Entisenä opiskelijana en suosittele kyseistä koulua. Yksityinen koulu, joka maksaa n. 6000e niin oletat saavasi tasokasta opetusta ja valmiuden ammattiin. Totuus on se, että istut 2 kk teoria tunneilla ja loput n. 12 kk vietät koulun hoitolassa tekemässä ilmaiseksi töitä, jossa oletat saavasi opettajilta ohjaamista jotta työssäoppiminen oikeasti toteutuisi. Vain yhdellä on oikeasti pedagogiset pätevyydet ja muut ohjaajat ovat kosmetologeja, joka ei mielestäni anna pätevyyttä opettamiseen. Työssäohjaajia on vain 3 ja oppilaita n. 80, joten useimmiten teet hoitoja ilman että ohjaaja käy paikalla kertaakaan.
Koulussa olisi (ainakin meidän aikaan) ollut tilaa, mutta oppilaat ahdettiin alakerrokseen jossa tunnelma oli erittäin ahdas ja varsinkin kesällä hikinen ja kuuma. Liikkuminen oli vaikeaa ilman törmäilyä, joka oli myös asiakkaille epämukavaa. Olennaiset asiat opiskelua varten kuten jalkahoitoihin pora yms. oli niukasti ja sait odotella saavasi tarvitsemasi. Koulutukseen sisältyvä aloituspaketti oli aika huono hintaan nähden.
Hämeen kosmetoligikoulussa asiakkaat tulee ensin, ja sitten vasta oppilaat jotka oikeasti maksavat johtajien kyynervarsissa keikkuvat merkkilaukut. Minkäänlaisia poissaoloja ei hyväksytä, jopa sairastodistuksilla olevat poissaolot piti korvata. Koulussa myös naamakertoimella ja perseennuolemistaidolla on suuri merkitys. Jos osaat mielistella johtijia, tarinoida ja esittää itkeväsi niin saat paljon anteeksi, joka on suuri vääryys niitä kohtaan, jotka korvaavat aidosti sairaina olleita tunteja. Yleisesti ottaen oppilaiden kohtelu oli ala-arvoista ja nöyryyttävää. Ottaen huomioon, että kaikki olemme aikuisopiskelijoita ja opiskelijoilla todennäköisesti on muutakin elämää kuten työ tai lapset koulun ohella, olisi järkevää jos johdon kanssa olisi mahdollista sopia joustavat työajat koulun suhteen. Turhaan koko ryhmä odottaa yhtä seisoskelemalla myymälässä tuhan panttina asiakkaiden tiellä. Se ei ole kivaa tekevälle oppilaalle eikä myöskään asiakkaalle. Pakko myös mainita 7h päivät ilman taukoja. Oppilaalle on 30min ruokatauko, mutta koska raha on johtajalla ensimmäisenä mielessä otetaan kaikki varaukset vastaan mitä tulee, jolloin oppilaiden tauot kummasti katoaa. Jos viet ehdotuksen johdolle, hän nauraa päin nauraa ja kehotttaa viemään kehittävän toiveen takapihan toivelaatikkoon mikä siis tarkoittaa roskalaatikkoa. Tämä kertoo johdon kypsyydestä.
Kiteytettynä koulu on vuosi kärsimystä, henkistä väkivaltaa ja ihmisarvon alasajoa.
Jos lähtisin kaikkia pikkuasioita tässä vatvomaan, tekstistä tulisi loputon. Pointti on se, että tiedät mitä täällä on koulusta kirjoitettu ja kaikki on täyttä totta muttei se ole edes koko totuus. Todellisuudessa koulu on paljon pahempi. Kehotan välttämään koulua!
Hämeen kosmetologikoulu 2015
mietippäsitä
1
119
Vastaukset
- apuaapua
Olen aloittamassa koulun nyt keväällä... kerro lisää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem292580- 111242
Helvetistä ei ole paluuta
Kun ihminen laskeutuu kuolleiden maailmaan, kauhujen valtakuntaan ja tuonelan ovet sulkeutuu kiinni, se on karu tunne ku329976- 44861
- 44828
Järjetön Topi-ilta
Lisää tappiota konkurssipesälle. Miten voi olla mahdollidta , että annetaan järjestää tämä. Sorsakoski pyörii haudassaan20819Miksi nainen nukut huonosti
Onko sulla jotakin huolia, vai jotakin miestäkö mietit? Vai tunnemaailmassako velloo? Ajatteletko koskaan minua? Paljo61744- 44720
- 44706
- 46626