ei otsikkoa

No niin kyseessä on siis 13 wee poeka. Olen alkanut tuntea syrjintää ryhmässä missä liikun kavereitten kanssa. Yleensä se olo johtuu siitä ettei minua kutsuta minnekkään menoihin eikä muualekkaan, joten tulee aina semmoin olo ettei ne halua olla mun kanssa. Toinen on myös kun olen heidän kanssa nii ei oo muka mitää tekemistä mutta sittenkuin en ole paikalla niin heillä on pirun kivaa. Koulussa muuten kiusattu hieman mutta tuo meidän porukka on tommonen että siel pitää kestää rankkaaki juttuu. En tiedä olenko vitu mulkku ettei kukaan halua olla minun kanssa vai onko mulla paska tsägä yms entiiä mitä teen.
masennuksen oireita minulla on mutta ei ne hirveästi haittaa. Anteeksi kaikista virheistä ja muista paskasta selityksestä mutta koitinpa ainakin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa vaikeelta mut vaihda ryhmää. Jos nää on sun koulukavereita niin oot sit niitten kanssa koulussa jossei muualta kavereita saa, mutta vapaa-ajalla et.
Tosi hyviä kavereita saa helposti esimerkiksi harrastuksista, seurakunnan nuorten illoista (näistä erityisesti, eikä välttämättä tarvitse edes uskoa mihinkään), leireiltä näin kun kesä on tulossa yms.
Jos sun kavereilla on ''hauskaa'' ilman sua niin sitten tarviit uusia.
Suosittelen lämpimästi!
Parhaita jaksamisia sinulle :)

Äänestä

Tuu kik:jonuke voitais jutella mut itellä vähä pahempii ku hakataa naama verille. Rupesin taas just itkee. Mut joo

Äänestä

Ole saman kokemuksen uhri. Silloin kun en ole luokkalaisteni kanssa, niin ne puhuu musta pahaa. Oon kuullu ku ne haukkuu mua. Mun on vaikee saada ketään kaveriks, sillä luokkani tytöt ovat levittäneet koko koululle jotain perättömii huhui musta. Koko kesänkin tulen olemaan yksin. Muut kiertävät ympäri kaupunkia ja pitävät hauskaa. Mua ei koskaan kutsuta mukaan.

Äänestä
  • Paljastui, että mun ns. paras kaveri puhui p...kaa musta jätkille ja muille. Syynä mm. koska olin ihastunut samaan poikaan kuin hän. Tosin en tiennyt kaverini olevan ihastunut siihen, kun puhui vaan ihan päinvastaista. Kaveri myös kadehti sitä, että olin hoikka. Jos lähdettiin esim. yhdessä ulos, kielsi mua laittamasta hametta. Vaikka toisaalta kaverillani oli tosi hyvä itsetunto ja kehui usein ulkonäköään. Mun kaveri piti parit bileet ja ei kutsunut mua. Toisista kuulin yhdeltä bileissa olleelta. Toisista kaveri kertoi (ei aluksi meinannut kertoa, mutta ei osannut valehdella enää kun ihmettelin, miksi on yksin Uutena Vuotena), mutta sanoi, että sä varmaan halua tulla kun siellä on niin tylsii tyyppei.
    Kaverini oli mun kanssa vaan silloin, kun ei ollut muita kavereita kenen kanssa olla. Jos taas oli jonkun kaverin kanssa ja yritin ehdottaa, että tulisin mukaan niin antoi selkeästi ymmärtää, että en ole tervetullut. Kun löysin poikaystävän niin kaverini haukku sitä kokoajan. Rumaks ym. Lopulta pistin välit kokonaan poikki "ystävääni". Myöhemmin kuulin, että oli ollut yhden kaverinsa kihlatun kanssa ja sillee...

    Ehkä sunkin kannattas yrittää etsiä muita kavereita. On ikävää tuntea olevansa ei haluttu porukkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäinenj kirjoitti:

No niin kyseessä on siis 13 wee poeka. Olen alkanut tuntea syrjintää ryhmässä missä liikun kavereitten kanssa. Yleensä se olo johtuu siitä ettei minua kutsuta minnekkään menoihin eikä muualekkaan, joten tulee aina semmoin olo ettei ne halua olla mun kanssa. Toinen on myös kun olen heidän kanssa nii ei oo muka mitää tekemistä mutta sittenkuin en ole paikalla niin heillä on pirun kivaa. Koulussa muuten kiusattu hieman mutta tuo meidän porukka on tommonen että siel pitää kestää rankkaaki juttuu. En tiedä olenko vitu mulkku ettei kukaan halua olla minun kanssa vai onko mulla paska tsägä yms entiiä mitä teen.
masennuksen oireita minulla on mutta ei ne hirveästi haittaa. Anteeksi kaikista virheistä ja muista paskasta selityksestä mutta koitinpa ainakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu