Nyt kaikki osallistumaan uusille kursseille!

konekiinnikesäksi

Erityisesti palstalaisille räätälöity "Vihanhallinta-kurssi":
Jos ottaa ohimosta, kupolissa kiehuu tai kaalissa kolottaa, kannattaa ottaa tämä kurssi omakseen.
Viikon päästä olet jo lauhkea kuin teuraaksi vietävä lammas ja pääsi sisällä raikas merituuli kuivattaa loputkin vihantunteet.

Seuraavaksi voi valita "Lihanhallinta-kurssin":
Varsinkin ilmojen lämmetessä alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostaa luvattoman paljon.
Kun vielä siellä aidan takana on ruoho aina vihreämpää ja kaikki kielletty kiinnostaa, niin on opittava painamaan ajoissa jarrua, että kesä ei mene pilalle.

Sitten on tämä "Pihanhallinta-kurssi":
Jos kotipihasi muistuttaa lähinnä Raatteen tietä ja tilaa on niin vähän, että kävellessäkin joutuu menemään maantielle saakka kääntymään, on aika ottaa itseään korvista kiinni ja kerralla kunnostaa pihamaa kuntoon.
Sääli on sairautta näillä leveysasteilla, joten äkkiä kurssille oppimaan oikea taktiikka.

Vielä löytyy yksi tarpeellinen kurssi eli "Hihanhallinta-kurssi":
Koska kenenkään hermojen kultainen kumilanka on katkennut näillä aiemmin mainituilla kursseilla, saattaa juuri tämä viimeinen olla se, joka katkaisee kamelin selän ja vapauttaa sisälläsi piileskelevän aidon ihmisen.
Kurssilla opit olemaan polttamatta hihojasi heti kättelyssä, kun joku seikka ei miellytä sinua.
Ja koska kuitenkin kesällä käytetään vain T-paitoja, joissa on hyvin lyhyet hihat, niin tämä kurssikin on siksi aivan lyhyt:

Itse asiassa se oli jo tässä ja olet käynyt sen ansiokkaasti läpi, mikäli ei jo käämit alkaneet kärytä ja korvista tuprahdella mustaa sauhua.
Ei muuta kuin HAUSKAA KESÄAIKAA KAIKILLE!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • de-meter

      Kiitos vinkeistä, aloittaja. Vihanhallintakurssi kuulostaa hyvältä. Olen huomannut, että tekee tiukkaa seurata kaikkia niitä ohjeita, mitä hyväntahtoiset lähimmäiset tarjoavat tämmöiselle pitkäaikaisavuttomalle.
      jopa niissä asioissa, missä on uskonut olevansa vahvoilla. Vihaksi pistää välillä.

      Jospa se kurssi auttaisi - yleensä ne auttavat ja luovat tarpeen seuraavalle kurssille. Eihän se muiden vika ole, jos joku on näin osaamaton..))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe