kierrätystä

viedäänkö kerättävä lasijäte Lappeenrannastakin enlantiin niin kuin jyväskylän seudulla tehdään mikä firma hoitaa operoinnin etelä _karjalassa (lasia kerääntyy joka päivä)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ilmeisesti menny Lappeenrannan lasit edes englantiin asti.
Jäteyrityksen epäillään kiertäneen yli puolen miljoonan verot kaatopaikalla
KOTIMAA 29.6.2017 12:18 STT

Jätealan yrityksen epäillään kiertäneen yli puolen miljoonan euron jäteverot tapauksessa, jossa tonnikaupalla lasijätettä käytettiin kaatopaikan parantelemiseen, kertoo Tulli.

Lasijätteen käyttö oli laillista, mutta siitä olisi pitänyt maksaa jäteveroa. Jäte päätyi käytöstä poistetun kaatopaikan pintarakenteiden parantelemiseen, tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja Juha Havumäki kertoo.

Neljää yrityksen johtotehtävissä toimivaa ihmistä epäillään törkeästä veropetoksesta.

Yritys vastaanotti Tullin mukaan vuonna 2015 yli 3800 tonnia ja vuonna 2016 yli 4000 tonnia lasijätettä.

Tutkinnallisista syistä Havumäki ei kerro, missä päin Suomea yritys toimii. Yritys jatkaa toimintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veka2 kirjoitti:

viedäänkö kerättävä lasijäte Lappeenrannastakin enlantiin niin kuin jyväskylän seudulla tehdään mikä firma hoitaa operoinnin etelä _karjalassa (lasia kerääntyy joka päivä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu