Mikä kristinuskossa rappeuttaa Suomalaisia?

Joe530112B4

Kuten monista täällä postaavista hihhuleista näkee, niin uskistuminen on kuin aivohalvaus. Se estää aivojen normaalin toiminnan. Tästä seuraa monenlaisia ongelmia johtuen siitä, että uskiksen omissa aivoissa olevalla maailmankuvalla ei ole yhteyttä oikeaan reaalimaailmaan. Tämäkään ei olisi kovin ongelmallista, ellei uskis asettaisia omaa harhaista pakkomiellettään "totuudesta" kaiken muun edelle. FAKTAT eivät pure uskikseen, koska uskis ei halua kuulla faktoja.

Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. Silloin huomaat mitä vaikeuksia uskistuminen aiheuttaa. Uskikselle puhuminen on kuin puhuisi seinälle, paitsi että seinä ei heitä jaelainauksia vastaan tai linkitä jollekin hörhönettisivulle.

Toisaalta uskistuminen tekee ihmisen moraalista hirveän. Esimerkiksi ihmisten tappaminen on ihan ookoo, jos se jotenkin edistää omaa asiaa. "On hyvä, että islaminuskoiset kuolevat" totesi eräs pastori hetki sitten. Niin ja nainen pitäkööt turpansa kiinni, sen kuuluu olla miehen lapsentekokotiorja.

Uskistuminen blokkaa aivot kokonaan pelistä. Jos uskis on keksinyt jonkun "totuuden" tulkitsemalla tietyllä tavalla jotain raamatun jaetta, niin se on sitten siinä. Me muut normaalit ihmiset odotamme vain henkeä pidätellen, koska joku jae tulkitaan siten, että pelastaakseen muut ihmiset uskiksen on parasta viiltää heidän kurkkunsa auki ja päästää heidät pahasta maailmasta ihananihanaan taivasten paratiisiin.

Ei kiitos.

Se, mikä uskonnossa on pelottavaa on, että se tekee ihmisistä hulluja, niin hulluja että he itse eivät tajua sitä vaikka kuinka rautalangasta väännetään.

Siksi kristinuskonto on paha asia.

3

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • imjhuhu

      Jeps!
      En aikaisemmin ole huomannut aloitustasi.
      Yhtä seikkaa lukuun ottamatta järkevä kirjoitus.

      Mutta, varmaan olet samaa mieltä kanssani siitä, että kristinuskon rikollisuus ei ole uskonnollisesti ainoaa uskonnollista rikollisuutta maailmassa.
      Tosin, ei se, että on muitakin uskonnollisia rikollisuuksia OIKEUTA kristittyjäkään rikollisina toimimaan.
      Joten kumminkin tykkään, että vaikka "siksi" sana onkin mukana "Siksi kristinuskonto on paha asia." niin hiukan kolahtaa pieleen menneeksi mutta itsekkin teen suurempia virheitä...

      Asiaan...
      Yksi, ehkä niistä suurimmista tekijöistä kristittyjen rikollisuuteen on se, että jo lapsesta saa aivopestä rikolliseksi ja viimeistään rippikoulussa tunnustaa itsensä tällaiseksi vaikka ei ennen uskontunnustusta ja sen aivopesu vaikutasta ole tällainen:
      'Meillä ei ole järkeä'
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Noin eksytetty luopuu Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestää ja UUDELLEEN syntyy rikolliseksi uskovaiseksi!

    • Uskoonkivajuttu

      Vai voisiko asia olla toisin päin.

      Onko maapallon litteys todella Raamatun mukainen, vai oliko se Ptolemaios jonka tähtitieteen käsitys on kyseessä.

      On totta, että josus raamattua käytetään perusteluna asioista, joihin Raamatusta ei löydy. Sudenpentujen käsikirjasta löytää vastauksen kaikkeen, Raamatusta löytyy tietoa Jumalasta ja ihmisen olemuksesta ja valinnoista joilla elää oikein. Raamattua ei kannata pitää tähtitieteen perusteoksena. Sen sijaan tieteen filosofia ilman raamatun totuuskäsitystä on harhaa.

      Usko on vapautta, sillä pahin kahle elämässä on itsepetos. Se johtaa uusiin valheisiin ja pelko kiinni jäämisestä muuttuu vihaksi.

      Uskoa ei voi opettaa, se ei ole joukko irrallisia raamatun jakeita.

      Mutta ihminen joka on uskossa, jäsentää tilanteita yhdistämällä ne raamatun lauseisiin.

      Vaika osaa jokaisen raamatun jakeen ulkoa ja osaa lausua ne sopivissa tilanteissa se ei todista ketään uskovaksi.

      Kun jotain ei ymmärrä, niin sitä on helppo vihata.

      Usko on ihmisen ja Jumalan välinen suhde. Ja se on ilmainen, trvitsee vain pyytää ja ottaa se osaksi eläämää.

      Usko pois vaan, se on kivaa.

    • Voi-Voi

      ""Usko on ihmisen ja Jumalan välinen suhde""
      - Väitteesi todistaa taas ole järjissäsi. Jumala on satuolento niin kuin Aku-Ankka.
      Onko sinulla suhde mielikuvitus olion kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      136
      3766
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2088
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1038
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1031
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      905
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      866
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      855
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      780
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      762
    Aihe