Meille marsu?

Suunnittelemme marsun hankintaa, mutta pari pulaa on löytynyt ja niihin kaivattaisiin vastauksia!
1. Perheemme muuttaa noin vuoden päästä Espanjaan. Voiko marsuja kuljettaa mukaan? Tietääkö kukaan, saako niitä tuoda matkustamossa?
2. Kotonamme asuu myös kissa sekä riistaviettine koira - olen myös melko varma, että ne saisivat marsut käpäliinsä, jos siihen olisi mahdollisuus. Voiko marsut suojata muilta lemmikeille? Tarkoitus olisi kuitenkin pitää marsut eristyksissä muista lemmikeistä.
3. Olisiko järkevä päätös hankkia marsu tällaiseen kotiin? Meillä riittää intoa ja kiinnostusta ja olemme suunnitelleen asian ihan hyvin, mutta halusimme kovasti kuulla myös mielipiteitä. Kiitos vastauksista!
4368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Espanjaan muutto voi olla stressaavaa niin pienelle eläimelle. Ja marsuja pitäisi olla vähintään kaksi(jotkut marsut tykkäävät kyllä elää yksin) koiraa kannattaisi pitää silmällä niin kuin kissaakin. Itselläni on kaksi kissaa ja koira ja marsuja mutta koirani ei ole niin metsästäjä tyyppiä. Siinä oli nyt minun mielipiteeni.

Äänestä

1. Olisi järkevämpää odottaa, että olette muuttaneet pysyvämpään asuinpaikkaan, ennen marsujen hankintaa. Marsut stressaantuvat elämänmuutoksesta ja sinullekin tietäisi lisätyötä hoitaa matkustamiseen liittyvät asiat. Voithan hankkia marsut Espanjassa, jos asuminen on sitten pysyvämpää. Vuosi ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika.
Marsujen kuljettamisen salliminen lentokoneissa vaihtelee lentoyhtiöittäin. Monet lentoyhtiöt eivät huoli marsuja edes ruumaan, mutta jotkin lentoyhtiöt sallivat matkustamisen matkustamossa (tällä hetkellä ainakin Finnair). Säännöt löytyvät esim. kyseisen lentoyhtiön nettisivuilta. Matkustamossa marsua ei saa ottaa matkan aikana ulos kantokopasta. Se, miten marsut matkan kokevat lienee kovin yksilöllistä. Koska marsut ovat yleensä stressiherkkiä, on muistettava, että tällainen kuljetus on aina riski. Tietysti marsuissakin on myös vahvahermoisempia, jotka sietävät tällaisia tilanteita paremmin (lieneekö jokin osuus myös käsittelyllä ja aiemmilla elämänkokemuksilla). Itse olen matkustanut marsujeni kanssa useita kertoja(en tosin ulkomaille) ja ovat toipuneet matkoista kohtuullisen hyvin. Muistathan, että marsulla on hyvä olla kaveri matkustaessakin, kaverista saa turvaa!

2. Parasta olisi, jos marsuilla olisi ikioma huone, johon muut lemmikit eivät pääsisi ollenkaan ja marsut ulkona turvallisesta häkistä/olotilasta vain valvotusti. Turvallinen häkki. Tarvittaessa muut esteet niin, että perheen muut lemmikit eivät pääse marsuja hätyyttämään. Marsut voivat kokea ahdistavaksi ns. petoeläimen läsnäolon ja tuijotuksen. Tiedän, että jotkut pitävät yhdessä koiria ja marsuja ja ne voivat joskus olla hyvätkin kaverit, mutta itse en uskaltaisi tätä riskiä missään nimessä ottaa. Muut lemmikit eivät kuitenkaan mielestäni ole este ottaa marsuja, mikäli olot saadaan kaikille turvallisiksi.

3. Ota vain marsuja sitten kun aika ja olosuhteet ovat otolliset pienten vipeltäjien asuttamiseen =)

Vielä muistutus kaikille marsun hankinnasta kiinostuneille: usein marsu otetaan, koska koetaan sen olevan helppo lemmikki. On se tavallaan sitäkin, mutta muistuttaisin, että marsu tarvitsee paljon hoitoa ja aikaa, kuten kissa tai koirakin ja rahaakin kuluu. Ruokinnat, käsittelyyn totuttaminen, häkin siivoukset ym. Marsukin voi sairastua, mikä aiheuttaa huolta ja hoitotyötä siinä kuin jonkin muun lemmikin sairastuminen. Lisäksi marsu on kohtalaisen pitkäikäinen lemmikki, joten hankintaa kannattaa harkita huolella.

Äänestä

1. Kannattaa ostaa marsut Espanjasta. Se on niin hankalaa viedä marsuja espanjaan jollei mahdotonta. Muistelisin tosin, että mun marsujen kasvattajan tytär oli viennyt marsun espanjaan ja portugaliin näyttelyihin ettei se ehkä olekkaan mahdotonta, mutta on se vaikeaa.
2. Meillä on riistaviettinen koira ja kolme marsua. Koira ei pääse katsomaan marsua muulloin kuin silloin kun marsut ovat häkissä. Siihen auttaa myös se jos peittää esim pyyhkeellä osan häkistä ettei koira näe niitä marsuja niin helposti. Sitten kun laitatte marsut kävelemään niin koira oven tai kahden taakse.
3. Komppaan ylläolevaa tekstiä.

Äänestä

Kai niitä saa ottaa mukaan jollain tavalla.
Katollinen häkki ois hyvä mutta marsuille pitää olla sit huone jossa niitä voi pitää jolkottelemassa eristyksessä muista.Onhan se ihan hyvä idea jos todella haluatte marsut ja niihin riittää päivässä aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsuperhe kirjoitti:

Suunnittelemme marsun hankintaa, mutta pari pulaa on löytynyt ja niihin kaivattaisiin vastauksia!
1. Perheemme muuttaa noin vuoden päästä Espanjaan. Voiko marsuja kuljettaa mukaan? Tietääkö kukaan, saako niitä tuoda matkustamossa?
2. Kotonamme asuu myös kissa sekä riistaviettine koira - olen myös melko varma, että ne saisivat marsut käpäliinsä, jos siihen olisi mahdollisuus. Voiko marsut suojata muilta lemmikeille? Tarkoitus olisi kuitenkin pitää marsut eristyksissä muista lemmikeistä.
3. Olisiko järkevä päätös hankkia marsu tällaiseen kotiin? Meillä riittää intoa ja kiinnostusta ja olemme suunnitelleen asian ihan hyvin, mutta halusimme kovasti kuulla myös mielipiteitä. Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu