Clive Barker-ABARAT

Malingo

Moniko lukee tätä fantasiakirjasarjaa? Kyseessä on lähinnä nuortenkirjallisuus mutta maistuu se aikuisillekin. Aloitin uuden keskustelun kun kaikki vanhat oli jo lukittu! Sarjan on tarkoitus olla viisiosainen, ensimmäinen osa on yksinkertaisesti nimeltään Abarat hienoine kuvineen (jotka muistaakseni Barker on tehnyt, hän kun on myös kuvataiteilija) toinen osa on Lumon päivät, sodan yöt (josta on tarjolla myös pokkariversio mutta isommassa kovakantisessa on ne kuvat) kolmas sarjan osa on Kaikennielevä keskiyö. Neljännen kirjan on netin mukaan tarkoitus ilmestyä tänä vuonna! Abaratista on ollut kuulemma tekeillä elokuva mutta toivon ettei se koskaan ilmesty. Kirja on aina parempi kuin elokuva.

Barkerin Abarat-sarja kertoo Candy Quackenbush-nimisestä tytöstä, joka pääsee tylsästä kotikaupungistaan Chickentownista Abaratin saariston ihmeelliseen maailmaan. Kuka on suosikki- ja inhokkihahmo mielestäsi? Itse olen lukemassa vasta toista osaa mutta Kristoffer Kalma eli Keskiyön Ruhtinas on kiinnostava henkilöhahmo. Keskustellaan tästä Suomessa liian vähälle huomiolle jäänestä loistosarjasta!

2

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aöoseijfs

      Oh, kiitos kun muistutit näistä! Oon lukenut ekan osan, mutta en muistaakseni jatkanut. Siitäkin on varmaan kymmenen vuotta. Pitääpä käydä kirjastosta hakemassa, jos vaikka saisi lukuharrastuksen taas käyntiin :)

    • Malingo

      Kannattaa todellakin lukea ne kaksi muutakin ilmestynyttä osaa, lainata kirjastosta. Hyvä sarja kaikenikäisille, suosittelen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      137
      3526
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3081
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2554
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      114
      2116
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1756
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1338
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1162
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      953
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      923
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      158
      913
    Aihe