Rikosilmoitus lukuisista virkarikoksista

KokemustaKenelläkään

Onko kukaan ikinä tehnyt rikosilmoitusta lääkäreiden lukuisista virkarikoksista? Kyseessä on siis järjestelmällinen potilasvahingon peittely, ensin epäpätevä lääkäri on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa ja ylittänyt toimivaltansa. Seuraavaksi homma meni pieleen ja lääkäri piilotti virheensä väärentämällä potilasasiakirjat. Tämän jälkeen kaikki yksikön viranhaltijat ovat yksi toisensa jälkeen antaneet väärennetyiksi tiedettyihin potilasasiakirjoihin perustuvia lausuntoja eri valvoville viranomaisille. Lisäksi paikkaansa pitämättömäksi tiedettyjä potilasasiakirjoja ei suostuta korjaamaan, eikä muuta hoitohenkilökuntaa suostuta kuulemaan tapahtumien vahvistamiseksi. Lisäksi "epämieluisia" potilasasiakirjoja on hukattu useaan kertaan, eikä niistä ole hankittu tilalle uusia kopioita. Lisäksi alunperin ensimmäisenä möhlinyt epäpätevä lääkäri on ilmoittanut informoineensa kaikki seutukunnan kollegansa, jotta kukaan heistä ei menisi antamaan minkäänlaista lausuntoa hoidon jälkeisestä tilasta. Tässähän rikotaan tietosuojaa törkeästi.

Tuossa täyttyy jo ainakin seuraavat rikosnimikkeet:
Virkavelvollisuuden rikkominen
Viran suomien valtuuksien ylittäminen
Asiakirjaväärennös
Valvovan viranomaisen harhaanjohtaminen
Perättömän lausuman antaminen
Vaitiolovelvollisuuden rikkominen
Lisäksi jonkinasteinen virkarikoksen salaaminen

Miten poliisi saadaan tutkimaan tällaista rikosvyyhteä, vai peseekö ne kätensä koko hommasta?

25

2249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20-19
      • OletVarmaanPsykiatri

        Kyse on fysiologisista asioista, joten mielenterveysheittosi on aika tuulesta temmattu. Valviraan on turhaa kannella, sillä samaiset puoskarit ovat antaneet nuo keskenään ristiriitaiset lausuntonsa myös sinne ja ne lausunnothan siis perustuu väärennetyiksi tiedettyihin potilasasiakirjoihin.

      • 20-19
        OletVarmaanPsykiatri kirjoitti:

        Jos et ole mielenterveyspotilas, niin yläkerrassa heittää kuitenkin. Poliiseilla ei ole lääketieteellistä osaamista. Sen vuoksi on luotu järjestelmä, missä sen alan asiantuntuntijat tutkivat ensin ja jos havaitsevat lainvastaisuuden, niin tekevät siitä sen jälkeen poliisille ilmoituksen.
        Ota selvää, miten voit aloittaa käräjöinnin omalla rahallasi, kun veronmaksajat eivät tule sinua vastaan ja ryhdy maksumiehiksi.
        Todella harmi, ettei piikki ole nyt sinulle auki.

      • dsadss
        20-19 kirjoitti:

        Tutkiihan poliisi muitakin virkarikoksia, miksei siis lääkäreiden? Asiakirjaväärenökset ja muut ei todellakaan tarvi lääketieteellistä tuntemusta.

      • 8-6
        dsadss kirjoitti:

        Tutkiihan poliisi muitakin virkarikoksia, miksei siis lääkäreiden? Asiakirjaväärenökset ja muut ei todellakaan tarvi lääketieteellistä tuntemusta.

        Voi, voi, poliisi ei todellakaan ryhdy selvittämään sitä, onko lääkärin diagnoosi oikea vai ei, onko lääkäri tehnyt virkavirheen vai ei. Missä ihmeen hölmölässä elät, kun et ole seurannut, tai tiedä, mikä prosessi tarvitaan, ennen kuin asia etenee tutkintaan, tai oikeuteen?
        Voi poliisille tehdä ilmoituksen, mutta poliisi ei ryhdy asiaa tutkimaan, vaan kääntyy Valviran puoleen ja pyytää siltä lausunnon.

      • Skunkki

        Valviraan otetaan yhteyttä vain kuolemantapauksissa,muut kantelut aluehallintoviranomaisille,jos ei kanna hedelmää,eduskunnan oikeusasiamies on oikeainstanssi

      • 13-5
        Skunkki kirjoitti:

        Valviraan otetaan yhteyttä vain kuolemantapauksissa,muut kantelut aluehallintoviranomaisille,jos ei kanna hedelmää,eduskunnan oikeusasiamies on oikeainstanssi

        Lukihäiriökö vaivaa? Ei aluehallintoviranomaisille, tai oikeuskanslerille voi tehdä rikosilmoitusta, minkä aloittaja halusi tehdä.

      • NoHohhoijjaa
        8-6 kirjoitti:

        Voi, voi, poliisi ei todellakaan ryhdy selvittämään sitä, onko lääkärin diagnoosi oikea vai ei, onko lääkäri tehnyt virkavirheen vai ei. Missä ihmeen hölmölässä elät, kun et ole seurannut, tai tiedä, mikä prosessi tarvitaan, ennen kuin asia etenee tutkintaan, tai oikeuteen?
        Voi poliisille tehdä ilmoituksen, mutta poliisi ei ryhdy asiaa tutkimaan, vaan kääntyy Valviran puoleen ja pyytää siltä lausunnon.

        Missä kohtaa tässä sellaista väitetään? Poliisi osaa tutkia asiakirjaväärennöksiä ja kuulustella sekä henkilökuntaa, että muita asianosaisia, poliisin ei tarvitse osata tehdä lääketieteellisiä diagnooseja asian tutkimiseksi.

      • 12-1
        NoHohhoijjaa kirjoitti:

        Missä kohtaa tässä sellaista väitetään? Poliisi osaa tutkia asiakirjaväärennöksiä ja kuulustella sekä henkilökuntaa, että muita asianosaisia, poliisin ei tarvitse osata tehdä lääketieteellisiä diagnooseja asian tutkimiseksi.

        Sinulla heittää tosi rajusti, olet täysin sekopää ?
        Tottakai poliisi osaa tutkia asiakirjaväärennyksiä, mutta se ei ryhdy tutkimaan sellaisia asiakirjoja, jotka kuuluvat lääkärin ja hänen potilaansa hoitosuhteeseen, eikä kuulustelemaan hoitohenkilökuntaa, ennen kuin se saa tutkintapyynnön muulta taholta, kuin lääkärin hoitamalta potilaalta.
        Mielisairaalat ovat täynnä potilaita, jotka ovat hoitavia lääkärejä tietävämpiä.

      • ölkdasölk
        12-1 kirjoitti:

        Oliskohan sun aika tarkistuttaa myös oma vintti, sen verran kummallista tuo sun verbaalinen hyökkäily tuntuu olevan.

      • näinsevainon
        OletVarmaanPsykiatri kirjoitti:

        Kyse on fysiologisista asioista, joten mielenterveysheittosi on aika tuulesta temmattu. Valviraan on turhaa kannella, sillä samaiset puoskarit ovat antaneet nuo keskenään ristiriitaiset lausuntonsa myös sinne ja ne lausunnothan siis perustuu väärennetyiksi tiedettyihin potilasasiakirjoihin.

        Totta puhut niin kävi kun poikani menehtyi En tunnista Sairaalan lääkäreiden lausuntoja poikani potilas asia kirjoiksi joista tein Kantelut Valviraan.Lääkäreiden väärentämät olivat ne jotka Valvira hyväksyi ja käsitteli niiden pohjalta asiat. Valvira ei ole Kanteluistani kirjannut mitään jotka koskisivat poikani kyseenalaisia hoitoja kuolemaan asti Valvira ei todella kyseenalaista Lääkäreiden kirjauksia ja jos teet valituksen ja Kysyt asiantuntijoilta eli Valtion Virasto tahoilta mm.Oikeusapu toimistosta et saa luotettavaa valitus osoitetta Kun julkaisen kuvat kuoleman jälkeen silloin tulee varmasti kysymysten tulva Valvirahan voisi antaa vastauksia kysyjille sehän tietää kaiken paitsi että mikä on totuus sitä se ei tunne eikä käsittele.

      • 172-3
        20-19 kirjoitti:

        Jos et ole mielenterveyspotilas, niin yläkerrassa heittää kuitenkin. Poliiseilla ei ole lääketieteellistä osaamista. Sen vuoksi on luotu järjestelmä, missä sen alan asiantuntuntijat tutkivat ensin ja jos havaitsevat lainvastaisuuden, niin tekevät siitä sen jälkeen poliisille ilmoituksen.
        Ota selvää, miten voit aloittaa käräjöinnin omalla rahallasi, kun veronmaksajat eivät tule sinua vastaan ja ryhdy maksumiehiksi.
        Todella harmi, ettei piikki ole nyt sinulle auki.

        Veron makasajijen piikki on auki Polisii Aarnio.n mahtaviin asianajo kuluihin.

      • cccccccccc

        Voit hyvin tehdä rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön poliisille. Mitään tekemistä Valviralla ei ole tämän rikosilmoituksen kanssa. Vslviraankin voi kannella mutta se ei ole mikään oikeusistuin eikä jaa tuomioita tai korvauksia sinulle.

      • Naapurinsekopää
        dsadss kirjoitti:

        Tutkiihan poliisi muitakin virkarikoksia, miksei siis lääkäreiden? Asiakirjaväärenökset ja muut ei todellakaan tarvi lääketieteellistä tuntemusta.

        Nämä lääkäreihin vaikuttamiset ovat sellaisten henkilöiden bravuureja, jotka osaa viranomaisten avulla kostaa kenelle milloinkin. Käyt lääkärille vihamiehestäsi tai -naisestasi vakuuttavasti huolesi esittämässä. Ilmoitat että pelkäät, etkä halua että itse vuodettu tieto kirjataan näkyviin. Noin! Se "potilas" on leimattu. Ja jos joku kuvittelee että kaikista käynneistä potilastiedoissa tai niihin lisätyistä merkinnöistä jää lokiin merkintä, on hän niin väärässä.

      • Anonyymi

        Projisoitko? Olet itse ilmeisen häiriintynyt

      • Anonyymi
        8-6 kirjoitti:

        Voi, voi, poliisi ei todellakaan ryhdy selvittämään sitä, onko lääkärin diagnoosi oikea vai ei, onko lääkäri tehnyt virkavirheen vai ei. Missä ihmeen hölmölässä elät, kun et ole seurannut, tai tiedä, mikä prosessi tarvitaan, ennen kuin asia etenee tutkintaan, tai oikeuteen?
        Voi poliisille tehdä ilmoituksen, mutta poliisi ei ryhdy asiaa tutkimaan, vaan kääntyy Valviran puoleen ja pyytää siltä lausunnon.

        voi sinua reppanaa..

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Valvoraan voinkannella, mutta se ei ole mitenkään pakollinen väliaste. Ja syytteen voi nostaa ilman poliisin esitutkintaa tai syyttäjän syyttämis päätöstä, jos on varaa ottaa riski, että häviää, jolloin molempien oikeuskulut tulee itselle maksettavaksi.

    • OtaYhteyttäAsianjajajaan

      Sinun kannattaa kysyä asiaa omalta asianajajaltasi.
      Muista että kattavat todisteet ja todistajat ovat suotava apu.
      Tottakai lääkäreidenkin virkarikkomuksia tutkitaan.

    • sääliteitä

      Hyvänen aika mitä konmentteja jopa Mielenterveydestä henkilö joka kirjoittaa asiastaa erittäin asiallisesti Ottakaa mallia!! tai menkää terapiaan onhan meillä monilla paha olla mutta riivaamalla toisia mm. juuri näin kuin te teette Tekee tosi pahaa kun lukee teitä raukkoja raakoja heikkoja ihmis poloisia!!!!!

    • Lueppa

      Aloittaja kysyjä. lueppa ensi töiksesi. tapaus pihti virtanen. löyttyy kun etsit.

    • Olesiinäsitten

      Ei Suomessa saa mitään oikeutta puhumattakaan korvauksista, jos lääkäri syyllistyy potilasvahinkoon tai suoranaisesti rikokseen.
      Ns. puoskarit eli vaihtoehtohoitajat kyllä tuomitaan pienistäkin, olemattomistakin, rikkeistä vankilaan, mutta lääkärit eivät saa mitään tuomiota, sillä asioita ei voi edes viedä oikeuteen. Todellinen puoskatri on lääkäri, joka rikkoo kaikkia eettisiä ohjeita ja tekee hoitovirheitä koko hoito perustuen pelkkään pseudotieteeseen.

      Kannattaa tutustua tähän juttuun:

      http://rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225443

    • Hulluextainaapuri

      Nämä lääkäreihin vaikuttamiset ovat sellaisten henkilöiden bravuureja, jotka osaa viranomaisten avulla kostaa kenelle milloinkin. Käyt lääkärille vihamiehestäsi tai -naisestasi vakuuttavasti huolesi esittämässä. Ilmoitat että pelkäät, etkä halua että itse vuodettu tieto kirjataan näkyviin. Noin! Se "potilas" on leimattu. Ja jos joku kuvittelee että kaikista käynneistä potilastiedoissa tai niihin lisätyistä merkinnöistä jää lokiin merkintä, on hän väärässä.

    • Anonyymi

      Miten pitkällä lääkärikorruptio on?

      Miten syvällä? Jokainen ketjussa pelkää, kääntää päänsä kuten talvivaarassa?

    • Anonyymi

      Sotkamon isäntä totesi että sama se mitä Talvivaarasta vuotaa kun minun mökki on pohjoisrinteellä, etelään päin se sotku menee.

    • Anonyymi

      Kun lähdetään virkarikoksia tekemään niin tässäkään maassa ei sellaista viranomaista löydy joka ei olisi syyllistynyt virkarikokseen, perättömään lausumaan tai muuhun vaitiolovelvollisuuden laiminlyöntiin. Salassa pidettävien tietojen jonkin asteiseen vuotamiseen sivullisille. Miten lienee Suomalaisten ja Venäläisten keskinäisten tietojen vaihto tai Länteen Naton suuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      323
      7075
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4258
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3155
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2937
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1781
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      165
      1560
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe