Mennään suomalaiset yleislakkoon ,että saadaan kunnon hallitusohjelma Antakaa rikkaille vaalilupausrikkojille mahdollisuus pyörittää maata keskenään nehän kaikki rahatkin kohlii.Härskiä ottaa vanhuksilta ja lapsiperheiltä lisää rahaa omaan pussiin Kokoomuksen politiikan tiesi ,mutta kepu ja persut pettää aina
yleislakko
12
<50
Vastaukset
Joo, hyvä ajatus. Mene sinä kasakkana ensin. Minä lopetan työt sitten, jos sinun yhden hengen yleislakkosi näyttää hyödylliseltä.
- HahHahhaaaa
Tollot äänestäjät saavat mitä tilasivat
- Hyvätuloisten-kapina
Nyt taitaa olla niin että rikkaillekin tuli päätöksen paikka. Yhtesikuntasopimusta vastustaa eniten ne joiden palkka alkaa 4:lla. Saavat itse päättää oman osuutensa vastuunkannosta. Palkkoja ei voi lain voimalla pienentää.
Akava ei haluaisi keskustellakaan yhteiskuntasopiumuksesta. Nyt alkoi taas hyvätuloisten rikkaitten kapina, niin kuin Vanhasen hallituksenkin aikana.
Ketkä on olleet eniten äänessä?
Akava, Opettajat, AY-liikkeen eniten tienaavat pomot, yliopistojen professorit...Siis suomen korkeinpien tuloluokkien eliitti. Akateemiset opiskelijat, ne jotka odottavat pääsevänsä tuohon eliittijoukkoon. Siihen joukkoon kuuluvat joiden köyhyysraja 4000 euroa kuukaudessa, niin kuin Urpilainen eduskuntakeskustelusa kerran sanoi.
Ei ole valittaneet lasten vanhemmat, ei ole valittaneet työttömnät, ei ole valitaneet sosiaalitukien saajat, ei ole valittaneet kiintiöpakolaiset, ei ole valittaneet tavalliset duunarit..
Suomen Eliitille pieni osuus sijoitusomaisuuden keräämiseen käytettävän rahan ihan pieni leikkaus tekee kipeintä. - surullistaon
Kyllä yleislakko ja koko Suomen pysäyttäminen on hyvin todennäköistä vsrsinkin kun köyhien ainoana puolustajana ja tukipakettien vastustajana esiintynyt Perussuomalaiset puolue käänsi härskidti takkinsa. Ei ihme että persujen nettisivut olivat illalla tukossa. Äänestäjät ovat raivoissaan. Kukaan ei kanna huolta köyhistä enää
- wqfr3
Köyhät teillä on aina keskuudessanne.
Vaikka köyhille jakaisi kuinka rahaa, olisivat he uudestaan köyhiä muutaman viiko/kuukauden/vuoden päästä, riippuen jaetusta rahasummasta.
Jos ei ole oppinut säästämään ja työtä tekemään, niin silloin on kuin kantaisi vettä kaivoon.
- jhfgjfgjg
Sossu on köyhiä varten etkö tiennyt ja hiiteen huutelemasta!
- jakoska
Lakko jotain hyödyttänyt?
- w3qax
En kannata yleislakkoa. Sen sijaan yhteiskuntasopimus kannattaa hylätä ja ottaa lisäleikkaukset. Sen jälkeen yhteiskunta on paljon terveemmällä pohjalla.
- joukkovoimaaa
Mutta yleislakkoilijat ei kysele jyväjemmareilta lupaa
- Tuskin_nyt_muut
Vasurit lakkoon.
Ei kukaan pane hanttiin.
Lopettakaa sitten kun on nälkä. - Porvarin_haave_unta
Jotain on pielessä jos kuvittelee että työntekijät , toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt suostuisivat työskentelmään talkoilla työnantajilleen 100tuntia vuodessa.
Ja tämän korvaisi muutosturva tai koulutuspaketti mahdollisessa irtisanomis tilanteessa. hahahahahahehehe siis mitä paskaa.
Ammattiliitoissa on lähes 2,5miljoonaa jäsentä, herroista narreihin.
Voihan sitä pyydellä mutta paha on tulla ottamaan - Liitot_vahvistuvat
Tulette näkemään että sipin "sisialaiset tarjoukset" vain vahvistavat ammattiliittoja.
Presidentti Niistökin sanonnut että "Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni"
Tämä pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263284Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt402920- 172772
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172737Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432597Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737