Kertokaas yksi juttu Aarnio-tapauksesta

Minkä takia kukaan tai ketään tynnyrijutussa tuomituista ei ole sanonut että Aarnio oli mukana huumebisneksessä?

Ei pienelläkään sivulauseella kukaan kerro sellaisesta.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ehkä kaikki onkin KRP:n ja syyttäjien ajojahtia ja mielikuvitusta, koska luulisi heidän riemusta kiljuen todistavan Aarniota vastaan ? Istuvathan ne Aarnion vuoksi nyt linnassa.

Äänestä
  • Tutkivat syyttäjät ovat lukeneet liikaa dekkareita eikä jaksanut erityisesti seurata mitä elävässä elämässä tapahtuu. Spekulointi ja mielikuvitus on vaarallinen yhdistelmä. Näyttö vaikea tekaista kun sitä ei ole.

    Äänestä

Juu, no tiedä häntä sitten. Syitä voi olla vaikka kuinka monia. Pelottelusta, rahaan jne. En sitten tiedä todistaako tuo mitään. Kysymys kuuluukin minkä takia sinä puolustat Aarniota?

Äänestä
  • Näitä ihme apinoita riittää..kohta takki kääntyy.

    Äänestä

Eiköhän vähintään joka toinen poliisi saisi jonkinlaisen tuomion, jos alettaisiin tutkia kunnolla uran varrella tehtyjä kyseenalaisia asioita.

Äänestä
  • Siinä olisi ratkaisu, jolla poistettaisiin Suomen työttömyys. Kun virassa ja eläkkeellä olevia poliiseja on ehkä 20.000 ja jokaisen tekemiä rikoksia selvittämään palkattaisiin 10 tutkijaa, niin 200.000 uutta työpaikkaa syntyisi heti, pelkästään Eduskunnan päätöksellä.

    Äänestä

  • 6-3 kirjoitti:

    Siinä olisi ratkaisu, jolla poistettaisiin Suomen työttömyys. Kun virassa ja eläkkeellä olevia poliiseja on ehkä 20.000 ja jokaisen tekemiä rikoksia selvittämään palkattaisiin 10 tutkijaa, niin 200.000 uutta työpaikkaa syntyisi heti, pelkästään Eduskunnan päätöksellä.

    Joo, jos joka toinen tutkittu juttu johtaisi vielä syytteeseen ja oikeudenkäyntiin, niin pitäisi palkata vielä 500-1000 syyttäjää ja tuomaria. Jos oikeudenkäynnit vielä johtaisivat vankeusrangaistuksiin, niin eiköhän 1000 uutta vanginvartijaakin saisi työtä. Näin Suomessa olisi jo työvoimapula.

    Äänestä

Eiköhän vähintään joka toinen poliisi saisi jonkinlaisen tuomion, jos alettaisiin tutkia kaikkia asioita uran varrella tehdyistä kyseenalaisista menetelmistä.

Äänestä
  • Mikä poliisi se semmoinen sitten olisi, joka silkkihansikkain toimisi rikoksia tutkiessaan. Aina roiskuu kun rapataan nääs.

    Äänestä

  • rikoksetselvitetään kirjoitti:

    Mikä poliisi se semmoinen sitten olisi, joka silkkihansikkain toimisi rikoksia tutkiessaan. Aina roiskuu kun rapataan nääs.

    Aarnio näyttää ylimieliseltä julkisuudessa. Luulen, että se on vain naamio.

    Luulisi äijää kaduttavan niin maan perusteellisesti. Jos vapaaksi pääsisi, niin varmaan karkaisi vaikka timbuktuun tai ihan minne vain ulkomaille ja eiköhän tuo osaisi naamioitua ja pelautua Suomessakin. Sattuu sattuneesta syystä tuntemaan poliisien tutkinta- ja työmenetelmät.

    Äänestä

  • rikoksetselvitetään kirjoitti:

    Mikä poliisi se semmoinen sitten olisi, joka silkkihansikkain toimisi rikoksia tutkiessaan. Aina roiskuu kun rapataan nääs.

    Viattomien ihmisten murhat ja oikeusmurhat ovat eri asia.
    Niille ei ole oikeutusta. Niissä ei roisku laasti vaan kansan sydänveri.

    Äänestä

Naamioitui muka hakemalla villapipon kirpparilta naisen kanssa jolle samalla näytti alkeellisen pienen huumekivikätkön Korsosta.

Äänestä

Ammattirikolliset eivät rolli. Kuuluu ammattiylpeyteen ja -osaamiseen että oma pesä pidetään puhtaana tuli mitä tuli. Joskus joutuu viideksi vuodeksi koppiin kun ei aukaise suutaan, mutta kopista päästyä maine on kuin kuin eläköityvällä kestoluutnantilla joka on ylennetty yli-lutiksi.

Aarnion puolustautumisia lueskellessa ei voi välttyä ajattelemasta että väärin perustein syytetty yleensä on kiukkuinen kuin ampiainen ja haluaa kiivaasti todistaa syyttömyytensä. Syylliset yleensä pyrkivät kleimaamaan syytökset perättömiksi, mutta eivät kysyttäessä halua kertoa kuinka on tullut tehtyä ja meneteltyä.

Äänestä
  • 25000 sivua soopaa. Silloin ei ole järkevää tuhlata energiaa suuttumukseen. Syyttäjän pitää osoittaa syyllisyys jos haluaa antaa tuomion. Silnä tapauksessa, jos joku on tullut lavastetuiksi korkealta taholta massiivisesti niin on järkevää olla antamatta matskua lisälavastuksiin ja puolustautua tarkasti.

    Äänestä

Mistäs sinä sen tiedät,onko ja mitä sanottu tai kirjattu? ja mikä on sinun itressisi ihmetellä moista?

Äänestä

Siksi koska Aarnio on joutunut poliisin Gang Stalkingin lavastusuhriksi.

Aarnio on pelastanut kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria huumeilta,
ehkä juuri sinunkin lapsesi.

Nyt sitten jotkut sairaat poliisijohtajat/päälliköt keksivät lavastaa hänet massiivisesti, koska itse murhaavat, tuovat ja myyvät huumeita, sekä harjoittavat rahanpesua.

Nyt Aarnio ei pysty pelastamaan kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria huumeilta ja kuriiriksi pakottamisilta.

Nuoriamme murhataan jopa ulkomailla jos he eivät suostu rikollisten poliisien huumekuriireiksi.

Anna tukesi ja äänesi Aarnion puolesta ja vaadi rikollisten lavastajien rankaisua, koska he ovat vaaraksi ihmisten terveydelle ja hengelle riehuessaan vapaina laumoittain valvonnatta ja siksi heidät on lukittava mitä pikimmin jonnekin hoitoon yleisvaarallisina psykopaatteina ja muina vakavina persoonallisuushäiriöisinä.

Äänestä

1000 kg - jo myyty.

Äänestä

Jopas onkin kummallista että rikollinen ei vasikoi rikoskumppanistaan. Eka kerta maailman historiassa?

Äänestä

Vilhunen saattoi puhua tänään totta sanoessaan, että hän ei ollut tynnyrijutussa mukana.

Jos Aarnion lavastaneet poliisit itse tilasivat tynnyrit Van Veenen- kuljetusyhtiöllään.

Äänestä

Kemppaisen todistus oli mielenkiintoinen. (Ihan kuin Tara Minfossa) Aarnion jälkeen tullut Lasse Aapio oli käskenyt poliiseja valitsemaan puolensa, suhteessaan Aarnioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulevaisuus1122 kirjoitti:

Minkä takia kukaan tai ketään tynnyrijutussa tuomituista ei ole sanonut että Aarnio oli mukana huumebisneksessä?

Ei pienelläkään sivulauseella kukaan kerro sellaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu