Posti toi kirjeen jossa kerrottiin, että poliisi aloittaa useita henkilöitä koskevan rikostutkinnan,
Turkintailmoitus
Vihdoinkin
64<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Vihdoinkin, multakin on pöllitty turkki.
Montako henkilöä rikostutkinnan kohteena?
Yritetäänkö nyt keskustella täällä asiallisesti!
Turkintailmoitus??
Yhdistetty turkki ja urkinta.
"Posti toi kirjeen", siinäpä viestin suurin uutinen.
Se että posti vielä asiakkaitaan palvelee, on kyllä nykypäivänä uutinen.
Totta kai aloittaa, kun on pakko. Kannattaa hekumoida vasta sitten kun poliisitutkinta on ohi ja syyttäjä käsitellyt paperit.
Se että poliisi aloittaa tutkinnan, ei ole vielä varma että myös tutkitaan. Jo tutkinnan alussa voidaan todeta ettei rikosta ole tapahtunut ja tutkinta kekseytetään. Mikäli tutkinnassa todetaan mahdollisen rikoksen tapahtuneen, tulokset siirtyy syyteharkintaan. Tässäkin vaiheessa voidaan vielä todeta ettei asia anna aihetta oikeuskäsittelyyn.
Varmaa on että tutkitaan. Mutta tutkinta voi katketa nopeastikin jos todetaan ettei syytä epäillä rikosta ole.
Lauseet on tapana päättää pisteeseen.
Melko samansisältöinen aloitus täällä oli joskus aikanaan Töölön sairaalan lääkäreistä. Kiihkoiltiin jopa siitä että asiaan on määrätty peräti kolme tutkijaa.
Aika näyttää miten käy, mutta Repalla näkyy olevan pakkomielteenä koettaa saada joku vastuuseen kaikesta tapahtuneesta sekoilusta, syyhän ei voi johtua hänestä itsestään.
kommentteja, että en katso aiheelliseksi jatkaa tätä keskustelua. Koska asiallisuus on täältä kaukana, niin en viitsi kertoa, että ketä tutkinta koskee.
Sanotaanko vain niin, että aika näyttää. Vastaan vain, että useita henkilöitä.
on neljä viranomaistahoa ja 8 henkilöä
Ei sinun järjettömistä jutuistasi kukaan täysjärkinen kiinnostu.
Et pysty olemaan kommentoimatta, koska muuten paljastuisi että olet taas ollut väärässä.
samalla linjalla. Energiankulutus pienenee, kun tyhmyytenne loistaa eikä tarvitse käyttää valoja.
Et sitten malttanut olla kommentoimatta lupauksestasi huolimatta.
Jos sattumalta tulisi eteen se tilanne, että voisit kertoa omalta kannaltasi jotain positiivista, niin alta tunnin sen tänne tulet kertomaan. Et yksinkertaisesti pystyisi pitämään asiaa salaisuutena, vaan sisäinen pakko ajaisi sinut kertomaan.
Jos jo pelkkä asian tutkiminen aikaansaa näin suuren riemun, niin mahdollinen syyte saisi sinut pelkästä onnesta repimään peruukisi.
Kuinka monta varmaa ja huvittavaa lielipidettä sinä täällä olet esittänyt ihmisoikeusrikoksista ja kiistattomista todisteista? Yhtäkään et ole saanut edes oikeuteen asti, joten kovasti kiistanalaisia todisteesi ovat oikeusoppineiden mielestä.
Mutta sinä et taida tietää sitä, että laki ei ole niin kun sinä sen haluat tulkita, vaan niin kun oikeus sanoo. Olisi hyvä jos saisit jonkun asiasi oikeusaaliin asti, sitten voitaisiin lukea siitä kuinka oikeuskin sinua väärin kohtelee, jättämällä kiistattomat todisteet huomioon ottamatta.
Mutta ainoa kiistaton osoitus täällä on se, että peruukisi hautoo aivojasi liikaa, ota nyt pois edes kuuminman kesän ajaksi, ei se parransänkikään näyttäisi niin pahalta kokonaisuuteen suhteutettuna.
kehareilla jotka juuri ja juuri ovat saaneet terkkailuluokan käytyä on yksi yhteinen piirre. Näistä yhdenkään äly ei riitä tekemään asiallista kysymystä siitä, että mitä todella on tapahtunut. Siinähän joutuisi näyttämään oman tyhmyytensä, kun joutuisi myöntämään, että ei kuitenkaan mitään ymmärtäisi.
On paljon helpompi aukoa suutan ja sillä peittää oman tyhmyytensä. Pohjanoteeraus on tämä pelle jonka mielestä peruukista jauhaminen on hänen mielestään todella vitsikästä. Se osoittaa vain todellista älyn puutetta, kun parempaan ei pyysty.
Onko "terkkailuluokka" sairaanhoitoon liittyvä?
Kymmenet, jos ei sadat, kerrat on nähty turhaksi kysyä sinulta mitään järkevää, koska et järjettömänä osaa sellaisiin kysymyksiin asiallisesti vastata.
Ja jos peruuki on sinulle noin paha ongelma, niin jätä se pois. Sen käyttäminen on kuitenkin vapaaehtoista. Tai hanki ainakin sellainen joka ei näytä peruukilta.
Kun taas tulee yö ja sinulla on unenpuutteessa aikaa kirjoitella, niin anna meille malliesimerkki siitä mikä mielestäsi on sitä asiallista keskustelua.
Sinä et osaa kun vittuilla ja sitäkin huonosti. Enkä sano mitään peruukistasi, koska kuitenkin tiedät mitä siitä sinulle sanottaisiin.
ongelma peruukista. Luojan kiitos on tarkkailuluokka jolla nämä keharit ovat varmasti olleet. On myös mukavaa, kun jaksatte huolehtia nukkumisestani.
On niin mukavaa ja turvallista, kun on tuollaisia suojelusenkeleitä.
Olisinkin yllättynyt jos todella olisit sanonut jotain asiallista saati älykästä.
peruuki päähän? Mikä on peruuki? Perukkeen tiedän sillä se liittyy kalastukseen, mutta peruuki päähän.
Olen ottanut sinusta mallia asiattomuuksien sanomisessa. Koska et koskaan sano mitään älykästä, niin siitä ei voi mallia ottaa.
Hienoa havaita, että laitat aamulla oikein kellon soimaan, että pääset sanomaan typeryyksiäsi, Typeryys päivässä, niin päivä menee mukavasti.
Ota sitä mallia sitten lisää ja voit vaikka joskus vielä viisastua. Ei sinusta silti tule viisasta, mutta kaikki pohjalta ylöspäin on parempaan suuntaan.
Mutta anna nyt näyte siitä älyllisestä keskustelusta jota aina suunsoittamisen lomassa vaadit. Mutta pidä huoli ettei peruuki haittaa kirjoittamista.
yrittänyt aloittaa asiallisen keskustelun, mutta joka kerta olen saanut todeta, että näille on turha puhua mitään asiallista.
Ihminen joka on valmis asialliseen keskusteluun on myös valmis esittämään kysymyksen, että mitä on tapahtunut. Näille puhuminen on aivan samaa kuin puhuisi seinälle. Kummaltakaan ei saa vastausta.
Jos ihmisen älykkyys rajoittuu pelkästään peruukista hokemiseen, niin sellaiselta ihmiseltä on turha odottaa älyllistä keskustelua.
Sinulta on jo useasti pyydetty asiallista kirjoitusta asiasta, mutta eipä ole näkynyt. Ei ole vaikea arvata mikä on ainoan aivosolusi pehmeäksi hautonut ja ilmeisesti tiedät sen itsekin.
Joko muuten olet saanut selväksi kumpi tänä vuonna haluat olla, mies vai nainen?
huomata sellaista tosiasiaa, että tänne on turha kirjoittaa mitään asiallista. Sinunlaisesi juuri ja juuri tarkkikselta selvinneet alkavat heti suunsoiton.
Epäilen kylläkin hyvin vahvasti, että sinulla on tarkkis vielä kesken. Odotan edelleen suurella mielenkiinnolla, että pystyykö joku aloittamaan asiallisen keskustelun. Sitä odotellessa menee vuosi jos toinenkin sillä täällä on saanut huomata, että näille on asiallisuus täysin vieras ajatus.
Nämä ovat ilmeisesti sitä mieltä, että tyhmyys on helppo verhota suunsoittoon. Peruukki on näiden aivoille jo liian vaikea asia.
Jos haukkuu muita niin turha odottaa rakentavaa keskustelua!
Repan mielestä on epänormaalia kirjoittaa tänne aamulla kuuden jälkeen, mutta täysin normaalia kirjoitell yöllä kello kaksi!
Ajatusten Aurajoki näyttää taas voimansa!
Mitä vaikeatajuista on peruukissa? Se on se joka sinulla on kaljun peittona, että voit leikkiä naista silloin kun sinua huvittaa. Tai ottaa sen pois ja leikkiä miestä jos satut olemaan sillä tuulella.
tietää josko täällä koskaan keskustellaan mitään asiallista. Koko ajan ollaan naurettavien kirjoitusten kanssa yhden ihmisen kimpussa. Eikä tällä porukalla ole edes naisia joiden kanssa kuluttaa aikaansa. Vai ovatko sellaisia tuhkamunia, että kukaan nainen ei näitä halua?
Vai ovatko kaappihomoja jotka purkavat katkeruuttaan täällä, kun elämä ei olekaan niin kivaa. Yksi mahdollisuus on tietysti körttiläisyys. Se porukkahan ei pysty elämään normaalielämää ja luulevat, että asiattomuuksilla oma elämä paranee.
Siinä putosi läpiasiallista tekstiä kun peruuki päästä.
Keskustelu tällä palstalla oli jotakuinkin asiallista, siihen asti kunnes joku alkoi täällä itkemään joutuneensa ihmisoikeusrikoksen uhriksi.
Sen jälkeen kyseinen munaton tuhkamuna on täällä kertonut suuria ajatuksia, mm sen että mulkku perseessä tekee hyvää. Lienee kokeillut sitä kun kerran sellaista kertoo. Tai sitten valehtelee, mikä ei sekään olisi häneltä mitenkään harvinaista.
Ilmeisesti hän on todennut ettei elämä olekaan kivaa ja purkaa täällä katkeruuttaan, lienee siis kaappihomo tai ehkä jopa julkinen sellainen.
Kerrotko meille mitä sinä itse naisten kanssa munallasi pystyt tekemään?
naisen kanssa jotain tekemään?
Kukahan se siis on tuhkamuna?
pystynyt ymmärtämään kysymystä mikä tosin ei ole mitään uutta. Kysymys oli aivan selvästi seuraava. Miksi pitäisi pystyä naisen kanssa jotain tekemään?
Mietihän sitä, eunukki!
vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen. Mitä naisen kanssa pitäisi pystyä tekemään. Sinunhan sitä asiaa pitäisi miettiä eikä minun koska kysymyksen esitit.
Jos minä esitän kysymyksen, niin sinun pitää vastata eikä minun.
Mutta on tietysti ymmärrettävää ettet kehtaa kertoa jos letkusi ei enää satu seisomaan. Mutta sinähän olet edelleen kova panomies ja stondis kun rautakanki?
tyhmä. Kun et enää mitään muuta keksi, niin alat sitten jauhamaan tuosta. Ja tietäen sinun älynlahjasi, niin tuota tulet jatkamaan loputtomiin.
Tuhkamuna eunukki tekee itsestään naurettavan haukkumalla muita sellaiseksi mikä on itse. Mutta henkiset kykysi tietäen se on ymmärrettävää, eihän sinusta ole koskaan ollut mihinkään älyä vaativaan.
kovin tuntuu sinua vaivaavan, niin kerro monellako muulla naisella tulee stondis? Ilmeisesti tunnet äärettömän vähän ihmisen anatomiaa tai olet muuten vielä tyhmempi, kuin sinun on oletettu olevan.
Sinä olet luonnostasi surkea lerppakullinen tuhkamuna, joka et ole koskaan naista saanut etkä tule koskaan saamaan. Niin epätoivoista naista ei ole eikä tule joka sinulle pillua antaisi.
Kerro minulle monellako naisella on penis kuten sinulla on? Usea peniksen omaava saa stondiksia, mutta sinä et.
Täällä joku suuri ajattelija kerran sanoi, ettei voi olla nainen jos ei ole naisen sukupuolielintä. Tunnetko sitä suurta ajattelijaa ja yhdytkö hänen mielipiteeseensä?
Löytyisikö niin puutteessa olevaa miestä, että sinua suostuisi panemaan?
Sellaista miestä ei ole vielä syntynytkään kenen kanssa olisin. Eikä varsinkaan teidänlaiset lerppakullit siihen kelpaa. Normaali mies ei ole teidänlaisenne suunsoittaja jonka päivä on pilalla jos ei saa edes jollain tavalla vittuilla.
Normaali mies kunnioittaa ihmistä juuri sellaisena kuin tämä on. Ainakin minun tuntemani miehet jotka tietävät taustani ja ovat silti kohteliaita ja ystävällisiä.
Te kuulutte siihen ihmisjoukkoon, onneksi vähemmistöön jotka runkkaavat samalla kun miettivät mitä seuraavaksi yrittäisi vittuilla. Teidän marinanne ovat vain niin surkeaa tasoa, että niille voi vain nauraa.
Tarinasi pituudesta ja sävystä paljastit heti, että isku osui suoraan munillesi. Vaikka ei sinulla kai niitäkään enää ole. Pitäisikö sanoa että istui kun peruuki päähän?
Joku bi voisi sinusta kiinnostua, homoille olet liian naisen näköinen ja heteroille mies. Mutta aika puutteessa saa olla silloinkin.
Sääliksi käy sinua kun et pysty edes runkkaamaan, mutta koeta saisitko nysäsi edes solmuun? Löysänä sitä lienee helppo käsitellä.
Luuletko lerppakulli ihan oikeasti, että välitän vähääkään kirjoituksistanne?
Tämä on vain hauskaa ajankulua, kun seuraa tosikoiden kirjoittelua. Luuletteko tosiaan, että joku nainen joskus kiinnostuisi teistä? Naisetkin haluavat miehen eikä mitään turhaa suunsoittajaa.
Katsojan sinne alushousuihisi ja tutki mikä siellä lerputtaa. Mieti sitten rauhassa kuka se lerppakulli on.
Onhan se ikävää jos tuntee itsensä naiseksi ja jalkojen välissä on mulkku. Ja jos tuntee itsensä mieheksi, on oikein ikävää jos on impotentti eikä seiso. Ja jos pallitkin puuttu, niin on vielä eunukkikin.
Kummaksi muuten tunnet itsesi tänään?
Huomasitko muuten mitään ristiriitaa jutuissasi. Sanot että naiset haluaa miehen, mutta sinä itse et halua. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että tunnet itsesi mieheksi.
Mutta hanki nyt ensi alkuun väljempi peruuki, jos se helpottaisi painetta aivoissasi.
kuullut naisista jotka pitävät vain toisista naisista?
Juu ne on niitä lesboja ja ne tykkää pimpistä jos et sattunut tietämään.
itsekö tuon oivalsit?
On kuultu!
Lesbot on niitä jotka kiskovat viinaa ja lutkuttavat pillua. Ja siksi moni mieskin pitää itseään lesbona.
Ihan totta tuo on. Ilmoitus löytyy numerolla R15/2489....
Liittyykö tämä siihen, että juokset säännöllisesti kerrostalon rappuja ylös lehdenjakajana turkki päällä, että saat prepaid-laskut maksettua?
Eipä taida prepaideissa olla pahemmin laskuja.
Ei varsinaisia laskuja, mutta pitäähän maksu maksaa kuitenkin etukäteen.
Turkmenistan on valtio
Turkki on valtio tail on häntä elikäs otsikko vois olla Turkin häntä ilmoitus :3
Kuolemanhiljaisuudesta päätellen posti on tuonut toisen kirjeen jossa kerrotaan että turkinta on lopetettu koska aihetta epäillä rikosta ei ole.
Onko peruukki päässä väärinpäin kun et löydä näppistä?