Uskovaisuus vaikuttaa "normaali-ihmisen" näkökulmasta joskus itse Saatanan keksintöltä.
Muille rasittavaksi koettu uskova esittää olevansa kaikessa oikeassa ja perustaa näkemyksensä asenteellisiin olettamuksiin jotka hän väkisin kaivaa raamatusta olettamuksiensa tueksi, selittäen raamatun olevan kaikessa oikeassa, totuus on, että juuri uskovat lukevat tätä muinoin kirjoiteltua koottua-teosta kuin "piru raamattua" sepitellen sen olevan jopa jumalan kirjoittama, vaikka vähänkin järkevä ihminen tietää, ettei tällä Kreikaksi alkuaan kirjoitetulla legendakokoelmalla ole Jumalan kanssa mitään tekemistä.
Se on koottu satoja vuosia ajanlaskumme alun jälkeen suurinpiirtein nykymalliseksi, lukuunottamatta tietenkin niitä vallanpitäjille hankalaksi koettuja osia jotka on aikojen saatossa siitä hävitetty ja lukemattomissa käännöksissä muuttunut.
Kaikenlisäksi se on myös kirjoitettu ikivanhan välimerentakaisen yhteiskunnan näkökulmasta ja arvoista.
Pikkutarkasti sen elämohjeistuksen noudattaminen on lähinnä lapsellista tai tarkoitushakuista jolla omaa tai uskovaislahkon elämänkatsomusta perustellaan.
Pahinta on uskovaisten käsitys, että kaikki ei-uskovaiset ovat pahoja ja tai sitä tahtovia ihmisiä.
"normaali-ihminen" kokee uskovaisten asenteen itseään kohtaan lähinnä ylimielisenä kyynisyytenä joka on tietysti loukkaavaa, tästä tulee mieleen Natsi-saksan "yli-ihmiset "jotka korottivat ideologian avulla itsensä muiden yläpuolelle.
Tälläinen on omiaan nostattamaan vihamielisiä tunteita uskovien seurapiirejä kohtaan.
Tietysti tosiuskova pyrkii näyttämään hyvyytensä teoillaan ja puheillaan, mutta ulkopuolinen kokee sen joskus toisin.
Itse saatanan keksintö
Aikuinen643217654
0
83
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1023665Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292413Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422059Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35925- 45851
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61825En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5809- 40717
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89705