Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Koulun alueella oleskelu?

ihmeissään

Olin tänään rauhallisesti viettämässä aikaa n. klo 5 koulun alueella. Vartija tuli paikalle ja käski poistua alueelta. Sanoi, että koulun alueella oleskelemiseen tarvitaan vartiointiliikkeen lupa. Onko tämä totta ja mihin lakiin tämä perustuu? Eikö koulun piha-alue ole julkista aluetta? Saako vartija häätää pois koulun alueelta?

18

3239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14-10

      Vaikka koulut ovat rakennettu verovaroin, niin ei se tarkoita sitä, että ne, tai koulun pihat olisivat ympäri vuorokautta kenen tahansa käytössä.
      Koulukiinteistön omistava kunta päättää, koska koulun alueelle saa tulla ja koska ei.
      Vartioliike on palkattu sitä varten, etteivät asiattomat oleskele alueella.
      Joka luvattomasti oleskelee koulun alueella syyllistyy rikoslain mukaan julkisrauhan rikkomiseen, ellei teko ole aivan vähäinen.

      • htrfdgbx

        "Joka luvattomasti oleskelee koulun alueella syyllistyy rikoslain mukaan julkisrauhan rikkomiseen, ellei teko ole aivan vähäinen."

        Kyllä, ja vaikka teko aiheuttaisikin vain laissa mainitun vähäisen haitan tai ei haittaa ollenkaan, niin siihen voi silti omistaja tai tämän edustaja (tässä tapauksessa vartioimisliike) puuttua ts. määrätä poistumaan ja vartijan tapauksessa sitten poistaa.

        Koulu todellakin on julkinen laitos, mutta ei se, että jokin laitos on julkinen tarkoita sitä, että sen alueella voi koska tahansa oleskella.


      • pahkasika12

        "Joka luvattomasti oleskelee koulun alueella syyllistyy rikoslain mukaan julkisrauhan rikkomiseen, ellei teko ole aivan vähäinen."

        Ei syyllisty, ellei alueella sitten ole aitaa josta voisi päätellä alueen suljetuksi, ei yleisölle avoimeksi paikaksi. Jos koulun pihalla ei ole minkäänlaista aikaa, ei kyseessä voi olla koskaan julkisrauhan rikkominen.

        Kuten toiset jo vastasivat, vartijalla on tosin oikeus poistaa henkilö koulun alueelta. Koulunkin omistaa joku, ja omistaja voi päättää omistamansa kiintesitön alueen käytöstä, lakien rajoissa.

        Perusopetuslain 29 §:n 5. mom. mukaan koulu voi antaa määräyksiä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella. Nämä tosin koskevat vain oppilaita, eivät sivullisia.


      • 11plus9
        pahkasika12 kirjoitti:

        "Joka luvattomasti oleskelee koulun alueella syyllistyy rikoslain mukaan julkisrauhan rikkomiseen, ellei teko ole aivan vähäinen."

        Ei syyllisty, ellei alueella sitten ole aitaa josta voisi päätellä alueen suljetuksi, ei yleisölle avoimeksi paikaksi. Jos koulun pihalla ei ole minkäänlaista aikaa, ei kyseessä voi olla koskaan julkisrauhan rikkominen.

        Kuten toiset jo vastasivat, vartijalla on tosin oikeus poistaa henkilö koulun alueelta. Koulunkin omistaa joku, ja omistaja voi päättää omistamansa kiintesitön alueen käytöstä, lakien rajoissa.

        Perusopetuslain 29 §:n 5. mom. mukaan koulu voi antaa määräyksiä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella. Nämä tosin koskevat vain oppilaita, eivät sivullisia.

        Väärin. toi perusopetuslain 29§ 5.mom koskee kaikkia koulurakennuksessa -alueella oleskelevia/asioivia henkilöitä. Ihan samoin kuin Tieliikennelaki koskee kaikkia yleisillä teillä liikkujia.


      • 101202

      • 11plus9 kirjoitti:

        Väärin. toi perusopetuslain 29§ 5.mom koskee kaikkia koulurakennuksessa -alueella oleskelevia/asioivia henkilöitä. Ihan samoin kuin Tieliikennelaki koskee kaikkia yleisillä teillä liikkujia.

        Pahkasika12 on kyllä oikeassa perusopetuslain 29 §:n soveltamisesta.

        Perusopetuslain 29 §:ssä säännellään otsikon mukaisesti oikeutta turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämän toteuttamiseksi opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä koulussa noudatettavat järjestyssäännöt. Koulun järjestyssäännöt on tarkoitettu kouluyhteisön sisäiseksi toimiohjeeksi, niillä ei voida velvoittaa yhteisön ulkopuolisia. Yhteisön ulkopuolisia velvoittavat lait ja asetukset.

        29 § 4 mom.
        "Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä."

        29 § 5 mom.
        "Edellä 4 momentissa tarkoitetuissa järjestyssäännöissä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä sekä tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista esineistä tai aineista sekä niiden käytöstä ja säilytyksestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä, koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta sekä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella."

        Hallituksen lakiesityksen mukaan koulun järjestyssääntöjen laatimisen valmisteluun tulee antaa mahdollisuus kaikille tahoille, joita järjestyssäännöt velvoittavat. Näitä tahoja ovat koulun henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat. Menettelyllä varmistetaan, että "kaikki" tulevat heitä koskevista "yhteisistä menettelyistä" tietoisiksi.

        HE 66/2013 vp
        "Kaikkien henkilökunnan jäsenten, oppilaiden
        ja vanhempien mahdollisuus osallistua val-
        misteluun takaisi laajan yhteistyön ja hyväk-
        syttävyyden koulun asiaan liittyville toimin-
        tamalleille ja säännöille. Lisäksi menettelyllä
        varmistetaan, että kaikki tulevat yhteisistä
        menettelyistä tietoisiksi."


      • 7-3
        pahkasika12 kirjoitti:

        "Joka luvattomasti oleskelee koulun alueella syyllistyy rikoslain mukaan julkisrauhan rikkomiseen, ellei teko ole aivan vähäinen."

        Ei syyllisty, ellei alueella sitten ole aitaa josta voisi päätellä alueen suljetuksi, ei yleisölle avoimeksi paikaksi. Jos koulun pihalla ei ole minkäänlaista aikaa, ei kyseessä voi olla koskaan julkisrauhan rikkominen.

        Kuten toiset jo vastasivat, vartijalla on tosin oikeus poistaa henkilö koulun alueelta. Koulunkin omistaa joku, ja omistaja voi päättää omistamansa kiintesitön alueen käytöstä, lakien rajoissa.

        Perusopetuslain 29 §:n 5. mom. mukaan koulu voi antaa määräyksiä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella. Nämä tosin koskevat vain oppilaita, eivät sivullisia.

        Hoh, hoijaa, pahkasian mielipiteestä. ´Koskee vain oppilaita, ei sivullisia.´
        N. 50-60 vuotta takaperin koulujen pihamaat olivat vain ´hiekkakenttiä´. Nykyisin monen koulun piha muistuttaa jo Linnanmäkeä eri härveleineen. Tämän kävin hiljattain itse entisen kouluni pihamaalla toteamassa. Oli, jos minkälaista laitetta.
        Kyllä ne härvelit siellä ovat tarkoitettu ainoastaan koulun oppilaitten kyttöön, ei sivullisille.
        Jos ei näin olisi, niin eipä kunta vartioimisliikettä palkkaisi.


    • nimimerkkinimimerkki

      Se mikä minua kiinnostaa, on se, että miksi joku ylipäänsä haluaisi olla sunnuntaina (ja vielä koulujen kesäloman juuri alettua) koulun piha-alueella.

      Yksi syy vartijoiden toimintaan on tietysti se, että koulurakennuksiin ikävä kyllä kohdistetaan myös ilkivaltaa. Ikkunoita rikotaan, tai töhryjä piirrellään. Onhan kouluihin murtauduttukin.

    • KuntoiluKielletty

      Jos alueella oleskeluun vaaditaan vartiointi liikkeen lupa tai alueella oleskelu on rajoitettu tai kielletty, niin siitä pitää olla selvä kieltokyltti koulun portilla.
      Jos alue on yksityis aluetta, niin siitäkin pitää olla jokin kyltti asiasta tiedoittamassa ja koulun alue pitäisi olla aidattu ja alue lukittuna muina aikoina.

      Olisit vaatinut vartijaa esittämään sinulle kyltin, jossa ilmoitetaan, että oleskelu ilman vartiointiliikkeen lupaa kielletty, sinulla on siihen oikeus ja vartijalla velvollisuus se sinulle näyttää.

      Onhan rakennustyömaakin aidattu ja selvillä kylteillä osoitettu: Rakennustyömaa alueella oleskelu kielletty ilman lupaa.
      On laitettu kieltomerkit, vaikka rakennustyömaa on tilapäinen.
      Koulun aluella tulee olla ehdottomasti kieltomerkit, jos kerran vartija kieltää siellä olemisen.

      Endotankin, että menkää tarkastamaan koulujen ja päiväkotien alueet, jollei ole kieltomerkkejä niin tehkääpä sellaiset" oleskelu ilman vartiointiliikkeen lupaa kielletty" ja laitakaa niitä joka paikkaan sinne koulun ja päiväkodin portille, aitaan ja lähistölle, niin ihmiset tietävät vättää alueelle menoa, kuin ruttoa.
      Tai tehkää sellainen sabluuna ja spray pullolla vaan kieltoteksti koulun aitaan.
      Eihän se ole laitonta, vaan asian tiedottamista, ettei alueella saa oleskella ilman lupaa.

      Eihän siitä mitään tulisi, että nuoret nyt menisivät kuntoilemaan koulun alueella olevilla leuanveto telineillä ja muilla kuntoiluvälineillä, jos ei niitä muualla ole.
      Parempi vaan makoilla ja viettää aikaa netissä ja pelata pelikonsolilla.
      Älkää vaan tulko valittaan ja neuvomaan, kun ihmiset ei kuntoile, kun se on kiellettyä yhteiskunnan taholta, niin voi voi.

    • e4wfsdzxc

      "Onhan rakennustyömaakin aidattu ja selvillä kylteillä osoitettu: Rakennustyömaa alueella oleskelu kielletty ilman lupaa."

      Vertauksesi ontuu sillä rakennustyömaalla asiattomien oleskelemisen kieltämisen yksi vahva ratio on turvallisuus. Koulun pihan kohdalla se ei toimi.

      "Eihän siitä mitään tulisi, että nuoret nyt menisivät kuntoilemaan koulun alueella olevilla leuanveto telineillä ja muilla kuntoiluvälineillä, jos ei niitä muualla ole.
      Parempi vaan makoilla ja viettää aikaa netissä ja pelata pelikonsolilla."

      Niin, kun siellä kuntoiltaisiinkin, mutta kun todellisuus on lähempänä tätä:
      http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1432186685076.html
      mikä tietysti johtaakin siihen, että se oleskelu kielletään.

    • Tietävä.xxx

      Vastataanpa tähän vanhaan viestiin joka löytyi haulla. Tottakai koulun ja päiväkodin pihalla, käytävillä ja luokissa saa oleskella, ne ovat julkisia tiloja. Erityisen tärkeää on se että opetus on julkista, kuka tahansa voi mennä luokkaan seuraamaan opetusta. Näin myös paljon tehdään. Välitunnilla vanhemmat voivat tulla pihalle katsomaan ekaluokkalaista ja saattaa hänet luokkaan. Ei se koulu mikään vankila ole! Tosin "asiaton" ja häiritsevä oleskelu on kielletty, aivan kuin esim. kauppakeskuksissa. Mutta syyksi ei todellakaan riitä se että on mies, ja että "miehet voivat olla pedofiileja". Isät ja äidit, mummit ja ukit yms. ovat tervetulleita. Ja kuka tahansa. Tietysti joku voi tulla kysymään "anteeksi, voinko auttaa". Oppilaita häiritsevä (esim. oppilaat pelkäävät) henkilö voidaan poistattaa alueelta. Kouluampumiset eivät ole muuttaneet mitään, ainoastaan että luokkahuoneiden ovi saattaa olla lukossa tunnin aikana.

      • grerfec

    • Korjaan_taas

      Perusopetuslain 29 § koskee kaikkia, joten kouluviranomaisnen voi määrätä, että koulun alueella ei voi oleskella koulun ollessa suljettuna koulupäivän jälkeen.

      • 14-7

        Sen vuoksi vartiointiliike on palkattu valvomaan kieltoa.


    • Ihanoikein

      Saatanan hyvä, että edes vartiat käskee poistumaan. kun muut velli housut ei sitäkään saa aikaan ja jos vartia käskee on paras totella muuten sattuu ja kipeästi ja se on silloin ihan oman valinnan tulos. itselläni ei ole ollut mitään ongelmia kenekään vartian kanssa. ja lapsille on taattava turvallinen ympäristö ja rauha joka nyt etenkin tulee korostumaan joten kiitokset vartioille.

    • ei-tullut-juristia

      Ensinnäkin pitää todeta, että Suomessa on annettu perustuslain vastaisesti vartijoille julkista valtaa ja lisäksi perustuslain vastaisesti oikeus poistaa myös yleiseltä paikalta, jos se kuuluu vartijan toimialueeseen poistamiseen on laillinen peruste. Vuoden alussa piti tulla voimaan uusi vartijoita koskeva laki, jossa olisi poistunut oikeus poistaa yleiseltä paikalta, mutta jostain syystä ei tullut.

      Koulun piha on yleinen paikka, jos sitä ei ole aidattu. Jos se on aidattu eikä alue ole enää "yleisölle vapaa" (eli kun koulu on kiinni), se ei ole yleinen paikka, oli omistaaja kuka hyvänsä.

      Ilmeisesti siis edelleen vartijalla on oikeus poistaa myös yleiseltä paikalta jos se kuuluu vartijan vartioimialueeseen ja yksi perusteltu syy on oikeudeton oleskelu alueella. Tietenkin koulun alueella voi olla oikeudettomasti myös koulun aukioloaikaan.

      Varsinainen kysymys on se, mikä on oikedetonta oleskelua alueella. Koulun alueella oikeudetonta oleskelua on varmaan jo se, että koulu on kiinni eli siellä oleva ei asioi missään mielessä koulussa.

      Vaikka lähtökohtaisesti kyseessä onkin varmaan julkisrauhan rikkominen, JOS alue on AIDATTU, niin laissa sanotaan seuraavasti: "Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta." Koulun pihalla oleskelusta sinänsä tuskin siis rangaistaan, mutta vartijalla on oikeus poistaa ilman asiaa alueella oleskelevat.

      Koulu ja koulun piha ei minunu mielestäni ole yleinen paikka, koska ne on tarkoitettu vain siellä opiskeleville tai opettaville. Vertailukohtana esim. terveyskeskuksen ja sairaalan aula on minun mielestäni yleinen paikka, koska ne on tarkoitettu potilaiden lisäksi myös heidän omaisille ja saattajille. Jos esim. sairaalan aula ei olisi yleinen paikka (siis silloin, kun sairaala on auki), niin silloin myöskään sairaalan kahviota ei saisi käyttää kuin vain sairaalan asiakkaat. En ole varma tästä, mutta jos olet eri mieltä asiasta, niin perustele kantasi.

      • ei-tullut-juristia

        Näköjään muutin mieleni omassa kommentissani siitä, onko koulun piha yleinen paikka vai ei. Toistan sen, että mielestäni koulun piha EI ole yleinen paikka, koska a) se ei ole tarkoitettu kaikille, vaan ainoastaan oppilaille ja opettajille ja koska
        b) pykälä julkisrauhan rikkomisesta sanoo, että julkisrauhan rikkominen voi olla kyseessä silloin, jos menee rakennuksen aidatulle piha-alueelle, jolla liikkuminen on viranomaisen päätöksellä kielletty.

        Täytyy siis myöntää, etten tiedä, onko koulun piha yleinen paikka, jos sitä EI ole aidattu. Tällöinkin vartijalla on nykyisen lain mukaan. tosin perustuslain vastaisesti, oikeus poistaa alueelta, jos oleskelu alueella on oikeudetonta. En tiedä, mutta veikkaan, että oleskelu alueella on oikeudetonta jo silloin, jos alueen haltija, kuten tässä tapauskessa kunta, on päättänyt, että alueella ei saa oleskella virka-ajan ulkopuolella.


    • Anonyymi

      Joo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2162
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      44
      1864
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      68
      1525
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1442
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe