Kutsu PAPA-seulontaan

sevijja

Sain kutsun 25-vuotis PAPA-seulontaan, ja aloin miettiä onko minun tarpeellista siihen mennä?
Olen seurustellut 10 vuotta saman miehen kanssa, eikä meillä kummallakaan ole ikinä ollut muita suhteita. Ehkäisynä aina käytetty kumia. Tauteja ei siis kummallakaan voi olla.
En ole ikinä ennen käynyt missään gynekologisissa tutkimuksissa, koska häiritseviä vaivoja ei ole ollut. Menkat nyt tulee miten sattuu, ovat välillä puolikin vuotta poissa mutta tulevat kuitenkin 2-4 kertaa vuodessa. Muuten kaikki toimii normaalisti, enkä ole huolestunut että jotain löytyisi.

Olisiko minun tarpeellista käydä testissä, vai voinko lykätä asiaa ainakin siihen seuraavaan tarkistukseen, 30 vuotiaana järjestettävään seulontaan?

10

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käjkjh

      Mielestäni kannattaa. Toimenpide on todella nopea eikä tunnu miltään. Kohdunkaulan syöpä kehittyy hitaasti ja on melko epätodennäköistä, että sinulla on mitään muutoksia. Noiden seulontojen ansiosta Suomessa kohdunkaulan syöpä on kuitenkin huomattavasti harvinaisempi kuin yleensä maailmassa, koska niiden avulla voidaan havaita muutokset ennen kuin ne muuttuvat syöväksi. Jos löytyy jotain muutoksia, niin ne on huomattavasti helpompi hoitaa kuin varsinaista syöpää. Vaikka sinulla ei ole juurikaan riskitekijöitä, niin yksilötasolla voi kehittyä syöpä myös vähäisillä riskitekijöillä. Tuskin siis häviät mitään jos et mene seulontoihin, mutta toisaalta voit äärimmäisen harvinaisessa tapauksessa pelastaa itsesi syövältä.

    • Mene. Miehillä on omat juttunsa, etkä todellakaan tiedä niistä... miehenä allekirjoitan.

    • Papa_tottakai

      Se että 25 vuotiaalla naisella kuukautiset tulee vain 2-4 kertaa vuodessa ei ole normaalia, vaan jossain on vikaa. Kannattaa käydä gynekologillakin jotta selvitettäisiin missä on vika.

    • seulonta

      Ilman muuta meidän naisten kannattaa hyödyntää KAIKKI seulontakutsut! Mutta noin harvakseltaan tulevien menkkojen syy ei selvinne papakokeesta, vaatinee esim. labrakokeita hormonitasojen tarkistamista varten. Jos joskus tulevaisuudessa suunnittelet perheen lisäystä, voi harvakseltaan tulevat menkat ehkä vaikeuttaa asiaa? Kannattaisi muutenkin käydä suht säännöllisesti gynekologilla, aivan kuten hammaslääkärissäkin .

    • sevijja

      Kiitos vastauksista. Kaipa siinä sitten voisi uskaltaa käydä, kertahan se on ensimmäinenkin ja on vielä ilmainenkin.
      Selviääkö tästä seulonnasta muuta kuin se onko sitä papilloomavirusta?

      Mitäpä lääkäri menkoilleni voi tehdä, muuta kuin ehdottaa pillereitä jotka ei sukurasitteiden vuoksi minulle sovi enkä niitä muutenkaan halua. Epäilen että minulla on se pco, mutta ei siihenkään taida auttaa muu kuin ne pillerit.
      Minulle on enemmän kuin ok jos tästä lapsettomuutta aiheutuu, sekä tietysti se että tulevat näin harvoin.

      • MeeVaanEiSeHaittaaTee

        Lähinnä se aktiivinen papillooma siitä selviää. Joskus voivat todeta muutakin tulehdusta tai hiivaa. Ei se koe ainakaan haittaa mitään, ja jos jossain seuraavassa on papillooma, niin aiempi puhdas näyte on hyvä tieto.


    • lhaina

      Ensimmäisen kerran kannattaisi käydä gynekologilla kun sukupuolielämä on alkanut tai on onglemia kuukautisvuodoissa. Lääkärikeskuksen Aavan sivuilla luki myös, jos 16-ikävuoteen mennessä ei ole alkanut kuukautisia lainkaan, on silloin käynti hyvä.

      Papa koe otetaan muutaman vuoden välein. Toiminpide on lyhyt ja se voi nipistää hiukan. Hoitaja ottaa koepalan kohdun kaulan suusta ja laittaa laboratorioon tutkittavaksi. Välillä toimenpiteen jälkeen voi esiintyä tiputtelua, mutta se ei ole vaarallista.

      Joskus saattaa tapahtua solumuutosta kohdunkaulan suussa, mikä siis ei ole vaarallista. Se ei ole papillomavirus, mutta kuitenkin. Sain viimeksi epäselvännäytteen ja lääkäri kertoi, että jokaiselle käy niin jossain vaiheessa elämää. Se menee ajan kanssa pois, mutta otettiin toinen koepala ja se oli sitten puhdas.

      Vaikka on seurustellut vuosia saman henkilön kanssa, aina pitäisi käydä 1krt/vuodessa gynekologilla. Ja kun on vielä kunnan tarjoama palvelu, sitä kannattaa hyödyntää.

      • Ei_sentään

      • MeeVaanEiSeHaittaaTee

        Kyllä se solumuutos on yleensä papillooman aiheuttama. Tulehdus voi olla muutakin. Solumuutos voi kehittyä vähitellen syöväksi, ja siksi kaikilta joilla on todettu solumuutos otetaan papan lisäksi vielä koepalat säännöllisesti tilanteen seuraamiseksi.

        Papan tulokset ovat normaalille ihmiselle erittäin vaikeatajuiset, kuten huomaa tuonkin kirjoittajan tekstistä. Mielestäni entinen numeroarviointi oli selkeämpi ja nykyäänkin pitäisi olla jokin vastaava selkokielinen tapa kertoa tulos. Mutta tärkeintä on tietenkin, että hoito pelaa.


      • MeeVaanEiSeHaittaaTee

        Niin, ja solumuutokset yleensä poistetaan myöhemmin sähkösilmukalla polttamalla. Joten tuskin sinulla Ihaina oli solumuutosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe