paraneeko haava?

Tiedän että tämä on tyhmä ja avuton kysymys, mutta sain kissani ihan hiljan(se olisi muuten tapettu ellen olisi pian ottanut sitä)ja se on jo 6 v. ja pelkään että jotain menee pieleen.

kissani leikattiin 25.01.-02. se saa nuoltua haavan reunoilta ja hieman haavastakin. nyt sen ympärille on tullut (pieniä ja vähän)karvattomia kohtia ja haavakin punottaa aivan vähän alapäästä. onko se pahoinkin tulehtunut vai ei ollenkaan?
silloin kun kissani leikattiin, eläinlääkäri sanoi, että kauluria täytyy pitää vain viikon. pelkään kuitenkin että kissani nuolee ja repii haavasta tikit pois.
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meilläkin oli pikkuisen ongelmi haavan kanssa. Haava punoitti ja kissa sai nuolemalla irroitettua jopa yhden tikin.Mutta haava parantui hyvin, kun hain apteekista rasvasidettä. Sitä on kahta sortti ja ostin sitä, jossa oli jotain antibioottien tapaan vaikuttavaa ainetta. En millään muista nyt nimeä, mutta kyllä apteekista neuvovat.
Pari kertaa päivässä siteestä pieni pala haavan päälle ja kisulle hieno puku vanhasta teepaidan hihasta. Hihansuun resorista kaulus ja putken päähän nauhat, jotka sitasin peräpäähän. Kissa viihtyi oikein hyvin joustavassa puvussa, herättipä kerran yöllä mamman apuun kun nauhat oli löystyneet ja helma vähän repsotti..

Äänestä

kissalla täytyy pitää kauluria 10 pv leikkauksen jälkeen,ettei se pääse nuolemaan haavaa.niitä voi ostaa mm.eläinkaupasta.

Äänestä
  • Meidän tyttökissat leikattiin viime vuoden joulukuussa. Lääkäri leikkasi kyljestä ja laittoi rautalangalla kolme tikkiä eikä mitään kaulureita tarvittu koska rautalangat sattui jonkin verran nuollessa joten jättivät leikkaushaavan rauhaan, kuten muutkin meidän kissat. Viikon päästä tikit pois. Todella helppo toimenpide siis koti hoito. Myös leikkaus näytti todella nopealta ja oli mukavaa kun sai katsoa koko toimenpide ajan!

    Äänestä

kisusi haavasta lääkärille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naukuja kirjoitti:

Tiedän että tämä on tyhmä ja avuton kysymys, mutta sain kissani ihan hiljan(se olisi muuten tapettu ellen olisi pian ottanut sitä)ja se on jo 6 v. ja pelkään että jotain menee pieleen.

kissani leikattiin 25.01.-02. se saa nuoltua haavan reunoilta ja hieman haavastakin. nyt sen ympärille on tullut (pieniä ja vähän)karvattomia kohtia ja haavakin punottaa aivan vähän alapäästä. onko se pahoinkin tulehtunut vai ei ollenkaan?
silloin kun kissani leikattiin, eläinlääkäri sanoi, että kauluria täytyy pitää vain viikon. pelkään kuitenkin että kissani nuolee ja repii haavasta tikit pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu