Suomalaisten määrä tulevaisuudessa

0608

On tunnettu tosiasia että seuraavan 10 vuoden aikana suomalaisten määrä romahtaa rajusti. Syinä ovat sotiemme sukupolvien mutta myös suurten ikäluokkien ikärakenne. Amerikkalainen sotateollisuuden konsulttiyhtiö Deagel laski että Suomessa on 10 vuoden päästä 3.9 miljoonaa asukasta. Nyt se on nostettu 4.2 miljoonaan, koska EU-tasolla puhutaan 220 000 maahanmuuttajan kiintiöstä.

30 vuotta sitten harvalla pariskunnalla oli vaikeuksia saada lapsia. Hedelmöittämishoidot olivat tuiki tuntemattomia. Siitä ollaan otettu pitkä harppaus tähän päivään jolloin joka kolmas pariskunta joutuu yrittämään lasta aina pidempään ja pidempään. Syitä on monia, mutta jos todetaan että nykyisistä 15-18 vuotiaista 50% pystyy jatkamaan sukua avustetusti, voidaan todeta olevamme sukupuuton partaalla.

30 vuoden päästä suomalaisia on tätä menoa 2.7miljoonaa ja 60 vuoden päästä noin 2 miljoonaa henkeä. Kuinka moni teistä on elossa 30 tai 60 vuoden päästä? Mitä luulette, millainen on yhteiskunta silloin? Kuinka hedelmättömyys ja muut GMO tuotteet ovat vaikuttaneet lastemme ja lastenlastemme geeniperimään? Kuka hoitaa sinut kun olet vanhainkodissa? Joudutko kenties olemaan yhteiskunnan rattaana kuolemaan asti koska työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole?

Suomalaisten on aika siirtää sivuun omat halut ja miettiä omaa tulevaisuuttaan. Onko se parempi vaihtoehto että käydään kerran vuodessa lento-lomalla vai se että hankitaan yksi lapsi lisää? Tulevaisuus on se johon jokainen meistä voi vaikuttaa. Nykyhetkeen vähemmän. Ja tulevaisuus on se jollaiseksi me haluamme sen tehdä.

Tämä tilanne on tiedetty valtiohallinnon puolelta jo vuodesta -79. Silloin oli se risteyspiste kun lapsia on koko ajan syntynyt vähemmän kuin kansakunnan väkimäärän vakionapitämiseen tarvitaan. Siihen tarvitaan noin 2.5 lasta/perhe. Suomessa keskiarvo on nyt 1.7 lasta ja esim. Pirkanmaalla 1.5 lasta. Joka tarkoittaa että syöksykierre on kova ja vaikutukset näkyvät jo yhdessä sukupolvessa. Suomeen tarvittaisiin joka vuosi yli 100 000 uutta lasta lisää jotta kansakunnan väkimäärä pysyisi vakiona. Ja jotta yhteiskunnallamme olisi mahdollisuus toimia 30 vuoden päästäkin.

Jos siis olette ajatelleet tai puhuneet vielä yhdestä lapsesta, niin nyt olisi sen aika. Vaikka taloudellinen tilanne on monella kurja. Mutta ilman sitä yhtäkin lasta, taloudellinen tilanne on paljon kurjempi. Uskokaa pois. Tulevaisuus on mustempi sekä lapsillemme että meille. Ei tarvitse kuin miettiä kuinka suurella veroprosentilla lapsiamme kuritetaan kun me olemme eläkkeellä.

Kiitos jokaisesta uudesta suomalaisesta.

22

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haistanythuilu

      Minulla on kiintiö täynnä. Olen tehnyt 3 uutta suomalaista - ja lisää ei tipu.

      Minulle tärkeintä ei ole lasten määrä - vaan se ajankäytön ja taloudellisten resurssien laatu, joka minulle on mahollista heille antaa. Suurperheistä ei suomalaiselle yhteiskunnalle ole mitään muuta kuin haittaa!

      • 3riittää

        Ei kai se tuolla meinannutkaan että suurperheitä pitää tehdä? Tuo kolme on ihan riittävä.


      • Robottiyhteiskunta

        Kolme on liikaa. Kaksi on sopiva. Uusioperheet ja kaksi lasta siittäneet tai synnyttäneet lisääntymiskieltoon!


      • Isäpappa
        Robottiyhteiskunta kirjoitti:

        Kolme on liikaa. Kaksi on sopiva. Uusioperheet ja kaksi lasta siittäneet tai synnyttäneet lisääntymiskieltoon!

        "Uusioperheet ja kaksi lasta siittäneet tai synnyttäneet lisääntymiskieltoon!"

        Mites tää nyt uusioperheeseen liittyy. Jos kaksi aikoinaan naimisissa ollutta perustaa perheen, niin eikö sen perheen lapset sitten ole kelvollisia suomalaisia?

        Jos minä nyt vaikka lyöttäydyn kimppaan lapsettoman naisen kanssa (itsellä on yksi lapsi), niin eikös kyseessä ole silloin uusioperhe. Miksi emme saisi saada lasta?


      • Niin-katsoppas
        Isäpappa kirjoitti:

        "Uusioperheet ja kaksi lasta siittäneet tai synnyttäneet lisääntymiskieltoon!"

        Mites tää nyt uusioperheeseen liittyy. Jos kaksi aikoinaan naimisissa ollutta perustaa perheen, niin eikö sen perheen lapset sitten ole kelvollisia suomalaisia?

        Jos minä nyt vaikka lyöttäydyn kimppaan lapsettoman naisen kanssa (itsellä on yksi lapsi), niin eikös kyseessä ole silloin uusioperhe. Miksi emme saisi saada lasta?

        Saatte. Yhden. Kaksi lasta on kiintiö. Jokainen syntyvä on palvelunkuluttaja ja kuormittaa ilmastoa.


    • eihuolta

      Mamut kyllä täyttää maan ;)

      • Robottiyhteiskunta

        Itseasiassa ei. Otahan selvää äläkä itke muiden tyhmien kanssa kilpaa.


      • nooikeesti
        Robottiyhteiskunta kirjoitti:

        Itseasiassa ei. Otahan selvää äläkä itke muiden tyhmien kanssa kilpaa.

        Mamuilla on isommat perheet.


      • Katoppa-ku
        nooikeesti kirjoitti:

        Mamuilla on isommat perheet.

        Mamuilla ei ole suurimmalla osalla yhtään lasta. Mamu-naiset kyllä sitten haalaa kaikki lapset mukaansa tukien toivossa.


    • rf4sfew34sds

      Talvisodan ajankohtana suomalaisia taisi olla suunnilleen neljä miljoonaa. Suomen kehitysapu on ollut fossiiliset polttoaineet, ydinvoima ja jokien ja metsien kovakätinen käyttö. Näin saatu ylijäämä on lahjoitettu Afrikkaan, jossa kehitysavun turvin valtioiden väkiluku kaksinkertaistuu 25 vuoden kuluessa.

      Live Aid konsertin jälkeen apua saaneiden nälkämaiden väkiluku on tosiaan kaksinkertaistunut. Täysin vastuutonta.

    • Robottiyhteiskunta

      Ei missään nimessä yhtään lasta. Suomessa syntyy ihmisiä enemmän kuin kuolee ja lisäksi tulee maahanmuuttoa. Maahanmuutto on hyvä, koska Suomi on sukurutsan mekka.

      Suomalaisuudessa ei ole mitään suojeltavaa. Tämä on erittäin huonoa kansaa geeniperimältään.

      Syntyvyyden kuuluu laskea, koska työpaikkoja ei riitä edes puolelle.

    • Isäpappa

      Jaahas jaahas. Onko mulla kiintiö täynnä kun mulla on vain yksi lapsi? Lapsen äidillä on kyllä kaksi ja sen toisen lapsen isällä on 4, joista kolme sitten parin muun naisen kanssa. Tästä kun lasketaan niin viidellä aikuisella on yhteensä 5 lasta, joten ei tuo lisäystä vielä ole. Pitääkö nyt olla huolissaan Suomen väestönkehityksestä?

      Pitäiskö mun nyt sit käydä pistämässä vielä joku nainen raskaaksi. Sinkku kun olen, niin kotona ei asu yhtään lisääntymisiässä olevaa naaraspuolista ihmistä.

    • srf4sffsefs

      Korvausluku on 2,3 lasta eli kaksi lasta olisi minimi ja joidenkin pitäisi saada ne kolme lastakin. Jos siis halutaan pitää väestö ennallaan. Eräissä euroopan maissa alkuperäisen väestön syntyvyys on hälyyttävän alhainen. Vain Islannissa alkuperäisväestön syntyvyys on lähellä korvauslukua 2,3.

      Tilanne voi johtaa siihen, että pakolaispolitiikasta tuleekin väestöpolitiikkaa Stalinin mallin mukaisesti kun arveluttavat poliittiset puolueet tarvitsevat ja haluavat uusia äänestäjiä.

      • Niin-kattokaapas

        Kerro, miksi väestö pitäisi pitää ennallaan? Meitä on liikaa. Suomessa synnytään maantieteellisesti vääriin paikkoihin. Oulun seutu esimerkiksi lisääntyy, mutta töitä ei ole. Tulevaisuudessa ei ole montakaan työpaikkaa. Entäs kuihtuneet tuppukylät Kainuussa jne, kun siellä tehdään lapsia ja elätetään ne sosiaalietuuksilla. Niin se on kyllä Oulussakin, kun on näitä uskontokultteja.


    • keinoja

      Keinoja olisi. Valtio vaan vihaa kansalaisiaan. Joskus muinoin Suomessa oli käytössä naimattomuusvero. Tässä olisi hyvä porkkana sakottaa jokaista yli 20-vuotiasta vaaleaihoista heteromiestä ja -naista, jotka ilman lääketieteellistä perustetta hukkaavat parinvalinnan ja lisääntymisen kannalta tärkeitä elinvuosia. Jotkut kunnat houkuttelevat lapsiperheitä lapsirahalla, mutta miksei suoraan valtion rahakirstusta voisi antaa 10 000 e jokaiselle uudelle (kantasuomalaiselle) kansalaiselle. Lääkärintodistuksella ovulaatiosta pariskunta saisi työnantajalle korvattavan panoloman. Mutta ei. Kun ei haluta. Kilipailukyky kärsii..

      • sfhsofp

        Kelpais mulle :D


      • Isäpappa

        Sitten vain rahapulassa lapsia tekemään, vaikka olisi miten kyvytön niistä huolehtimaan. Pakko, kun ei ois varaa maksaa ylimääräisiä sakkoja. Ihan helvetin hieno idea.


      • Kattokaas-kun

        Siis naimattomuus vero on varmaan syy kaikenmaailman kuluttajiin oakkoavuoliittoihin. Tunnetta pitää olla, ei muuten jaksa. Lapset verolle kolmannesta eteenpäin, niin loppuu turha lisääntyminen. Ja ei tidellakaan mitään rahaa kun lisääntyy taakkoja yhteiskunnalle. Muistakaa, että työelämä muuttuu ja kuihtuu!


    • sf4sfs4sffsf

      Ketjussa ylempänä esiintyykin tätä jyrkkää suvaitsemattomuutta, jonka arvellaan johtuvan Suomen aikoinaan anti-bolshevistisesta ja anti-siionistisesta aseellisesta vastarinnasta.

      Tällainen herättää yhä närää ja vihaa tietyissä vaikutusvaltaisissa piireissä, joiden tavoitteet ovat ylikansallisia. Ennenkuin asiaa aletaan ymmärtämään paremmin on vaikea perustella miksi kannattaisi tehdä juuri päinvastoin eli ryhtyä kontraamaan jyrkän bolshevistisia ja siionistisia globalisteja.

      Heidän väestövastaisuus kun tuntuu rajoittuvan tiettyihin melko harvalukuisiin maihin ja kansoihin.

      • Syntyvyyttä-alasko

        Voisitko suomentaa?


    • Isäpappa

      Niin minä en nyt oikein ymmärrä syytä, miksi väkiluvun pitäisi aina lisääntyä? Selventäisitkö?

      • Isä-minäkin-

        Niin sepä se ihmetyttää. Huoltosuhde kasvaa kun lapsia ja vanhuksia on liikaa. Syntyvyys saisi puolittua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      598
      2385
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      410
      1892
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1730
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1448
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1366
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1291
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1174
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      940
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      928
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      843
    Aihe