Minulle australianpaimenkoira?

KO1RAHULLU

Haluaisin kuulla asiallisia vastauksia ja ihmisiltä joilla on kokemusta australianpaimenkoirista.

Olen jo miettinyt pitkään että haluaisin aussien ja olen lukenut siitä jo paljon. Olen siis 14-vuotias, asun taajaman ulkopuolella omakotitalossa ja meillä on jo ennestään 7-vuotias chihuahua. Aikaa minulla olisi koiralle aamusta ainakin tunti lenkkeilyyn ja koulun jälkeen n. 4 tuntia aikaa ja viikonloppuisin enemmänkin. Ajattelin että aloittaisin agilityn ja/tai tokon. Juoksulenkkejä tekisin myös ja pihallamme mm. pallon ja frisbeen heittelyä. Aikaa minulta löytyy koiralle rutkasti sillä kaverini asuvat todella kaukana ja lopetan harrastukseni jos meille tulee koira jonka kanssa voi harrastaa tokoa tai agilitya.

Haluaisin rehellisiä vastauksia että sopisiko meille australianpaimenkoira. Ja sopisiko meille aussie vaikka meillä on jo pienikokoinen chihuahua?

4

240

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aussityttö

      Toinen 14 vuotias tyttö täältä moi :3 Meillä on ollut ausseja aina vähintään 5 aikusta koska äiti toimii kasvattajana. Aussiet ovat helposti koulutettavia, energisia karvapalleroita joilla on ihana turkki :D Sinulle saattaisi sopiakkin aussi, kunhan vain mustat että se tarvii melkoisesti enemmän liikuntaa kuin chihut, ja lisäksi ne tiputtavat uskomattoman määrän karvaa, joten vähintään viikottainen harjaus kannattaa varsinkin vanhimmiten sille.
      Yksi juttu tuli mieleen, kukaan meidän koirista ei pidä pienistä koirista. Siis vaikka ne tottelevat muuten ihan hyvin, voivat esimerkiksi pyöräillessä olla ilman narua kylillä kanssani, pikku koiria tavatessa koko sakilta menee karvat pörhölle aina... Veikkaan että jos eivät olisi niin miellytyshaluisia kuin ovat, saisi pikkukoirat tutaa sen turkeissaan :/ Eikä siis pentuja koske, vain rodultaan pieniä. En itse ihan tiedä mistä johtuu... Mutta joka tapauksessa kannattaa tarkistaa asia ennen kuin alat kiintyä pentuun.

      • KO1RAHULLU

        Kiitoksia oikein paljon


      • KO1RAHULLU

        Ja kitos vinkeistä että jos meille tulee pentu niin katson vähän että miten suhtautuu meidän chihuun. Sitä vähän toivoinkin että tarvitsisi paljon liikuntaa :)


    • aussieaus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1551
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      951
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      628
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      601
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      589
    9. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      78
      539
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      516
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    16. 55
      492
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      419
    Aihe