Valitettavasti en ole kiinnostunut katselemaan kuvaasi, joita otat päivittäin itsestäsi. Olet hieman ehkäpä ennemmin pullukka ja ehkä haluat kehuja itsestäsi ja täydellisyydestäsi. Perhe elämäsi on myös täydellistä eikä minkään sortin vastoin käymisiä sinun elämässäs ole. Perfect laif.
Hyvä facebookystävä
77777776
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
En ole kohteesi mutta kommentoin. Kaikkea ei kannata uskoa mitä netissä on:)
Nämä ne vasta mielenkiintoisia on, jotka eivät ole julkkiksia, mutta laittavat facebook -päivityksensä näkymään julkisesti. Ne kertovat omaa kieltään - olen mielenkiinnolla niitä seurannut. Ovat olleet avuksi, kun olen hiljakseen tutkinut erästä asiaa.
Tein kerran jopa testinkin yhden feissaajan päivityksistä.
Testin tulos oli se mitä odotinkin: kuva vaihtui alta aikayksikön! Sitä odotin, vaikka en olisi uskonut, että se oikeasti menee vaihtamaan sen. Syy oli......jääköön kertomatta.
Facebook --- ihanteellinen esiintymispaikka huijareille.
Järkejään ovat nuo mikä mistäkin rikoksista kiinni jääneet olleet facebookissa antamassa aivan päinvastaista kuvaa itsestään.
Siinä on sitten kavereitten naamat venähtäneet, kun totuus on paljastunut.
Käsitykseni mukaan monet ovat suorastaan riippuvaisia Facebookista.
Monilla yrityksilläkin on facebook -sivut.
Nyt se on vielä ilmaista, mutta kuinka kauan?
Siellä varmaan ko. firman omistajien aivot raksuttaa.
Mutta Facebookin omistajathan saavat rahaa joka kilikkauksesta. :)
Ei saa joka klikkauksesta. Mainokset ym. tuovat talolle rahaa. Niitä ostamalla, jakamalla tai klikkaamalla. Pelkkä klikki ei synnytä tyhjästä sitä rahaa...
Mutta aivan sama mitä facebookissa klikkaat niin mainos vaihtuu.
Entä jos ei olisi ollut pullukka, katsoisitko sitten? Aloittaja voi olla katsomatta ja kadehdimatta ja ajatella vain omaa elämäänsä.
Eihän Facebookissa saa ketään sanoa pullukaksi tai rumaksi. Pitää tykätä ja kirjoittaa, että ai kun sä oot kaunis ja aina sä olet niin kaunis ja oot sä kyllä upea ja ai ai ai ja voi voi miten ihanata.
Muuten se kuvan laittanut voi lempata sut ulos kavereistaan, jos et suostu kehumaan.
Minä kerran poistin "vahingossa" yhden kaverin naamakirjasta. En ole vielä muistanut pyytää häntä takaisin. Kirjoitteli niin paljon kirosanoja teksteihinsä, että oli hankala lukea niitä.Kyllästyin siihen, vaikka ko tyyppi onkin muuten mukava.
Paljoko Seiskan juorulehti maksaa oikeista Facebook kuvista, jos niihin sattuu liittymään uutisvinkki? Nehän on julkista kamaa, jos itse on laittanut julkisesti näkyviin..........
Jos käyn facebookissa ja näen siellä jotain tosi ärsyttävää, auttaako se, jos laitan kädet selän taakse ja seison selkä seinää vasten syvään hengittäen?
Sitten päätän, että en enää mene sinne ja sitten kuitenkin menen facebookiin. Sitten olen toas räjähtämispisteessä.
Antakaa hyviä neuvoja Facebook äkäpussille. p.s. laitoin tuon yhden murresanan koristeeksi tähän, jotta ette luule minua liian hienosteleväiseksi.
Amistyypit kirjoittelee.Minä,sivistynyt ihminen, en ole facebookissa.
Sivistynyt? Ethän sinä osaa edes kirjoittaa.
Miksi et kirjoita moitteitasi suoraan sinne facebookiin?
En ole aloittaja, mutta ymmärrän aloittajan tilanteen. Käsitykseni mukaan hän on ihan tahallaan laittanut tuon aloituksen tänne --- virne suupielessään.
En minäkään ymmärrä, miksi jotkut laittaa kaikki mahdolliset jutut facebook päivityksiin. Ei kehtaa vaan suoraan henkilöille sanoa, kun vetävät herneen nenään. Joillakin lienee tarve mainostaa lapsiaan ja omaa elämää.
No voi ja hyvää päivää. Pienet on murheet. Jos jonkun kaverin päivityksiä ei halua seinällään näkyvän niin sen voi piilottaa. Toinen vaihtoehto on poistaa kavereista.
Facebook-sivu on jokaisen oma. Jokainen saa ihan itse päättää, mitä sinne postaa. Ei ole sivun päivittäjän ongelma, jos hänen päivityksistään tai kuvistaan joku ei pidä. Myös sinulla, hyvä aloittaja, on oikeus valita, mitä seinällesi haluat. Parilla klikkauksella voit estää kyseisen henkilön päivitykset tai jopa poistaa hänet kokonaan kavereistasi. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi sinulla on tarve pitää häntä Facebook-kavereidesi joukossa, jos hänen päivityksensä sinulle noin pahaa tekevät.
Tämä suomalainen mentaliteetti "se jolla onni on, sen kätkeköön" on jotenkin naurettavaa. Miksi pitää suuttua, jos jollain toisella näyttää menevän hyvin? Miksi pitää automaattisesti olettaa, että hänen elämässään täytyy kuitenkin jotain olla vialla? Miksi oletetaan, että hieman ylipainoiset keräisivät kuvillaan jotain hyväksyntää tai kehuja muilta?
Uskoppa huviksesi, että joidenkin elämä voi ihan oikeasti olla täynnä onnellisuutta. Tai jos ajatellaan, että elämä ei niin täydellistä olisikaan, eikö kuitenkin ole paljon miellyttävämpää keskittyä juuri niihin positiivisiin asioihin? Joten aloittaja: pitäisikö sinunkin keskittyä omaan elämääsi toisten elämän sijasta? Ehkä sillä tavalla sinäkin jonain päivänä saavuttaisit samanlaisen onnellisuuden kuin tämä päivityksiään tekevä "ystäväsi".