Petänkö koirani?

Pettäjäkö

Eli olemme hankkimassa toista koiraa. Olen kyllä siitä iloinen mutta aina vaan pyörii mielessä että petänkö koirani, haluaako se edes kaveria?
Metsälenkeillä tuntuu että hyvin sopisi toinen koira joukkoon mutta sitten taas illalla kun ollaan ihan kahdestaan tulee jotenkin huono olo siitä että mitä jos pilaan meidän suhdetta ottamalla toisen.
Tiedän ettei tähän ole selkeää vastausta ja tiedän että vaikka odottaisin enkä ottaisi toista koiraa nyt niin tulee ne samat ajatukset myös seuraavalla kerralla kun toista koiraa mietitään.
Onko muilla ollut samoja kokemuksia?

27

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kakskoiranen

      Mielestäni sinä nyt inhimillistät koiraasi. Koirasuhdetta ei pidä rinnastaa ihmissuhteeseen. Koiralle on iloa lajitoverista, kunhan omistaja huolehtii että niiden keskinäiset välit ovat rauhanomaiset. Ei pidä sallia keskinäistä kilpailua vaan pitää johtajuus tiukasti ihmisen käsissä.

    • koiea

      koiran pettäminen.... Jaa, ei ole käynyt mielessäkään, että olisin jotenkin pettänyt koirani kun hankin perheeseen lisää koiria, nytkin kolme koiraa omistan. Koirista on kuitenkin toisilleen paljon seuraa ja saavat riehua keskenään, meillä vanhin koira kyllä on tehnyt uudelle tulokkaalle selväksi kuka on laumassa ylempänä, mitään tappeluita ei ole koirien välillä kertaakaan ollut, tulevat todella hyvin keskenään toimeen. Minun mielestä se on koiran pettämistä enempi, jos ei huolehdi sen tarpeista esim. ei lenkitä riittävästi ja ei käytä sitä sen käyttötarkoitukseen, syöttää huonoa ruokaa ja yleensäkin laiminlyö koiraa.

    • 6plus20

      Minusta tuntuu myös, että petän vanhan koirani, jos otan pennun. Olen siis kovasti harkinnut pentua, ja talossa 13v seniori. Koira ei tykkää pennuista, ja aina ollut talon ainoa koira. Tuntuu jotenkin pahalta sen puolesta, jos se joutuukin vanhoilla päivillään jakamaan huomion. Tuntuu, että teen siinä väärin koiraani kohtaan.

      • Pettäjäkö

        Nii no jotenkin näin minäkin ajattelen. Enkä mielestäni inhimillistä koiraa vaan enemmänkin mietin että mitä koira oikeesti haluaa. Hankkisin heti toisen jos se osaisi kertoa minulla että haluaa kaverin...


      • ukigyukyuk

        Tuossa tilanteessa antaisin mieluusti koiravanhuksen elää loppuelämänsä rauhassa, omaan tahtiinsa.


      • 89734y894

        Vanhukselle se onkin eri asia. Vanhukset eivät jaksa pennun riehumista enää eikä muuta kuin tosiaan koe että se joutuu vanhoilla päivillään kilpailemaan. Nyt on siis jo ehkä hieman myöhäistä ottaa sille sillä tavalla kaveria, eri asia olisi jos se tosiaan edes tykkäisi pennusta. Kyllä niitä koiria pitäisi olla useampi jo aikaisemmin.
        Pettäminen on eri asia, mutta siihen saattaa vanhuuden vaivat kolottaa ja pentu on nopea, riehakas ja rajaton. Pennun kuuluu saada paljon huomiota joten kaikki on vanhukselta pois, eikä se ehkä enää ymmärrä sitä. Tai sitten pennulta, eikä se ole oikein sitäkään kohtaan. Lisäksi haaskaat teidän vanhuus ajan, mikä saattaa olla haikeaa, mutta myös jollain lailla kauniin haurasta. Itse siis 15-vuotiaan hautaan saattaneena koin näin. Nyt minulla on pentu, kun pystyin sen ottamaan, ja se on ihanaa, mutta se ei olisi sopinut vanhukseni hoitoon enää. Minä en harmittele, miksi en antanut sille parhaita mahdollisia viimeisiä vuosia ja aikaa, vaan annoin sille takuulla maailman parhaat viimeiset vuodet ja kaiken ajan mitä voin.

        Korviketta taas ei kuoleman pelossa pidä ottaa: se ei helpota surun käsittelyä vaan lisää työtä ja siirtä sitä sivuun. Eikä korvaa mitään. Moni tekee niin ja se on kyllä virhe, samoin vanhan välitön korvaaminen. Kenelläkään muutenkaan ole mitään velvoitetta korvailla muita vaan olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä. JOS siis siksi olet miettinyt, että pelkäät vanhuksesi menettämistä, kohtaa vaan nyt urheasti se, minkä olet ottanut kantaaksesi ja sitten kun aika jättää, surut on surtu niin ota uusi koira. Ja ota kaksi sitten jo heti nuorempina. Ehdit kyllä, ei ole kiirettä. Koirat ei maailmasta lopu. Vanhuksesi on palvellut sinua hyvin, palvele sinä sitä nyt kun on sinun vuorosi.


    • koira.ei

      tarvitse kaveria. Ihminen riittää vallan mainiosti ja silloin pystyy huomioimaan paljon paremmin sen yhden koiran tarpeita. Koirakavereita voi tavata koirapuistoissa ja, jos ystävillä on myös koiria. Ei ole todellakaan sama, että on kaksi koiraa, kuin yksi.

      • Kakskoiranen

        "Koira ei tarvitse kaveria." -Ihanko sinä olet tämän asian koirakansanäänestyksellä tutkinut? Vai kehititkö moisen viisauden ihan omasta päästäsi?
        Miksi kuvittelette, että koiran pitäisi olla talon kuningas, joka saa ihmisten jakamattoman huomion 24/7? Tuollaista kutsutaan hemmotteluksi, ja sehän touhu ei ole kenenkään onnellisen eikä tasapainoisen elämän edellytys.
        Koiran ilmeisesti pitäisi tehdä itsensä hankkimisestakin päätös, kun omistaja ei osaa yksin päättää, ottaako toisen koiran vai ei. Mistä muista asioista teillä koira päättää?
        Itselläni on aina ollut kaksi koiraa, ja monilla ystävilläni on isompiakin koiralaumoja kotonaan. Tasapainoisia, hyvinvoivia, selvästi onnellisia koiria kaikki. Sensijaan näissä mamman ja papan ainokaisissa tapaa todellisia ongelmakoiria, ovat niin neuroottisia kaikesta siitä hemmottelusta kun joutuvat olemaan ihmiselleen se tärkein ihmissuhde.


      • Pettäjäkö
        Kakskoiranen kirjoitti:

        "Koira ei tarvitse kaveria." -Ihanko sinä olet tämän asian koirakansanäänestyksellä tutkinut? Vai kehititkö moisen viisauden ihan omasta päästäsi?
        Miksi kuvittelette, että koiran pitäisi olla talon kuningas, joka saa ihmisten jakamattoman huomion 24/7? Tuollaista kutsutaan hemmotteluksi, ja sehän touhu ei ole kenenkään onnellisen eikä tasapainoisen elämän edellytys.
        Koiran ilmeisesti pitäisi tehdä itsensä hankkimisestakin päätös, kun omistaja ei osaa yksin päättää, ottaako toisen koiran vai ei. Mistä muista asioista teillä koira päättää?
        Itselläni on aina ollut kaksi koiraa, ja monilla ystävilläni on isompiakin koiralaumoja kotonaan. Tasapainoisia, hyvinvoivia, selvästi onnellisia koiria kaikki. Sensijaan näissä mamman ja papan ainokaisissa tapaa todellisia ongelmakoiria, ovat niin neuroottisia kaikesta siitä hemmottelusta kun joutuvat olemaan ihmiselleen se tärkein ihmissuhde.

        Ei tässä ole kyse siitä että koira päättää. Kyllähän me tuosta pennusta päätämme. Ja en ottaisi toista jos koirani ei olisi tasapainoinen.
        Kuitenkin mielessäni tunnen itsekkyyttä jos koirani voi paremmin näin, kun jos sillä olisi kaveri. Ja sitä en voi siltä kysyä.


      • paremminkaverinkanssa

        Koira on sosiaalinen eläin ja kaipaa kavereita. Meidän koiruus viihtyy joka ikinen päivä koirapuistossa toisten kanssa, mikä on parempaa seuraa kuin toinen koira ?


    • ishlaben

      Meidän vanhin koira on tällä hetkellä 6v, toinen koira tuli vahimmaisen ollessa 4v ja siitä seuraava kun vanhimmainen oli 5v (nämä kaksi edellistä siis pentuina) ja viimeisin tuli nyt kun vanhimmainen täytti 6v ja tulokas oli 3v urkki, muut koirat narttuja. Tämä meidän ns. Vanhus tietää kyllä paikkansa meidän laumassa, joka on ihmisten jälkeen, se komentaa meidän muita koriaesim. Ruoka, luut yms annetaan ensin tälle vanhimmalle ja sitten muille. Mutta ei kyllä muuten mitenkään erityis kohtelua saa. Enkä nyt menisi sanomaan että olisi loukkaantunut tai että oliain pettänyt tätä vanhinta koiraa ottamalla uusia. Kuitenkin jokainen koira saa meiltä päivässä sen oman huomio hetken ja tietysti huomiota muutenkin.

    • Koirienvihaaja

      Voi hyvää päivää!! Yhtä hyvin voitaisiin kysyä pettääkö lapsi nallea kun hän onkin uuden pehmopupun kanssa nukkumassa. Taas tuli todistettua, että koiraihmiset rinnastavat lemmikkinsä ihmiseen luullen tosiaan niiden piittaavan tuollaisesta. Kohta varmaan taas joku alkaa inisemään kuinka koirien pitäisi saada juosta vapaana kun panta muka haittaa jotakin.

      • koiramiäs

        Älä nyt ju...auta yleistä. Aloittaja ei edusta kaikkia koiraihmisiä, suurin osa vastaajista oli aivan toista mieltä.

        Koiran omistajissa on kusipäitäkin (ei tarkoita aloittajaa), valitettavasti. Ihan niinkuin niissäkin ihmisissä, jotka eivät ikinä koiraa ota. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että sinä olet yksi niistä.


      • 19plus9

        Vaan se on kuules kuitenkin karu totuus, että vanha jo talossa ollut koira jää monesti vähemmälle huomiolle kun taloon tulee uusi koira. Vanhempi koira voi rueta osoittamaan mieltään tuosta muutoksesta, olla mustasukkainen ym. Että kyllä ne koirat piittaavat.


    • ihanakaveri

      Kyllä vaan suhdetta koiraan voi verrata ihmissuhteeseen-ja suhde koiraan voittaa sen vertailun mun mielestä aina ja moninkertaisesti. Koissuli on uskollinen, luotettava, kuuntelukykyinen, empaattinen, lohduttava, ottaa aina sinut huomioon, kiitollinen ja tyytyväinen vähästäkin. Pystyy niin paljon enempään kuin yksikään ihminen. Mulla yks koiruus ja annan sille kaiken sen tarviiman huomion.

    • rgdergdrg

      Ainoana koirana elämään tottunut lemmikki voi tosiaan kärsiä koirakaverista. Se ei ehkä osaa "puhua koiraa" tai esim. vanha koira ei yksinkertaisesti pysy villin pentukaverin menossa mukana, vaan kärsii siitä.

      Asia kannattaa selvittää etukäteen, ennen pennun hankintaa. Miten koira suhtautuu muihin koiriin lenkillä tai koirapuistossa? Hermostuuko tai tuleeko se helposti levottomaksi? Kuinka kauan koiralla kestää tottua muihin koiriin? Miten se suhtautuu, jos sinä rapsuttelet tuntematonta koiraa?

      Tietysti täytyy muistaa, että koulutus tepsii monenmoiseen tilanteeseen. Kaikkien koirien luonteet eivät natsaa yhteen, mutta silloinkin omistajan tehtävänä on olla auktoriteetti ja varmistaa, että arki luonnistuu sävyisästi.

      • otavaan

        Mullakin oli tavallaan samanlaisia ajatuksia jokin aika sitten. Ensin tilanne oli se, että nykyinen koira oli koko elämänsä elänyt toisen kanssa, sitten joutui olemaan yksin, mutta sopeutuikin siihen loistavasti, kun sai kaikki rapsutukset jne. ainoastaan itselleen. Halusin kuitenkin toisen koiran. Ongelmana tosiaan mullakin oli, että entä jos eivät tulisi toimeen uuden kanssa ja vanha masentuu tai sitten ärsyyntyy täysin pentuun. Päätinkin ottaa aikuisen koiran, kemiat natsasi ja koirat on kavereita. Näyttää, että tämä vanhempikin on tyytyväinen, että sai kaverin, vaikka pärjäsi myös yksin. Koirille on kiva, kun voivat leikkiä myös keskenään, on erilaista kuin ihmisen kanssa leikki. Ja laumaeläinhän se koira on. Luonteet kannattaa katsoa, että ovat sopivat. Ettei esim. ota kahta dominoivaa tm.


      • otavaan

        Nii ja se piti lisätä, että tuossa yläpuolella on hyviä pointteja: kannattaa katsoa, miten koira yleensä tulee toimeen muitten kanssa ja tykkääkö olla seurassa. Toki on eri asia sitten, kun uusi koira oikeasti kuuluu laumaan.


      • 15plus9

        Ja sitten mietin sitäkin, jos toinen koira on jo vanhus ja uusi on pentu. Niin mites jos vanhus joudutaan lähiaikoina lopettamaan (siis terveydellisistä syistä), niin miten pentu reagoi. Voisiko se vaikuttaa esim yksinoloon, lisätä ahdistusta jos kaveria ei yhtäkkiä enää olekaan jne...


    • kakskoiranen

      Inhimillistämistä aloitus on siksi että koira elää hetkessä. Ei se mieti etukäteen, haluaako se koirakaveria vai ei. Eikä koirakaverin saamisen jälkeen se muistele entistä elämäänsä ainokaisena vaan elää toisen kanssa ja sillä hyvä. Koirakaveri on kärsimys silloin jos omistaja on niin kädetön, ettei osaa johtaa laumaansa niinkuin kuuluisi. Silloin voi esiintyä tappeluita, kiusaamista ja sortamista. Tilanne on siis täysin omistajan vastuulla. Pähkäile siis ennemminkin omia koirataitojasi kuin mitä koiran päässä mahdollisesti liikkuu.
      Tällaiset koiran inhimillistäjät ovat johtajuudessaan yleensä niin surkeita, että viisainta on pitää yksi koira kerrallaan ja sekin pieni. Vauvan tai ihmissuhteen korvikkeena.

      • Jaa-jaa

        Kyllä enemmän on nähty näitä kahden-kolmen koiran laumoja joissa on niitä ongelmia. Laki pitäisi olla järjen avuna että ei pidetä koiria enempää kuin yksi koira kerralla. Kun edellinen kuolee, on seuraavan aika.


      • hvjkhuluhbil

        Valintaa kannattaa silti helpottaa pohtimalla, onko järkevää ottaa dominoivan uroksen seuraksi toista samanluonteista, onko omalla koiralla sopeutumista vaikeuttavia sairauksia (sokea koira ja vilkas pentu eivät välttämättä sovi yhteen...) jne.

        Ap ei puhu myöskään koiran "kaipuusta" tms. Tunget sanoja hänen suuhunsa. Hän pohtii, voiko koiran elämänlaatu kärsiä toisesta koirasta. Minusta se on viisas kysymys.

        Omien taitojensa pohtiminen on kuitenkin hyvä pointti.


      • koiratykkää

        Koirat yleensä tykkää koirista, elämänlaatu nousee kun tulee kaveri. Toki jos pennun ottaa, ihmiset usein pilaavat ne välit, kun vanhempi ei saa näyttääkään uudelle, kuka se alimmainen on. Kyllä koirat ei ota pentua vastaan muuna kuin uutena lauman jäsenenä ja hampaista se pentu saa.


    • ihan_kuule_sama

      kunhan et anna sen paskoa lasten leikkipaikoille ja korjaat jätökset kaduilta ja nurmikoiltakin.

      • ottakaa.DH.kiinni

        Sut pitäs korjata ennen kuin raiskaat taas lapsia ja paskot leikkipuistoihin.


    • Anonyymi

      Varmasti palstan lukijoillla ja aktiiveilla on usempi koira. Joillakin voi olla jopa kennel tai sitten ihan häkkikoiria. Koira kokee tulevansa petetyksi jos reviirille tulee toinen koira, Omistaja voi olla iloinen ja saakin olla. Parasta olisi kuitenkin käydä koiran kanssa hiukan kokeilemassa miten sujuu yhteiselo. Selkeää vastausta ei todellakaan ole kuten aloittaja on jo huomannut. Kokeilemalla onnistuu, jos koira haluaa se kyllä ilmoittaa sen. Koiraa ei pidä pakottaa kanssakäymiseen vastoin tahtoaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe