Oltiin kaveriporukalla metsässä kun puiden takaa kajahti aavemaista valo, mentiin sitten porukalla tutkimaan kun alkoi kuulua epämääräistä huminaa ja valosta tuli esiin aavemainen hahmo, no rohkeana menin hahmoa vastaan ja siellä oli ihan selvä harmaa, hän ojensi kätensä minulle ja otin sen ja katsoin, ja harmaa oli muuttunut itse Juuhana af Granniksi ja hän kertoi minulle että pian tulee viidennen asteen yhteys ja koko ihmiskunta tulee näkemään itse totuuden.
Ottakaa siis kynttilät mukaan ja menkää keskiyöllä katolle ja heiluttakaa kynttilöitä niin pääsette Juhanin johdolla taivaaseen.
Ottakaa siis kynttilät mukaan ja menkää keskiyöllä katolle ja heiluttakaa kynttilöitä niin pääsette Juhanin johdolla taivaaseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.