Kylpylä Himokseen
Pulikoija
105347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 105
Vanhimmat
Eiköhän sen joku vielä kampita. Noinkohan on aikeina rakentaa chaletteja rinteen juureelle. Näissä (ja muussakin) Himos häviää muille selkeästi.
Kaksi lomataloa ensimmäisessä vaiheessa yhdessä hotellin ja kylpylän kanssa. Myöhemmin lisää. Nyt tulee väkeä ympäri vuoden myös ns. hiljaisina aikoina.
Paitsi että ei tule rinteen juureen vaan kylpylän viereen. Kyllä nyt jäi hissimies näistä kuvioista pihalle.
No niinpä tietenkin. Ne on kyllä auttamatta liian kaukana laskettelijan kannalta, ellei sitten Himoksen alle ole johonkin laitettu vuokrattavaa säilytystilaa monoille ja suksille. Vai suhaako sitten Ski-bussi kylpylän ja rinteiden välillä. Se on varmaa, että monoilla ja sukset olalla ei ole hääviä klopsutella tuollaista matkaa rinteille.
Mutta varmasti ne lomatalot festarikävijöitä palvelee. Laskettelijan kannalta parasta olisi ollut chaletit suoraan rinteestä ovelle, joka tuskin tulee tapahtumaan Himoksen maisemissa lähivuosina.
No voi herttinen sentään! Sinne rinteiden juurellehan sitä kylpylää ja chaletteja ensin yritettiin rakentaa, mutta rinneyrittäjä kaatoi hankkeet valituksillaan. Kannattaa siis osoittaa moitteet siihen suuntaan.
No voi herttinen sentään kun kyllä minä sen tiedän kuka kampittaa ketä, kunhan nyt vain totesin, että tämä kylpylä tässä ei palvele laskettelijoita niin hyvin kuin esim. festarikansaa. Ei nyt heti kannata vetää herneitä nenään vaikka jämsäläisten mieltensäpahoittajien palsta onkin.
Nythän sillä valittajalla olisi mainio tilaisuus nokittaa, kun on valmiit senssit ryhtyä rakentamaan. Ei muuta kuin rivi chaletteja sinne Länsi-Himoksen juureen rakenteille. Ei vaan taida enää koskaan löytyä kumppaneita niihin hankkeisiin.
Paperiliitto olisi tuon kylpylän osa-omistaja ja paperimiehet pääsisivät sinne edullisesti kahden kympin hinnalla (20 €/vkl) lomailemaan
Kyllä Hannu on kova jätkä. Ilman häntä Himos olisi hiipunut jo aikaa sitten pahasti alamäkeen.
Ihmeen hiljaa on nyt Kokko ja kumppanit. Parin hehtaarin maaläiskän myynnistä kyllä riitti sankaritarinaa.
Veikaan et hissimies liitoutuu kukkolan kanssa ja alkaa valtava valitus rumba.
Ei ainakaan minun verorahoillani kylpylää rakenneta. Valitusrumba alkaa, tulkaa kaikki mukaan valittamaan.
Ei niin. Ei sinun verorahoillasi pysty rakentamaan edes paskahuusia.
Vituttaako?
Ei lainkaan. Päin vastoin, nyt eletään hienoa aikaa. Eikä sinunkaan kannata mitään valituksillasi uhota, kun et näytä koko asiasta mitään ymmärtävän.
Ei taida nyt hissimiehellä olla valitusoikeutta?
Näillä palstoilla metelöi nyt valituksista semmoinen porukka, jonka älyllinen kapasiteetti ei riitä muuhun kuin nettipalstoilla rehentelyyn.
"Paras paikka olisi silti ollut jossakin muualla kuin Himos Areenan läheisyydessä. Jos nyt ihan rehellisesti sanon oman mielipiteeni, niin kylpylä olisi parhaassa paikassa laskettelurinteiden juurella" sanoo Ojala Keskisuomalaisen haastattelussa.
Vitsikäs mies on Jussi. :-D
Jos Jussi ei olisi aikoinaan kampittanut kylpylähanketta kumoon, niin se olisi jo pitkään toiminut hänen toivomassaan paikassa ja himoskylän keskus olisi noussut hänen pisneksensä kylkeen. Nyt himoksen sydän on ja pysyy haljalan pisnesten ympärillä. rinnealue jää ikiajoiksi sivuun omaan yksinäisyyteensä.
Huumori on parasta lääkettä vitutukseen
Kukas se kysyikään, että voiko vitutukseen kuolla? Taitaa olla Jussillekin nyt ajankohtainen kysymys.
voihan toi jussi aloittaa naapuri mökkien kanssa kinan ku nii lähelle tulivat...ei muutakuin näköesteet purkuun.:D ja taas vituttaa
Ilmasto lämpiää ja hissimiehen tolpat ja sinkit ruostuu paikalleen kun bileväki polskuttaa ja rällää areenan kylpylässä.
On ihan kiva valittaa Jussin kaa.
Olisko ne valitukset nyt valiteltu? Taitaa hissimies olla tästä lähin pihalla kaikista Himoksen kehityssuunnitelmista? Niin siinä käy, kun ryhtyy turhista juntturoimaan. Kavereista tulee äkkiä puute.
On tämä nyt yhtä juhlaa! Onneksi löytyy vielä yrittäjiä, jotka tarttuvat härkää sarvista ja tekevät sen mitä pitää tehdä. Hyvä Haljalat!
Kaupunkilaisten taskuillehan Haljalat on menossa. Ja eikös Lemminkäinen oo veroista ja kartelleista tuomittu useampaan kertaan? Päästään oikeitten pisnesmiesten kumppaneiksi kylpyläyhtiöön.
Vuoroin vieraissa. Muistelen, että ihan hiljattain on käyty kaupungin taskuilla maakaupoissa ja vieläpä kaupungin edustajien siunauksella. Vai näivetytäänkö mieluummin tänne omiin "rehellisiin" loukkoihimme, jos se tuntuu paskapisneksen mielestä paremmalta vaihtoehdolta.
Tätä taskuilla käyntiäkö "Ville-Vaihtoehto" tarkoitit?
http://dynasty.jamsa.fi/kokous/2015720-4.HTM
Petoksia, verojen kiertoa, tuomioita talousrikoksista ja kartelleista - ja näiden kanssa Jämsän kuapunki on lähdessä 4 kimppaan?
Hienuu, kuten joku voisi sanoa. Ihan varmaa on, että tästä ei ihan puhtain purjeita selvitä.
Siis valtuusto päätöksessä myytiin uuden kylpylähankkeen vierestä maata n. 65 ha/650.000 m2 hintaan 720.000 €? Ymmärränkö oikein?
http://www.himoslomat.fi/fileadmin/himoslomat/files/pdf/Palveluiden_etaeisyys_kylpylaestae.pdf
Jussi, älä viitti. Ei ole miehekästä tuommoinen.
On hyvä, että hissimies on sparrannut kaupunkia lakituvassa, kun tulevaisuudessa kaupunki pääsee sinne oikeiden pisnesmiesten kanssa käräjöimään, että oliko tarkoitus, että kaupunki maksaa kulut ja toiset osapuolet nostaa voitot.
Onko tämmöiset kannanotot asiallisia? Miksi tämmöistä soopaa kirjoitellaan? Edistääkö kauan odotetun hankkeen parjaaminen ilman mitään todellisia faktoja Himoksen ja Jämsän seudun kehitystä ja tulevaisuutta?
Tähän astinen sopimustentekotaito kaupungintalolla on ollut sitä luokkaa, että eniten niistä on rikastuneet asianajajat. Kaavoihin on piirrelty kymmeniä tuhansia neliöitä rakennusoikeutta, jota on lahjoiteltu sinne sun tänne suupuheilla.
Tarkoitatko Länsi-Himoksen juurta?
"Kaavoihin on piirrelty kymmeniä tuhansia neliöitä rakennusoikeutta, jota on lahjoiteltu sinne sun tänne suupuheilla."
Edellisen kirjoittajan mielestä kaikki rakennusoikeus kuuluisi yhdelle ja samalle yrittäjälle. Mitäpä niistä silloin on hyötyä, jos mitään ei rakenneta?
Haljalan valtakunnasta tuli Himoksen keskuskaupunki, jossa on kaikki keskeiset palvelut. Sieltä sitten mennään talvella syrjäkulmille mäkeen käymään.
Sapettavaa tietenkin on, että;
"Sieltä sitten mennään talvella syrjäkulmille mäkeen käymään."
Himoslomien sivuilla olevan tidotteen mukaan välimatka 250 m.
Puolen kilometrin (edestakaisin) kävely laskettelumonoilla on aika puuduttavaa hommaa.
Voihan mäkiyhtiö kustantaa taas ski-bussin tuolle linjalle.
Vieläköhän Himos-Haiskan ostaminen kiinnostaa, kun sen avulla ei päässytkään sanelemaan ehtoja kylpylän rakentajille?
Pian tulee tieto, että kauppa perutaan.
Onkohan tontille myönnettynä rakennusoikeutta noin suurille rakennuksille?
Eihän haiskalla ole rakennusoikeutta lainkaan, eikä se mitenkään liity tähän hankkeeseen.
Nyt pitää keskittyä kaikin voimin Himoksen kehittämiseen. Ojalan kannattaisi viimeinkin myöntää itselleen tosiasiat. Himos on kasvanut niin isoksi, että hän on vain yksi yrittäjä muiden joukossa. Tosin edelleen sieltä isommasta päästä ja vetovoimaisin sydäntalven kuukausina. Kaikenlaisen jänkäämisen sijasta voimat kannattaisi keskittää oman liiketoiminnan kehittämiseen yhteistyössä muiden yrittäjien kanssa. Kuninkuusajat ovat auttamattomasti ohi, eikä niihin ole paluuta, joten energiaa ei kannata sen aseman tavoitteluun enää uhrata.
Toivottavasti kylpyläpäätös vetää myös Päijänrannan vauhtiin.
http://www.jamsanseutu.fi/Uutiset/1194984896329/artikkeli/paijanranta alulle viela taman vuoden puolella .html
Myös satamahanke käyntiin ja ranta heti pakkolunastukseen. Turha sen vanhakantaisen osakaskunnan kanssa on enää turhiin vääntöihin aikaa haaskata.
Saa nähdä päästäänkö Päijänrannan kaavan valmistumisen jälkeen Jämsän torilla ensimmäisten Jurnajaisten viettoon.
Onko kylpyläkiimaiset miettineet kenen kanssa kaupunki loppupelissä joutuu kylpylän omistajaksi? Lemminkäinen ei kylplöitä pyöritä vaan rakentaa ja myy osuutensa eteenpäin. Kaupunki voi yllättäen huomata olevansa pisneksissä venäläisten kanssa ja kylpylästä tuleekin yllättäen pesula. Samaan tapaan kuin on käynyt itä-Suomen lomakeskuksille, joitten ovat on säpissä ja omistajat venäjällä. Varsavuoressa Mikkelin kupeessa voi käydä katselemassa kuinka tämmöinen hotellitoiminta on pyörinyt jo kymmenen vuotta.
Eihän Lemminkäinen edes rakennusvaiheessa ole omistajaksi tulossa. Pitäisikö sinun mielestäsi kaikki uudet hankkeet Himoksella nyt estää venäläisten pelossa?
Voisitko kertoa tarkemmin mitkä lomakeskukset Itä-Suomessa seisovat ovet säpissä? Varsavuori on vain pienehkö hotelli Mikkelin lähellä, ei mikään Himokseen verrattava lomakeskus. Ainakin netin mukaan huoneita voi sieltä varata normaalin hotellin tapaan.
Patajoen kanava pitää nyt kuitenkin rakentaa ensin valmiiksi ennen mitään kylpylöitä. Minulla olisi vm. 1961 Fordson Major Riuku-Vammaksen kaivurilla vapaana kanavatyöhön.
Sehän peruuntuu nyt uusimman tiedon mukaan koko Himoksen kylpylän rakentaminen. Nykyisen peikkometsän kohdalla on sijainnut 2500 vuotta sitten rautakautinen kalmisto, joten alueesta tulee lailla rauhoitettu muinaismuistoalue. Arkeologisissa kaivauksissa alueelta on löytynyt reikäkiven puolikas sekä vanha hammas, joka saattaa olla legendaarisen pahan jo Kalevalassakin mainitun Pohjan Akan hammas. Suunnitelmat siis seis... saattaapa alueelta löytyä vielä liito-oravan jätöksiäkin.
Intialaiset Himokselle kylpylänpitäjiksi...
http://yle.fi/uutiset/intialaisyhtio_ostaa_holiday_club_resortsin/8059035
Ja Jämsän kaupunkikin rahoittaa...
Jokos siitä on tehty päätös?
Se on ihan yksi lysti vaikka kylpylän omistaisi patagonian pygmit kunhan se nyt vaan tulee. Uusia takaiskuja tässä asiassa Himos ei enää kestä.
Niin ne kestetään sitten vasta muutaman vuoden päästä, kun kylpylän toiminta loppuu ja vastuut jää kaupungille.
Ilman kylpylää ja sen tarjoamaa lisäpotkua Himoksella on jyrkkä alamäki edessä. Ihmiset ovat tottuneet lomakeskuksissa tiettyyn palvelutasoon. Jos sitä ei ole, ei ole kauan matkailijoitakaan. Haluatteko Himoksesta hiljalleen paikalleen lahoavan slummikylän, jonka mökit täyttyvät Romanian mustalaisista?
Romanian mustalaisia Himoksen mökit täyteen olis kiva juttu.
"Niin ne kestetään sitten vasta muutaman vuoden päästä, kun kylpylän toiminta loppuu ja vastuut jää kaupungille."
Mitenkäs se kylpylä nyt Suomen huonoiten Himoksessa menestyisi, kun missään muuallakaan niitä ei ole lopetettu. Peurungassa tuplasi kävijämäärän.
Peurungan kivijalkana on kuntoutus ja tyky-toiminta - KELA ei taida maksaa Himoksen kylpijöiden maksuja?
Yksikään "pelkkä" kylpylä ei taida vaan tuottaa voittoa?
Katinkulta saatiin vasta toisen konkurssin jälkeen kannattavaksi. Eikös Haljalan hotellinkin velat pitänyt kertaalleen nollata? Näissä konkissa häviää yleensä rahoittajien varat ja pelimiehet päätyy pyörittämään velatonta liiketoimintaa. Kaupungin ei pitäisi lähteä edes takaamaan kylpylää, puhumattakaan sijoittamisesta siihen näiden pisnesmiesten kumppanina.
Kyllä tämä investointi asiakkaita lisää mäkeenkin, joten ei sitä kannata noin kovasti vastustaa.
Ei kylpylää kukaan kai vastusta. Mutta kaupungin ei siihen liiketoimintaan pitäisi sekaantua.
Miksei pitäisi? Tukevathan ne pohjoisen Suomen kunnatkin laskettelukeskuksiaan ym. Ja onpa Jämsä joutunut sekaantumaan ex-Jämsänkosken vuokra-asuntoyhtiöiden paljon suurempaan tukemiseen eivätkä ne ole tuoneet yhtään työpaikkaa.
Jos nyt oikein muistan, niin esimerkiksi Levillä Kittilän kunta on pyörittänyt hiihtohissejäkin.
Eikös nuo vuokra-asuntoyhtiöt nimenomaan vahvista sitä ajatusta, että kaupungin ei kannata yritystoimintaan lähteä, paitsi ehkä omien liikelaitostensa kautta peruspalveluita tuottamaan - eikä ehkä niihinkään kannattaisi.
Että ei vain olisi samat vastaanhangoittelijat ankarasti vastustaneet sotupuolen yksityistämistä ja olleet sitä mieltä, että kaupungin pitäisi hoitaa tämä yritystoiminta itse.
"Peurungan kivijalkana on kuntoutus ja tyky-toiminta - KELA ei taida maksaa Himoksen kylpijöiden maksuja?"
Kyllä niitä tykyporukoita Himoksellakin pyörii. Sitä en tiedä kuka viulut maksaa.
SoTen ei pitäisi olla yritystoimintaa, vaan peruspalvelua.
Samat lainalaisuudet siinä pelaa kuin yritystoiminnassakin.
Toki, mikään ei kai estä kaupunkia hoitamasta sitä yhtä tehokkaasti?
Ja voittoahan kaupungin siitä EI tarvitse tehdä, vaan hoitaa asukkaiden hoito hyvin.
Kyllä pitää. Milläs sitä kiinteistöä ja kalustoa pidetään kunnossa, hankitaan uutta sekä huolehditaan henkilökunnan ammattitaidosta, jos kaikki rahat kuluu asukkaiden hoitoon. Kuten sanottu, samat lainalaisuudet...
Tuohan on ihan normaalia "kunnossapitoa" ja kirjataan kuluiksi kirjanpidossa, eli joko kiinteitä tai muuttuvia kulujahan nuo ovat ja niillä on myös oma lukunsa budjetissa, eli kaupungille riittää nollatulos, kunhan se hoito tulee tehtyä lakien mukaan, mutta sillä ei kenenkään tarvitse rikastua.
Eikös se ole pääasia, että asiakas saa mahdollisimman hyvää hoitoa vähintään yhtä edulliseen hintaan kuin ennenkin? Onkos sillä jotakin väliä jos siinä vielä joku rikastuu?
Silloinhan sen voisi hoitaa edullisemminkin, eikös vaan? Voitot mitataan nyt joko hoidettavasta tai KELAlta ei veronmaksajilta. Niille olisi käyttöä muuallakin kuin yrittäjän lompsassa.
Ihmisiltä ja veronmaksajilta ne voitot aina mitataan joka ikisessä yrityksessä ja ilman voittoja ei mikään yritys pitkään toimi. Tällä tavalla pyörii koko yhteiskunta ja koko maailma. Jopa Pohjois-Korea, mikä lienee ajatusmaailmasi ihannevaltakunta.
Esimerkiksi vanhusten ja sairaiden peruspalveluista ei pitäisi voittoa tarvita tuottaa ns hyvinvointiyhteiskunnassa, kuten ei myöskään hädänalaisten ihmisten epätoivoisista tilanteista. Siksi tämän SoTen ei pitäisi olla pörssiyhtiöiden hoidossa eikä kylpylöiden kaupunkien.
Yksityispuolella taas pitäisi poistaa KELA-korvaus, niin nähtäisiin kuinka kannattavaa se olisi, mitä kilpailu tekisi hinnoille ja riittäisikö asiakkaita.
Jos yritys tuottaa yhtä hyvät tai jopa paremmat palvelut samalla tai halvemmalla hinnalla, niin mikä siinä muka mättää? Ei mikään muu kuin se punasosialistin ajatusmaailma, jossa sana voitto on perkelettä ja vittuakin pahempi.
Ei mikään, mutta miksei kunnallinen palvelu voisi olla yhtä hyvä ja tehokas? Mikä sen estää?Ei siihen ykksityistä yritystä tai pörssiyhtiötä tarvita, että työ tehdään tehokkaasti.
Ja tässä tapauksessa olisi vielä halvempaa, koska voittomarginaalia ei tarvita, kun ei kenenkään tarvitse ostaa loma-asuntoa Espanjasta?
Teoriassa voisi, mutta käytännössä ei koskaan ole. Sen estää ihmisen luontainen taipumus tehdä niin vähän kuin suinkin ja mennä siitä mistä aita on matalin, jos siihen suinkin vain on mahdollisuus. Jos sinun teoriasi käytännössä toimisi, Neuvostoliitto olisi tänä päivänä maailman menestynein ja kukoistavin yhteiskunta.
En ymmärrä miksei kaupungin oma SoTe voisi asettaa samoja vaatimuksia työntekijöilleen kuin yksityinen toimija? Miksei ihminen muka toimisi samalla tavalla myös yksityisellä puolella? Työntekijöiden etuihin ei kai sopimuksen mukaan olla puuttumassa (uskoo kuka haluaa).
Kaupunki voisi toki tehdä SoTesta liikelaitoksen, joka toimisi normaalin (yleishyödyllisen) yrityksen tavoin?
Ammattimaisen johdon ja johtamisjärjestelmän puuttuminen on yksi iso syy. Kuka ylilääkäri milloinkin toimii johtajana, eikä tuloksen seurantajärjestelmissäkään ole yleensä kehumista, koska asia ei ketään kiinnosta. Ei myöskään toimintojen kehittäminen, koska kaikilla "on niin kiire" ja muutenkin halutaan pitää kiinni vanhasta ja turvallisesta. Siinä muutamia kokemusperäisiä syitä näin alkuun.
Eli kun ei osata, ulkoistetaan.
Kunpa se olisikin niin helppoa, ulkoistukset eivät yleensä tuota haluttua tulosta. Vain hyvin hoidetun toiminnon voi ulkoistaa menestyksekkäästi. Nyt on annettu avoin sekki allekirjoitettuna, ja tulokset näkyvät sitten muutaman vuoden päästä viimeistään.
"Eivät yleensä tuota haluttua tulosta" Minkäslaisiin faktoihin tämä "yleistettävä" tieto mahtaa perustua? Yritystoiminta tähtää yleensä myös toiminnan jatkuvuuteen. Mitäs järkeä olisi hoitaa määräaikaista sopimusta huonosti, jos sille on tarkoitus saada jatkoakin?
Kokemusperusteista...
Noin subjektiiviset perusteet eivät riitä todisteeksi. Ei riitä se, että sinua vituttaa,
"Siinä muutamia kokemusperäisiä syitä näin alkuun." Yrityspuolella nähnyt monta, yksikään ei ole onnistunut.
Kerro niistä tarkemmin. Aika moni yritys onnistuu.
"Politiikan tutkija pitää epäilyjä rakennuskonserni Lemminkäisen maksamista vaalituista keskustalle hyvin huolestuttavina. Tutkija Markku Jokisipilä Turun yliopistosta arvioi, että tapaus vahvistaa epäilyjä siitä, miten yritykset Suomessakin pyrkivät vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin rahan avulla."
http://yle.fi/uutiset/politiikan_tutkija_huolestunut_lemminkaisen_vaalitukiepailyista/5542447
Ketkähän Jämsässä on saaneet maasutusta?
Varmaan se aikaisempi valittaja kun se onnistui karkottamaan kilpailevan Yitin näiltä rahakkailta Himoksen markkinoilta. :D
Eipäs haukuta Lemminkäistä. Melkein vieattomia ovat...
"Lemminkäinen vapautettiin syytteistä
Oikeus katsoi, että Lemminkäinen käytti Sammonmäen asfalttitehtaalla Tuusulassa suurempaa määrää jäteasfalttia kuin ympäristölupa salli. Näyttöä ei kuitenkaan ollut siitä, että toiminta olisi aiheuttanut ympäristön pilaantumista."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061219849540_uu.shtml
Kenenkähän intresseissä täällä on näitä Lemminkäistä parjaavia linkkejä postailla?
"Kaupunginhallitus päätti esittää ensi viikolla kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että kaupungilta edellytettyihin investointeihin varataan enintään 4,45 miljoonaa euroa. Investoinnit voivat kohdistua vuosille 2016–2021 ja niitä voidaan käyttää sekä maa-alueen hankintaan että alueelle rakennettaviin teihin ja muuhun infraan."
Kaupunki ei lähde hankkeeseen osakkaaksi, joten palstan natkuttajat voivat jatkossa nukkua yönsä rauhassa.
Siitä tää on hyvä, että mitä milloinkin kirjoitattte se tulee löytymään. Ja kirjoittaja myös. Hyvä päätös kaupungin hallitukselta, samaa toivon valtuustolta. Nyt on aika toimia ja saada tää Jämpsä nousuun!
Nyt tulee väkeä myös hiljaisina aikoina.
Mihin ajankohtiin hiljaiset ajat sijoittuvat !
Perinteisesti syys- loka- marras- joulukuun alku ja huhti- touko- kesäkuun alku
Kaupunki ostaa tontin kolmella miljoonalla, vierestä meni 65 hehtaaria 750 000 eurolla. Paljonkos kaupunki nyt sitten osti, 260 hehtaaria?
Missä tontit joita ostetaan.
Tässä
http://jyrkikokko.blogspot.fi/
En tiedä laskinko oikein, mutta kun tuon kylpylän tontit hinta oli 207 euroa neliö, niin onko sitten sen viereisen tontin neliöhinta 1,15 euroa eli kylpylätontin neliöhinta on 180 kertaa viereisen tontin hinta.
Voiko näin olla vai onko jomman kumman arvo laskettu väärin?
Kaupunginvaltuutettu Kokko avaa blogissaan;
http://jyrkikokko.blogspot.fi/
"Tobermore Oy luovuttaa Holiday Club Resorts Oy:n (HCR) perustamalle "lomahuoneistot-kiinteistöyhtiölle" toisen osan eli 15 000 k-m2 tontin "B".Tämän luovutuksen kauppahinta ei ole aiesopimuksella sovittu asia."
Tontin "B" luovutuksen hinnasta Tobermore Oy:n ja HCR:n kesken ei ole "aiesopimukseesa" sovittu, eikä se ole (vielä) julkinen tieto. Varmaankin senkin tontin (15 000 k-m2) lähtöhintataso on n. 3 M€.