Tehkää niitä kotihommia kotona viikkorahan edestä. Minun kahden sisareni lapset ansaitsivat ihan pienestä pitäen viikkorahan siivoamalla kotona. Sehän olisi äidillekin sydämellinen asia ja varmaan olisivat kiitollisia teille.
Viikkorahan eteen
2
149
Vastaukset
- hggfdsaaaaawa
Hyvä idea, ei vaan toimi kaikilla. Aika useilla on sillee et kotitöit tekemäl ei saa rahaa, vaan ne kuuluu tavallisiin hommin joihin kaikki osallistuu perheessä. Näin esim minulla ja suurimmalla osalla kavereistaki.
- notervve
Naurettavaa, että nuoret pitää patistaa niinkin peruhommiin kuin roskien vientiin ja tiskikoneen tyhjennykseen RAHALLA. Kasvattaa nuorista patalaiskoja ja avuttomia. Itsekin olen nuori vielä, 18v, en vain ymmärrä sitä avuttomuuden määrää kun mitään ei edes kunnioituksesta vanhempia kohtaan voi tehdä ilman palkkaa.
Se taas on ok, jos maksetaan vaikka ikkunoiden pesusta ym. raskaammasta urakasta.
Saan kuussa 20e, usein kyllä noin 50e päälle. Siivoan, tyhjennän tiskikoneen, pyykkään ja kotitöiden lisäksi minun oletetaan hoitavan opiskeluni ja esim. seiskoja ei oikein hyväksytä. Olen syksyllä abi. Kunhan hoidan elämäni, mua tuetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933631Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422039Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34891- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5779- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686