Prideen ensimmäistä kertaa menossa

pelottaa...2

Osallistun tämän kesän Prideen ensimmäistä kertaa naiseksi pukeutuneena. En ole aiemmin oikein edes pukeutunutkaan naiseksi ja ensimmäistä kertaa vasta olen hankkinut meikkejä, vaatteita, peruukkeja yms. mitä tarvitaan. Tietysti kavereiden avustuksella. Ainoa huoli on kuitenkin se meikkaaminen. Mitenköhän mahtaa onnistua? En ole aiemmin edes meikannut mutta kaverit onneksi ovat ja he osaavat muutenkin meikata itseään mutta eivät ole koskaan tehneet mitään draq -meikkauksia itselleen eivätkä muillekaan. Uskallanko vielä tänä vuonna mennä sinne naiseksi pukeutuneena? koska haluaisin olla naisen näköinen, siis ei sellainen ns. wannaben näköinen vaan ihan onnistuneen näköisenä. Vai teenkö sen vasta ensi vuonna kun on sitten enemmän aikaa valmistautua siihen?

4

73

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nettiapua

      Harjoittele Youtuben meikkausvideoiden avulla. Harjoittelet ja teet parhaasi sitten, kun Prideen lähtö koittaa.

    • jklkk

      Eikä missään drag-meikissä pidä lähteä Prideen ellei halua erityistä huomiota. Tavalliset vaatteet ja normaali arkimeikki riittää niin sulautuu joukkoon.

      • pelottaa...2

        Ahaa, minulla on aika "miehekkäät" kasvonpiirteet, riittääkö siis että teen saan tehtyä itselleni arkiset meikit niin näytän enemmän jo naiselta?


      • Meikin voisi varmaan hankkia tällaiseen itselleen erityiseen tilaisuuteen ammattilaiseltakin. Hinta ei ole ihan kauhea ja kun laittaa vähän lisää, saa myös opastuksen siihen, miten laittaa naamansa vastaisuudessakin naisellisempaan kuosiin :)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1334
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      107
      1095
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      907
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      905
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      55
      894
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      878
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      831
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      685
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      52
      638
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      580
    Aihe