Hylsyn antaa 90% kustantamosta n. 45 vanha maisteriämmä! Se on niin kaukana reaalimailasta ja elettävästä elämästä, kun sellainen on! Kohdusta saakka läpi koululaitoksen ja yliopiston, se on pyllähtänyt Otavaan 25 vuotiaana. On täysin ymmärtämätön raakan elämän tosikirjoituksista vaikkapa kehä kolmosen ulkopuolelta.
Kustantamojen käsislukijat ovat 90% 35 - 65 vuotiaita maisteriämmiä Helsingistä! Nekin "miehet" joita kustantamoissa on, ovat pääsääntöisesti julkihomoja tai jotain kummallista ruunasalvettuja miehihiä.
Kustantamojen käsislukijat ovat 90% 35 - 65 vuotiaita maisteriämmiä Helsingistä! Nekin "miehet" joita kustantamoissa on, ovat pääsääntöisesti julkihomoja tai jotain kummallista ruunasalvettuja miehihiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen eri mieltä. Köykäiselle tekstille hylsy ja polttorovio on ainoa oikea vaihtoehto. Ei kannalta silti jättää kirjoittamista, vaikka esteitä ja opittavaa olisikin. Ne on otettava haasteena. Misogyyninen kaunaisuus ei myöskään kirjoittajan mahdollisuuksia paranna.
Viime vuosilta on hyviä esimerkkejä naisten hyväksymistä käsikirjoituksista, jotka ovat ymmärtäneet syvällisesti myös maalais-Suomen näkökulmia: esimerkiksi Neljäntienristeys on tällainen. Loppupelissä en usko, että kustannuspäällikön sukupuoli merkitsisi hylsypolitiikassa. Kyllä kai käsikirjoituksen laatu ja kirjoittajan osoittama kypsyys ratkaisevat kaikista eniten.
Mikseivät ne löydä nyt uusia artopaasilinnoja, kallepäätaloja tai simohämäläisia 10 000 käsikirjoituksen joukosta vuodessa? Se tekee 100 000 käsikirjoitustaja uusia miespuolisia osaajia ei muka löydy. Nykyiset kyröt, tervot ja hotakaiset ovat pelkkää makkimoskaa!
No siksi, kun ne etsivät vain homo-lesbo tarinaa,jossa insestiä ja venäläisvastaisuutta. Kaikissa näissä julkaisuissahan palvotaan dekadenssia turmellusta, viettien tyydytystä ja väkivaltaa.
Kertoisitko ne viime ja tänä vuonna ilmestyneet kirjat, joissa tuota on, lukisin ne oikein mielelläni.
Miksi? Ethän lukiessasi nytkään ole huomannut, niitten pursuamista.
Älä tyhmiä kysele ku laita nimiä kehiin.
kypsyys?
Miten kokemattomuus auttaa tunnistamaan kypsyyttä?
Saattaa helposti vinksahtaa juuri siihen, että tulkitaan kaikki normeista poikkeava "kypsyydeksi".
Maisteriämmilläkin voi olla omakohtaisesti takanaan lastensuojelulapsuus tai muulla tavoin poikkeuksellinen lapsuus, ekan kerran vieraalle töihin 13-vuotiaana, tilapäistöitä raksalla, metallitehtaassa, tekstiilitehtaassa, siivoojana milloin missäkin, mitä tahansa ns. paskaduunia, jota nykyinen nirso nuorempi sukupolvi ei tee, vaan ihmettelee mieluummin, mitä tekisi kaikella vapaa-ajalla. Maisteriämmillä voi olla kokemusta myös esimerkiksi fyysisistä ja psyykkisistä pitkäaikaissairauksista joko itsellä tai lähipiirissä. Alkoholismi ja hoitolaitoksetkaan eivät välttämättä ole maisteriämmille vieraita.
Kyllä se muiden solvaaminen kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään kuin mistään muusta.
todistit sen juuri itse tässä.
Älä ihmeessä hylkää kirjoittamista ja unelmaa oman käsikirjoituksen julkaisusta. Mikset kokeilisi vaikka eLibriksen kautta itsejulkaisua ja myyntiä? Samaa palvelua tarjoaa tietäkseni Suomessa myös Elisa Kirjat, joten unelmasta totta! http://www.vertailussa.com/kirjat-verkkokaupasta/elibris
Lue lisää asian tiimoilta täältä:
Juuri tämän viestin aloittajan ei kannata luopua unelmastaan, sillä juuri hänen kirjansa haluamme kaikki lukea, joten juuri hänen kannattaa kirjoittaa SE kirja.
Kirjat ja elokuvat kuvaavat aina ympäröivää kulttuuria. Suomessa se ikävä kyllä tarkoittaa köyhyyttä, rikollisuutta, alkoholiongelmia yms. Kun kirjan lukemisen pitäisi olla rentouttava viihdyttävä kokemus se onkin tuskaista rämpimistä oman ympäristön synkässä puolessa tai vastapainona ärsyttävä hehkutus elämän hienoudestä ja helppoudesta onhan suomessa yksi maailman suurimmista tuloerojen kasvusta joten niitäkin kirjoittajia löytyy jotka eivät ole koskaan kohdanneet todellista suomea. Siksi vaikka luen 1-3 kirjaa viikossa (noin 30 vuoden ajan) en ole lukenut kun yhden suomalaisen kirjan alusta loppuun ja sekin on omani (Ensimmäinen maailma), jota olen lukenut kirjoittaessa:)
Hyvä Tengu102, jospa ottaisit projektiksesi vaikka lukea KAIKKI Suomessa ilmestyneet esikoisteokset muutamalta viime vuodelta, ymmärtäisit että omakustanteesi on kyllä kiva saavutus, mutta vielä kaukana, kaukana kaunokirjallisesta teoksesta, joka saattaisi ylittää kustantamon julkaisukynnyksen.
Jo se, että miltei ylpeilet lukemattomuudellasi (kotimaisen kirjallisuden suhteen), kertoo kaiken.
EmakkoPojan evakkopojallahan äitillähän oli 87 kiloa painava kultainen arkikruunu. Sitä kannatti 8 varmasti korkkaamatonta neitsykäistä! Kruunussa oli 5 kiloa tavallisia timantteja ja karjalan vaakuna tehty vain parhaista Karjala-timanteista. Pyhäkruunu oli platinaa ja painoi timantteineen 178 kiloa ja sitä kannatti EmakkoPojan äidin pään päällä airueitten takana viheriän liiton homopojat. Sinne ne Putinille jäi, kun ei jaksettu Suomeen tuoda 1944!
Osa kirjoista on onnistunut myös saamaan tuulta siipien alle.
Joten ei kaikkea kustantamoiden valinnoissa mene huonosti.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1433643869899?jako=ca977471b46b8d00dee56a7812aa3cbb
Ilahtuisin vilpittömästi siitä, että suomalainen kirjallisuus on alkanut kiinnostaa monenlaisia kieli- ja kulttuurialueita. Kaiken ei tarvitse aina olla oman uran katkeraa katsomista. Voi myös ilahtua taidelajista itsestään.
olen huomannut että tällä palstalla kustantamoja mestariteoksensa hylkäämisestä syyttävät kirjoittajat yleensä omaavat hyvin heikot oikeinkirjoitustaidot...
Olen huomannut saman. Ja unelmien murskaaminen tekee vihaiseksi...
Sinulla on kuusi kielioppivirhettä kölö½!
Me evakkokakarat syömme sontaa ja kaivamme toistemme perseitä päivät pitkät eläkkeellä.
Voihan sitä kustantamojen hylkyihin suivaantunut tehdä sen omakustanteen ja ostaa sillä itselleen kirjailijan tittelin.
Eri asia sitten on, miten hyvin se teos menestyy.
Omakustanteista kun aika harvoin suurempaa lukijakuntaa kiinnostavia merkkiteoksia löytyy. Mikä selittää juuri sen, miksi ne kustantamoissa hylättiin.
Monen omakustantajan unelman lopputuloksena on kotinsa nurkassa laatikkokaupalla kirjoja, joita kukaan ei halua.