korjataanko silmälaseilla näkö aina 1.0/1.0?
eikö olisi mahdollista saada parempaa näköä laseilla vai eikö siinä ole mitään järkeä? onhan kuitenkin mahdollista (mikäli olen oikein ymmärtänyt) omata näkö 2.0/2.0.
no eipä tällä nyt itse asiassa niin suurta merkitystä ole... laseilla näkyy kuitenki ihan hyvin!
eikö olisi mahdollista saada parempaa näköä laseilla vai eikö siinä ole mitään järkeä? onhan kuitenkin mahdollista (mikäli olen oikein ymmärtänyt) omata näkö 2.0/2.0.
no eipä tällä nyt itse asiassa niin suurta merkitystä ole... laseilla näkyy kuitenki ihan hyvin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Normaali näöntarkkuus voi vaihdella välillä 0.8-2.0. Näöntarkkuus on yksilöllistä riippuen esim. henkilön iästä ja verkkokalvon rakenteesta, mutta keskimääräinen normaalinäöntarkkuus on tuo mainitsemasi 1.0. Jos henkilö kuitenkin saavuttaa parhaalla lasikorjauksella näöntarkkuuden 1.2 tai 1.5 (tai 2.0, mikä on jo harvinaisempaa), niin toki hänen näkönsä korjataan tuohon näöntarkkuuteen!
Nuorilla ihmisillä "normaali" näöntarkkuus on yleensä selvästi yli 1,0. Saavutettava näöntarkkuus riippuu myös testimenetelmästä. Tiheästi toisiaan seuraavia kirjaimia tutkittaessa esim. saavutetaan jonkin verran huonompi näöntarkkuus kuin harvassa olevia kirjaimia katseltaessa. Muilla menetelmillä voidaan saavuttaa selvästi parempiakin näöntarkkuuksia. Ja testiolosuhteetkin vaikuttavat asiaan (huoneen valaistus, testitaulun valaistus, mustuaisen koko, tutkittavan vireystila jne...)
Yleensä aina kun olen käynyt optikolla hakemassa uusia laseja, niin lopuksi optikko yleensä sanoo, että heikennetäämpäs hieman tuota voimakkuutta. Eli hän tahallisesti huonontaa näköä vedoten siihen, että laseja on 'mukavampi' pitää kun ei näe niin hyvin kuin mahdollista! Miksi näin? Enkö saa nähdä paremmin kuin keskivertoihminen?
Usein ihmiset ottaisivat tutkimustilanteessa "liikaa miinusta", sillä ylikorjaus miinussuunnassa on etenkin nuorilla ihmisillä korjattavissa silmän omalla akkomodaatiolla ja tuo ylikorjaus tutkimustilanteessa antaa tunteen siitä, että näkee "tarkemmin" ja kontrasti paranee. Tätä ylimääräistä miinusta ei kuitenkaan tule laseihin antaa, koska se helposti johtaa oireisiin: päänsärky, akkomodaatiospasmi ("valelikinäköisyys"), silmien rasittuminen. Usein tutkimustilanteessa käy myös niin, että silmä akkomodoi ja tällöin jos tutkija ei huomaa asiaa, saattaa esim. nuorilla ihmisillä tulla montakin dioptria miinusta liikaa.
Kaukonäköisillä ihmisillä ei myöskään tarvitse aina korjata koko taittovirhettä, etenkin nuorilla ihmisillä, joilla akkomodaatio toimii vielä hyvin, korjataan taittovirhe joskus vain osittain siten, että voi mukavasti ja oireetta katsella. Näin esim. 20-vuotiaalle potilaalle, jonka taittovirhe on 2,5 ja joka ei ole ikinä pitänyt laseja, voitaisiin antaa ensilaseiksi 1,0 ja parin vuoden päästä kun oireita taas ilmenee, voidaan näitä laseja sitten vahventaa - eli totutetaan potilas hiljalleen silmälaseihin (näin suuren taittovirheen korjaaminen kerralla ei aina onnistu siksi, että potilas on joutunut akkomodoimaan paljon eikä osaa "rentouttaa" silmää heti kokonaan. Siksi ensin heikommat lasit ja hiljalleen vahvennetaan taittovirhettä vastaavaksi).
Tapasin viime vuonna mm. erään potilaan, jolla laseissa oli -1,5 dioptria, vaikka todellinen taittovirhe oli 3,0 luokkaa. Tämä on ääritapaus ja tällä potilaalla olikin kovasti hankaluuksia lasiensa kanssa.