Kohtuukäyttäjä on melkein raitis

oyåoyäp

Tuollaisen otsikon näin muistaakseni helsingin sanomissa jonkin aikaa sitten. En kuitenkaan jostain syystä "joutanut " juttua lukemaan Mutta nyt asia on ajankohtainen. Tuolla otsikolla tarkoittavat varmaankin minunlaisia Naisia ja miehiä. Vaikka tuo sana raitis viittaaa siihen mielestäni että on joku entinen alkoholisiti ja nyt raitis Siis En ole entinen alkoholisti kuin mikään nistikään Yksinkertaisesti alkoholi ei ole oleelista elämässäni mihinkään. Nyt kun noita kyselyitä katsottiin niin lähimäiseni kanssa hiljaa mielessäni hymyiltiin kun siinä on kysymyksiä miten paljon ja monta päivässä, viikossa, kuukaudessa jne.

Ei tuo koske minua koska eihän siinä ole edes kysymystä johon voisin vastata rehelisesti että nyt juuri on kohta kaksi vuotta kun yhden illan vietin "hupputtelemassa Sitä edelleiset vuodet taaksepäin noin 1-2 kertaa vuodessa ja siellä on välissä monia vuosia absolustina. Ihmeelisiä viralisia uteluita koska kysymyksetkään eivät ole lähtökohtaisesti siten että niihin voisi minulaiseni vastata kun kysymykset on kuten aikaisemmin kirjoitin : päivässä kuinka monta, viikossa montako kertaa ja kuukaudessa yms.

Läheiseni huvittuneena sanoikin että kun kirjoitat täällä esim. pumpum pummilla talinnaan sen lukevat toimittajatkin siten että olet alkoholin suurkuluttajat ja vakituinen risteiljä joka rahaa alkoholia sieltä jne. Luulkoot sanon minä Mutta vähän oli tyhmästi eräänkin kerran kirjoittanut kun iloisena hehkutin miten victoria secretillä on muutakin sopivaa ja hienostunutta alusvaate, laukkuja kuin keski-ikäisillekin sopivaa ostettavaa kuin kevyitä parfyymejä sekä muutakin kuin mitä ko. brändin mahtava alausvaate show esittää. sori siis Sori nythän vasta tulee Ensimäinen liike Sorii jos kaikilla Ei ole ollut mahdollisuutta käydä victoria secetillä alennusmyynissä Minulla on ollut johtuisiko siitä että ole tehnyt työtä ja taas työtä ja työtä kun muut ovat tehneet jotain muuta

vai siitä että kun olen " ruma, läski, lähiövalas, ämmä, akka, lumppu " yms. :)

0

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 185
        2058
      2. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        53
        1962
      3. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1588
      4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        149
        1563
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1334
      6. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1217
      7. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        48
        1185
      8. Naisten tyypilliset...

        Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
        Ikävä
        11
        1184
      9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        3
        1138
      10. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        11
        1137
      Aihe