Suihkun vaikeus

Armeijassa on vaikea olla yhteissuihkussa kauniiden kundien kanssa. Ottaa meinaan eteen ja menee energiat hukkaan kun peittelee ja ajattelee muita asioita. Suihku ja sauna on se painajainen. En kertonut lääkärille taipumuksistani mitään koska haluankin olla maan hiljainen. Kokomusta ja neuvoa kaipaan, pliis!
74352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulla ei moisia vaikeuksia juurikaan ollut. Ehkä se johtui siitä, että tyhjentelin kassejani säännöllisesti, mulle ei siis kertynyt mitään erityisiä "paineita".

Suoritin palvelukseni melko pienessä varuskunnassa, joten oli helpohko p-kauden ja spol-kurssin jälkeen valita ajankohta, jolloin suihkussa ei ollut muita. En kumminkaan erityisemmin vältellyt heteroiden suihkuseuraa, koska se olisi saattanut herättää epäilyksiä.

Äänestä

armeijastani jo aikaa, mutta ei ollut vaikeuksia. Toki suihkussa ja saunassa tuli vähän vilkuiltua, mutta ehkä sitä oli harjoituksista usein sen verran väsynyt ettei kulli ollut päällimmäisenä mielessä. Välillä kyllä odotti kovasti vlvtä että pääsisi rauhassa tyhjentämään pusseja. Silloin ei ollut WC:ssä väliseiniäkään.

Äänestä
  • Varo ettet pudota saippuaa lattialle siellä suihkussa. Muutkin pojat voi olla kiinnostuneita!
    ;)

    t: gay alikessu

    Äänestä

Moi

armeijassa ottaa heijareita milloin kenelläkin. Hyvin niistä suihkuista ja muista selviää. Itse kävin armeijan ongelmitta ja uskon että sinullakin homma hoituu. Siellä on monia samanlaisia ja sama ongelma mielessä. Joskus kun joku sai seisokin niin sitä pidettiin vain jotenkin herkkänä ja vitsailtiin että käy kuule kädellä. Armeija on rentopaikka ja siitä jää ihan mukavat muistot. Maan hiljaisille on tilaa myös armeijassa.

Jv/sissi Kainuu

Äänestä

Ehkä oon muutenkin vähän showmies mutta itse kerroin armeijasa jätkille olevani homo eikä vastaanotto ollut mitenkään negatiivinen. Vaikka monelle taisin olla ensimmäinen vastaan tullut homo elämässä. Ei se asia ole niin vaikea kuin luullaan. Ja suihkusta nyt tuskin kukaan tulee valittamaan, eiköhän siellä seiso välillä jokaisella, eri syistä.

Äänestä

Olin myös homo inttiaikaan. Erityisiä vaikeuksia ei ollut, mutta muita jätkiä tuli saunassa ja suihkussa katseltua. Varsin usein toki tunsin että nyt ois hyvä mennä jo pukemaan. Vain yhden kerran saunan jälkeen pukuhuoneessa stondas täysillä, mutta ehdin saamaan kalsarit jalkaan pyyhkeen suojasta.

Äänestä

Tottahan toki seisokkeja tulee tilanteissa, jos on aikaa kulunut tarpeiden tyydyttämisestä ja nättejä poikia ympärillä.

Eiköhän sieltä joukosta löydy muutama muukin homo tai bisse. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inttipoika kirjoitti:

Armeijassa on vaikea olla yhteissuihkussa kauniiden kundien kanssa. Ottaa meinaan eteen ja menee energiat hukkaan kun peittelee ja ajattelee muita asioita. Suihku ja sauna on se painajainen. En kertonut lääkärille taipumuksistani mitään koska haluankin olla maan hiljainen. Kokomusta ja neuvoa kaipaan, pliis!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu