Omille lapsilleni olen opettanut, että sen sijaan, että olisi paras, on parempi vain tehdä parhaansa. Hankalaa se on, kun huomaan esikoisessani samanlaisia perfektionismipiirteitä kuin itsessäni, mutta häntä ei kehuta täydellisestä onnistumisesta, häntä kehutaan yrittämisestä.
Ennen kuin haukut ketään "sekopääksi", kannattaa katsoa, mistä käytös johtuu. Olisi syytä puuttua itse sairauteen, ei sen oireeseen. Haukkumisen sijaan kannattaa tarjota tukea ja kuuntelevaa korvaa. Ehkä kannattaisi myös tarjota uhkailujen sijaan jonkinlaista porkkanaa, pitkäntähtäimen tavoitetta, jota suoritetaan hiljalleen. Koulussa kun pitää olla motivaatiota ja ympärillä räyhäävät ihmiset syövät sen nopeasti. Turha siinä on lasta syyllistää, syylliset ovat ne aikuiset ympärillä.
Kysyin noin MILJOONA kertaa mikä poikaa vaivaa kun ei mene kouluun? Kiusataanko sitä? Eikö tunne ettei pärjää? Pelkääkö opettajia? Jne. Pyysin viemään lääkärille että tutkittaisiin ettei mitään fyysistä sairautta kun on aina "kipeä". Mitään ei löytynyt. Yritin ostaa hedelmiä/vihanneksia jos olisi joku vitamiininpuutos. Ei auttanut. Lintsaaminen/vedätys vaan jatkui. Joka aamu oli sama rulijanssi, hirveä työ saada poika kouluun. Syy (minun mielestä) oli se, että pelaili kaiket yöt netissä/älypuhelimella ja siksi oli ihan naatti aamuisin kun olisi pitänyt herätä. Kun sanoin miehelle että ottaa puhelimen/läppärin pois yöksi (ei niitä tarvitse jos lapsi nukkuu!) niin ei reaktiota. Fiksu poika se oli muuten muttei kouluun halunnut mennä! Loppujen lopuksi meidän suhde kaatui tähän hommaan. Poika savusti minut pois kun joku puuttui asiaan. Ei saanut enää vapaasti lintsailla! Eli tämmöinen tarina...
Ja vielä. Ihan lopussa ehdotin pojan isälle ja äidille että veisivät pojan vaikka jollekin psykologille että tuo käytöksen syy selviäisi. Eli en todellakaan syytä tätä poikaa asiasta, yritin ihan tosissaan auttaa! Ne aikuiset/vanhemmat siinä ympärillä olivat vaan jotenkin ihan pihalla kasvatuksen kanssa. Tämä on oma mielipiteeni. Ehkä ei olisi pitänyt puuttua asiaan mutta jos ollaan ns. yhteiselämässä niin tuollainen toiminta ei vaan sovi omaan moraalikäsityksiin.