Aluksi meillä oli kissa, noin viisivuotias. Otimme keväällä koiranpennun (Yorkshire). Nyt viisikuinen koira on jo suurin piirtein täydessä koossa vaikka pentu vielä onkin, ja samaa kokoluokkaa kissojen kanssa.
Aluksi eläimet, no sietivät toisiaan, mutta tilanne muuttui kun kissa poiki. Kun koira menee lähelle pentuhäkkiä. (Pennut nyt noin yhden kuukauden ikäisiä ja emokissa ei enää kaiken aikaa ole imettämässä) syntyy tappelu.
Osaatteko sanoa meneekö tämä ohi kun kissanpennut lähtevät vai syntyikö tästä isompi ongelma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskon että tilanne rauhottuu kun kissanpennut lähtevät uusiin koteihin. Emo taitaa vain suojella pentujaan. Sinuna en päästäisi koiraa härväämään liikaa kissanpentuihin, ettei emokissa pääse suutuspäissään raapaisemaan koiralta silmää puhki.