Oman luonnonuskon etsiminen

hiirenkorva_

Minä ihmettelen luonnonuskoisia, jotka löytävät kirjoista tai nettipalstalta oman kutsumuksensa. Sinällään moni ulkomailta tullut luonnonuskonto on sanomaltaan hyvään tähtäävä ja kannatettava, ja muistuttaa paikallisia oppeja monin tavoin. En vain ymmärrä miksi ihmiset haluavat kuulua sellaiseen, joka ei alunperin ole omaa.

Eri luonnonuskonnot eivät sulje toisiaan pois kuten monoteistiset jumaluskonnot. Ennemminkin ne ovat maailmanlaajuisen uskontojen tilkkutäkin tilkkuja, jotka ovat yhteydessä toinen toiseensa. Tämän vuoksi niiden ei tarvitse kilpailla keskenään. Ja tämän vuoksi en näe, että omaa uskoa olisi järkevää valita muualla vallitsevista vaihtoehdoista, koska sanoma kaikissa on pohjimmiltaan sama: ole yhtä itsesi ja ympäristösi kanssa. Vain painotukset ja tarkemmat lisäopit vaihtelevat. Itse koen kaikkein arvokkaimmaksi ja läheisimmäksi uskonnon, jota omat esi-isämme ovat harjoittaneet: suomenuskon. Koska se on esi-isistäni lähtöisin (näen että se on lahja heiltä), on sillä enemmän tunnearvoa, kuin muilla luonnonuskonnoilla.

Samoin kun minun luonnonuskollani, suomenuskolla, ei voi olla samaa henkis-historiallista merkitystä muiden maiden kansoille, ei muiden maiden kansojenkaan uskonnoilla voi olla samaa henkistä, ikiaikaista merkitystä minulle. Arvostan niitä, ja mielelläni opin niistä lisää. En kuitenkaan koe, että minulla olisi oikeus väittää että esimerkiksi Wiccalla tai Druidismilla olisi minulle sama arvo kuin näiden uskontojen alkuperäismaan harjoittajilla on menneiden sukupolvien kautta. Mikä antaa minulle oikeuden harjoittaa toisen maan kansojen uskontoa?

Muiden maiden luonnonuskonnot saattavat houkutella, koska ovat kenties ehtineet palvontamenojen ja -välineiden osalta kehittyä "pidemmälle" ja yhtenäisemmäksi kuin kotoinen uskontomme. Monella luonnonuskonnolla on jopa omaa oppikirjallisuutta julkaistuna. Luonnonuskontojen kantava voima on lopulta kuitenkin niiden paikallisuus ja ainutlaatuisuus - symbioosi juuri tiettyyn ympäristöön ja tämän ympäristön historiaan. Kannustankin ihmisiä tutustumaan omiin juuriinsa, vain sitä kautta saamme säilytettyä perinteemme elävinä ja annamme niille mahdollisuuden hengittää ja kehittyä osana elämäämme.

Maailma on kaunis juuri monimuotoisuutensa vuoksi. Vaalikaamme sitä.

4

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiraja_aitoja

      Kaikki luonnonuskonnot tulisi nähdä yhtenä suurena perheenä, sisarina ja serkkuina! Jokainen on yksittäisenä arvokas suuntaus, mutta ei mitään ilman muita sillä luonnonuskonnot ovat rakentuneet toistensa rinnalla.

    • Tietoisuus vanhasta kotoisesta uskonnostamme on kuitenkin noususuunnassa: suomenuskon facebook-sivulla on 15 000 tykkääjää. Se on ihan positiivinen alku suomalaisen henkisen perinnön esiintuomiselle?

      • Anonyymi

        Vai 500kpl?


    • Anonyymi

      Aloittaja vetää mutkia suoriksi. Suomen alueella eläneillä heimoilla on kaikilla ollut omat uskomukset ja kulttuurinsa, joten mitään yhtenäistä koko Suomen alueella harjoitettua "suomenuskoa" ei ole ollut olemassa. Wikipediassa on lyhyt artikkeli aiheesta, ohessa pieni katkelma:

      "Suomenusko on Suomessa vaikuttava etnisten itämerensuomalaisten perinteiden jatkumo nykyajassa. Suomenuskon keskeisimpiä arvoja ovat kansanperinteen ja luonnon kunnioitus. ---

      Wikipedia"

      Muutenkin ajatus siitä, että olisi jotenkin välttämätöntä tai aitoa rakentaa uskonnollinen maailmankuvansa esivanhempiensa asuinpaikkaan perustuen, on merkillinen. Mistä useimmat edes varmuudella tietävät, minkä eri kansojen alueelta heidän geeninsä ovat peräisin?

      Maailman suurimmat uskonnot, kristinusko ja islam, ovat esimerkkejä siitä, miten tietyllä alueella syntynyt paikallinen uskonto voidaan levittää eri kansojen ja kulttuurien aluille ilman, että kukaan valittaa kulttuurisesta omimisesta.

      Nykyihminen ei enää menneiden sukupolvien tavoin kasva automaationa kansansa paikalliseen uskoon, vaan saa kehittyneen tiedonvälityksen vuoksi käyttöönsä informaatiota lähes rajattomasti. Tämä voi johdattaa yksilön etsimään innoitusta muidenkin, kuin maantieteellisen syntymäalueensa uskontojen piiristä.

      Henkilökohtaisesti ihmettelen myös, eikö ap: n lailla ajatteleva näe, että jumalat voisivat myös olla kyvykkäitä päättämään, kenet huolivat seuraajakseen, riippumatta siitä, seurasivatko tämän esi- isät samoja jumaluuksia?

      Kannattaa lisäksi tutustua siihen, miten jumalat ja uskonnot ovat aikojen kuluessa siirtyneet maiden sekä kulttuurien välillä, ja sekoittuneet toisiinsa.

      Kuka sitäkään lopulta osaa tyhjentävästi kertoa, mistä jokin yksittäinen jumaluus on alunperin lähtöisin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3357
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      249
      2199
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      97
      1981
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1893
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1829
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1673
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1331
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1255
    Aihe