Mä ostan yleensä kirjoja työmatkalukemiseksi aseman kioskilta tai joskus harvemmin kirjakaupasta. Yleensä kun meen valitsemaan kirjaa hyllyltä mulla ei oo mitään hajua kirjailijoista tai kirjoista kun en seuraa mitään kirjojen julkaisuilmoituksia tai kirja arvosteluja. Kannen perusteella en myöskään valitse. Kirjan nimi saattaa vaikuttaa siihen otanko kirjan käteen alkuunkaan vai en. Takakannen tekstit on mun mielestä ihan sontaa eikä oikeastaan anna mitään kuvaa siitä onko teksti luettavaa. Paras keino on ollut ottaa vaan järjestään kirjoja käteen ja alkaa lukemaan. Sitten jossain välissä vaan tulee käteen sellainen kirja jonka voi vain vaivoin laskea kädestään. Mutta varsinaisen hankinnan teen vasta jos seuraavana päivänä tuntuu että se on saatava luettavaksi. Viimeksi näin kävi Murakamin Kafka on the Shore(Kafka rannalla) kirjan kanssa.
Miten valitsette kirjan kirjakaupassa/kioskilla?
UunoKalassa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2649455IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3056638Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?681594Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61391Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.921225- 1091151
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut721023Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40852Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23746MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311738