Peruttu lento

Perjantaina 30.5 2015 peruttiin lento DY 4280 Tukholmaan illalla kello 23.20,koneen piti lähteä aamulla klo 7.20 jolla olisi ehtinyt Tukholman maratonille. On käsittämätöntä että voidaan jättää ihmiset rannalle tiedotteella keskellä yötä. Onneksi löytyi Finnairilta lähtö jolla ehti,tosin 800€ kalliimpi. Oli eka ja vika kerta kun olen köyhien lentoyhtiöiden kanssa tekemisissä.
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jaa. Mä lennän aina omalla business jetilläni. Ei ole kertaakaan jättänyt lähtemättä ja ei tarvi aikatauluja kattella. Matkusta sinä vaikka polkupyörällä minun puolestani.

Äänestä

kannattaa juosta kotona se marathon, vittuako sitä lentää Tukhomaan juoksemaan.

Äänestä

Enemmän kun lentää, lentojen perumisia tulee aina silloin tällöin vastaan kaikilla yhtiöillä. Eilen esimerkiksi huomasin Helsinki-Vantaan näytöiltä Lufthansan peruneen iltakoneensa Frankfurtista Helsinkiin ja vastaavan aamuvuoron Helsingistä Frankfurtiin. Siinäkin tuli helposti muutaman sadan ihmisen matkasuunnitelmiin mutkia, varsinkin kun iso osa Frankfurtin lentojen matkustajista jatkaa jonnekin muualle ympäri maailmaa. Varmasti hoitavat perille, mutta milloin, on toinen kysymys. Jos jonnekin on pakko päästä tiettyyn aikaan, kannattaa varata tarpeeksi aikaa siltä varalta että tulee tällaisia mutkia matkaan. Korvauksia voi pyytää, mutta ne eivät aina hirveästi lohduta jos matka menee pieleen.

Äänestä

Maratonmatkalle kannattaa lähteä ajoissa. Jo eri aikavyöhykkeeseen tottuminen vie aikansa. Ruotsin aika vaatii ainakin vuorokauden.

Äänestä

Tuo oli kohtuullisen aikaisin, itselle on tullut finnairin aamulennon peruutustekstari 3:20 aamuyöllä, reilut kolme tuntia ennen lentoa.

Äänestä

Onko aloittajan mielestä Norwegian köyhä lentoyhtiö? Millä rahalla ne sitten ostavat niitä uusia koneita

"Oli eka ja vika kerta kun olen köyhien lentoyhtiöiden kanssa tekemisissä."

Tässä nimenomaan viitataan lentoyhtiön rahatilanteeseen. Mikäli halutaan viitata köyhien matkustajien käyttämään lentoyhtiöön,tulisi kirjoittaa.

"Köyhien lentoyhtiö"

Olisit mennyt laivalla ja nukkunut yösi hytissä ennen maratonia.
Oma oli vikasi.Tiedätkö kuinka paljon lentoja päivässä perutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmää kirjoitti:

Perjantaina 30.5 2015 peruttiin lento DY 4280 Tukholmaan illalla kello 23.20,koneen piti lähteä aamulla klo 7.20 jolla olisi ehtinyt Tukholman maratonille. On käsittämätöntä että voidaan jättää ihmiset rannalle tiedotteella keskellä yötä. Onneksi löytyi Finnairilta lähtö jolla ehti,tosin 800€ kalliimpi. Oli eka ja vika kerta kun olen köyhien lentoyhtiöiden kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu